Ugandassa koulutettiin tammikuussa seurakuntien työntekijöitä ja vapaaehtoisia kohtaamaan eri tavoin traumatisoituneita ihmisiä. Sleyn lähetystyöntekijä Paula Heikkilä oli mukana.
Tehdessään Sleyn lähettämänä työtä Etelä-Sudanista ja Sudanista paenneiden kristittyjen parissa Ugandan pakolaisasutusalueilla Paula Heikkilä näkee, miten monin tavoin kotimaastaan paenneet ihmiset ovat kärsineet ennen Ugandaan päätymistään. Heikkilä on kuullut useilta ihmisiltä saman tarinan. Ollaan pellolla, aseelliset joukot hyökkäävät kotikylään, kuuluu laukauksia. On lähdettävä nopeasti. Mukaan ei ehditä ottaa juuri mitään. Ei tiedetä, minne ollaan menossa. Usein on myös huoli läheisistä. Mitä heille tapahtui hyökkäyksen aikana ja missä he ovat nyt?
– Moni rukoilee ja toivoo pääsevänsä pian palaamaan kotimaahansa. Osa taas pohtii, pääsevätkö he enää ikinä kotiin, Heikkilä kuvaa.
Menneisyyden raskaat kokemukset ja tulevaisuuden epävarmuus vaikuttavat eri tavoin pakolaisiin. Vanhemmat pohtivat, miten selviytyä esimerkiksi lasten koulumaksuista. Nuorten elämä pakolaisasutusalueilla on taas melko tavallista nuorten ihmisten arkea.
– He käyvät koulussa, ystävät ovat heille tärkeitä ja monet nuoret ovat aktiivisia kirkossa, muun muassa nuortenkuorossa ja lasten pyhäkoulunopettajina. Osa nuorista on syntynyt Ugandassa eikä heillä ole kokemusta kotimaasta pakenemisesta, osa taas on paennut Ugandaan. Nuorten taakat liittyvät esimerkiksi siihen, onko perheellä varaa maksaa koulumaksuja sekä myös omiin tai ylisukupolvisiin kokemuksiin siitä, että kotimaa on jäänyt taakse ja on pitänyt ryhtyä elämään vieraassa maassa. Osa on menettänyt vanhempansa, Paula Heikkilä kertoo.
Hän toteaa, että monet pakolaisasutusalueilla elävät ihmiset ovat silti rohkeita, viisaita ja sitkeitä selviytyjiä.
– He ovat onnistuneet aloittamaan elämänsä alusta uudessa maassa, rakentaneet kodin ja perustaneet seurakunnat. Ja vaikeista kokemuksista huolimatta he ovat säilyttäneet uskon Jumalaan ja halun toimia oman perheen ja yhteisön parhaaksi.
Ugandan pakolaiset
YK:n pakolaisjärjestö UNCHR:n mukaan pakolaisilla tavalliset traumat liittyvät kidutukseen, väkivaltaan, raiskauksiin ja läheiseen kohdistuvan väkivallan näkemiseen. Pakomatkalla on voinut tapahtua traumatisoivia asioita. Moni lapsi on jäänyt orvoksi. Koti ja omaisuus ovat jääneet kauas ja ihmiset ovat eläneet vuosia pakolaisasutuksissa vailla toivoa tulevaisuudesta.
Esimerkiksi lapsilla traumatisoituminen näkyy monin tavoin arjessa: keskittymiskyvyn puutteena, traumaattisten tapahtumien uudelleen elämisenä, uhkaavilta tuntuvien tilanteiden välttelynä ja aggressiivisena käyttäytymisenä, pelkoina ja oppimisvaikeuksina. Kun perheissä ja yhteisöissä eletään yhdessä traumatisoituneiden ihmisten kanssa, ehkä pyrkien välttelemään vaikeista kokemuksista puhumista, ilman ulkopuolelta tulevaa tukea voi olla mahdotonta suuntautua tulevaisuuteen.
Uganda on maailman valtioista yksi eniten pakolaisia vastaanottanut maa. UNCHR:n mukaan maassa oli viime syyskuussa 1,74 miljoonaa pakolaista ja turvapaikanhakijaa. Se, että Ugandassa on niin paljon pakolaisia, johtuu sodasta ja väkivallasta maan naapurivaltioissa, erityisesti Etelä-Sudanissa ja Kongon demokraattisessa tasavallassa. Tammikuun tilastojen mukaan Etelä-Sudanista tulleita pakolaisia on Ugandassa 920 000. Toiseksi suurin ryhmä on Kongosta, noin 560 000. Yli puolet Ugandassa olevista pakolaisista on lapsia.
Sley tekee työtä Pohjois-Ugandan pakolaisasutusalueilla. minne monet eteläsudanilaiset ovat paenneet sisällissotaa. Paula ja Lauri Heikkilä sekä Anna ja Taisto Sokka tekevät muun muassa koulutus- ja seurakuntatyötä yhteistyössä Etelä-Sudanin ja Sudanin evankelisluterilaisen kirkon (ELCSS/S) kanssa neljällä Pohjois-Ugandassa sijaitsevalla pakolaisasutusalueella: Bweyalessa, Palabekissa, Bidibidissä ja Palorinyassa.
Monia kirkon seurakuntalaisia sekä joitakin työntekijöitä on paennut Ugandaan.
– Suurin osa kirkon työntekijöistä on edelleen Etelä-Sudanin puolella, Paula Heikkilä toteaa.
Heikkilän työnkuvaan Ugandassa kuuluu lisäksi yhteistyökirkon tukeminen talouden ja projektien hallinnoimisessa sekä sosiaalityö.
Traumat näkyviksi
Jokaisella pakolaisella on oma tarinansa, mutta on selvää, ettei kotimaistaan paenneille riitä kuulijoiksi psykologeja tai muita traumatisoituneiden ihmisten kohtaamiseen erikoistuneita ammatti-ihmisiä. Siksi tuen saaminen omissa yhteisöissä, perheissä, seurakunnassa ja naapureiden keskuudessa on ensiarvoisen tärkeää.
Paula Heikkilä kertoo, että seurakuntalaiset olivat esittäneet lähetystyöntekijöille toiveen koulutuksesta traumoihin liittyen. Tammikuussa toive toteutui. Heikkilät sekä Sokat osallistuivat traumakoulutukseen, jossa kouluttajina olivat Ugandan Raamattuseuran (The Bible Society of Uganda) työntekijät. Ugandan Raamattuseuran järjestämä koulutus käyttää Amerikan Raamattuseuran (American Bible Societyn) traumojen kohtaamisen ohjelmaa, jossa keskeistä on Raamatun opetus.
Sleyn työntekijöiden lisäksi kurssille osallistui Bweyalen, Betlehemin ja Palabekin seurakunnan sekä ympäröivän yhteisön jäseniä. Kurssin päätteeksi kolmisenkymmentä osallistujaa sai todistuksen sen suorittamisesta. Heillä on nyt tietoa, joka auttaa sekä kohtaamaan yksittäisiä trauman kokeneita ihmisiä että aloittamaan ryhmiä, joissa traumoja voidaan käsitellä yhdessä.
Paula Heikkilä kertoo, että Raamattuun pohjautuva kurssi sisälsi paljon tietoa traumojen synnystä ja aiheuttajista ja siitä, miten traumatisoituminen voi näkyä ihmisen elämässä.
– Opimme paljon kurssilla siitä, miten traumoista puhutaan. Suurin anti meille oli koulutuksen teemojen ymmärtäminen eteläsudanilaisen kulttuurin viitekehyksessä. Sain itsekin kurssilta enemmän kuin osasin odottaa. Kurssin käyneet voivat nyt opettaa tietojaan eteenpäin.
Vertaistukea traumatisoituneille
Paula Heikkilä työskenteli ennen lähetystyöhön lähtemistään Suomessa African Care -järjestössä maahanmuuttajien ja turvapaikanhakijoiden parissa. Hän kuuli silloin rankkojakin elämäntarinoita. Heikkilä ajattelee kuitenkin, että länsimaisena ihmisenä hänellä ei voi olla pakolaisasutusalueilla elävien ihmisten kokemuksiin samanlaista kosketuspintaa kuin henkilöllä, joka tulee melko samanlaisesta kulttuurista ja jolla on ollut vastaavia kokemuksia.
– Siksi oli tosi hyvä, että kurssilla oli opettamassa paikallisia ihmisiä, joilla on omaa kokemusta sisällissodasta Ugandassa, Heikkilä toteaa.
Hänen mukaansa traumoista puhuminen ja niiden aiheuttaman kärsimyksen näkyväksi tekeminen voi onnistua yhdessä toisten kanssa, jotka ovat itse kokeneet samaa. Heikkilä huomauttaa vielä, ettei koulutuksen ja siellä jaetun materiaalin tarkoituksena ole, että kurssin osallistujat alkaisivat diagnosoida, hoitaa tai parantaa mitään sairauksia.
– Ajatuksena on, että kurssin käyneet voivat perheissään, yhteisöissään ja seurakunnissaan olla tietoisia traumoista ja niiden vaikutuksista. He voivat sitten tukea traumoista kärsiviä ihmisiä.
Heikkilä korostaa, että tieto traumasta ja siitä, mitä se ihmiselle aiheuttaa, auttaa traumakoulutuksen käyneitä ymmärtämään, miksi sekä kurssille osallistuneilla itsellään että monilla heidän kohtaamillaan ihmisillä on vaikeita tunteita.
– Yksi esimerkki on epäoikeudenmukaisuuden tunne siitä, että on joutunut kokemaan sotaa ja pakolaisuuden. Minua yllätti, miten paljon ihmiset kertoivat kurssilla omista kokemuksistaan. Keskusteluilmapiiri oli avoimempi kuin olisin Suomessa osannut odottaa, Heikkilä kertoo.
”Saimme taas kokea, miten yhteistyökirkon vastuunkantajat ovat sydämellisiä, viisaita, elämänkokemuksella varustettuja ja heillä on halu toimia yhteisön parhaaksi. Ihailemme heidän sitkeyttään, uskoaan ja hyvää tahtoaan”, Paula ja Lauri Heikkilä kirjoittivat tammikuun ystäväkirjeessään kokemuksestaan traumakoulutuskurssilla.
Seuraava traumakoulutus järjestetään toukokuussa Länsi-Niilin alueella.
Teksti: Elina Takala
Lähde:
unchr.org
