← Takaisin Sanansaattaja-lehden etusivulle
Augustinus ei uskonut kristilliseen suurvaltaan maan päällä
Pinnalla

Augustinus ei uskonut kristilliseen suurvaltaan maan päällä

Jumalan valtion ensimmäinen osa julkaistiin, kun sen suomentaja Heikki Koskenniemi oli vielä elossa. Toisen osan valmistuminen oli pitkä prosessi. Erkki Koskenniemi kertoo teoksen toisen osan esipuheessa henkilökohtaisen muiston vaiheesta.

Kun Heikki Koskenniemi oli sairaalassa ja jo hyvin heikko, Erkki Koskenniemi istui hänen vuoteensa vierellä ja kävi Jumalan valtion suomennosta läpi.

– Minulla ei ollut käsitystä siitä, että seuraava yö olisi isäni viimeinen, vaikka minun olisi pitänyt ymmärtää se. Olin juuri lukenut tekstin, jossa Augustinus pohtii kristityn ihmisen kuolemaa. Siinä hän kirjoittaa: ”Kuolema ei ole muuttunut pahasta hyväksi asiaksi. Jumala on vain suonut niin suuren armon, että kuolemasta, joka varmasti on elämän vastakohta, on tullut elämään johtava tie.”

Tätä kohtaa lukiessaan Koskenniemi huomasi, että kirja oli laitettava sivuun ja saateltava isä kirkkauteen.

– Kun sitten muokkasin suomennosta, kuulin siinä jatkuvasti edesmenneen isäni äänenpainot. Työ oli ikään kuin vuoropuhelua hänen kanssaan.

Sanansaattajan verkkojuttu

Jatka lukemista

Sanansaattajan verkkojutut ovat tilaajille. Tilaamalla jatkat lukemista heti ja tuet samalla laadukasta kristillistä journalismia.

Jatka lukemista

Kaksi yhteisöä

Jumalan valtion ensimmäisessä osassa kirkkoisä Augustinus hyökkää pakanuutta vastaan ja puolustaa kristinuskoa. Jälkimmäinen osa kertoo siitä, miten maailmassa elää aikojen loppuun asti rinnakkain kaksi yhteisöä. Jumalan valtioon (civitas Dei) kuuluvat kristityt ja Jumalan enkelit. Toisen yhteisön (civitas terrena, civitas diaboli) muodostavat epäuskoiset ihmiset, langenneet enkelit sekä demonit.

Nämä kaksi valtiota tai yhteisöä elävät yhdessä, mutta taistelu niiden välillä jatkuu viimeiseen tuomioon asti. Augustinuksen käsityksestä tuli läntisen kristikunnan piirissä nopeasti tärkein maailmanhistoriaa selittävä malli.

– Kirjassa on monia kauniita kohtia, joissa Augustinus puhuu esimerkiksi ystävyydestä ja maailman kauneudesta. Hänen peruslähtökohtansa on kuitenkin se, että uskovaiselle on parasta päästä pois tästä kurjasta maailmasta niin pian kuin mahdollista tietäen, ettei hänen tarvitse tulla ikinä tänne takaisin, toteaa Jumalan valtion suomennoksen toimittanut dosentti Erkki Koskenniemi.

← Takaisin Sanansaattaja-lehden etusivulle