”En ihan”, vastasi Sleyn lähetysjohtaja ja Sanansaattaja-lehden päätoimittaja Ville Auvinen konfirmaation jälkeen serkulleen, joka tiedusteli, oliko hän tullut riparilla uskoon.
Ville Auvinen kävi rippikoulun kesällä 1981 Turun Mikaelinseurakunnassa. Leirillä ei ollut tuttuja, sillä omat luokkakaverit olivat käyneet riparin jo edellisenä kesänä, kun taas koulun kuusivuotiaana aloittanut Auvinen meni leirille oman ikäluokkansa kanssa.
– Siinä kohtaa elämäni ykkösjuttu oli rockabilly-bändi, jossa soitin kitaraa. Ja olin aloittanut seurustelun nykyisen vaimoni kanssa jo ennen riparia.
Auvisella ei ollut kristillistä kotitaustaa. Hän ei ollut koskaan törmännyt seurakuntanuoriin, eikä omassa paikallisseurakunnassa vielä tuohon aikaan ollut minkäänlaista nuortentoimintaa. Riparia edeltäneeltä tutustumisjaksolta Auvinen muistaa jumalanpalvelusten lisäksi kirkon nuorisopäivät, jotka pidettiin Turun urheiluhallissa.
– Siellä lauloi Treklangen-yhtye. Heidän hittibiisinsä oli Evankeliumijuna.
Leirin suurin hauki
Riparista Turun saaristossa on Auviselle jäänyt mieleen se, kuinka hän nappasi leirin suurimman hauen. Myös leirijumalanpalveluksessa säestäminen ja soittohetket yhdessä isospojan kanssa ovat edelleen muistissa.
– Leirillämme nimenomaan pojat olivat innokkaita laulajia.
Oppitunnilla vieraili muuan Eero Kaumi, joka oli vapautunut alkoholismista tultuaan uskoon.
– Kun hän oli kertonut tarinansa, hänelle sai esittää kysymyksiä. En muista olinko se minä vai joku toinen, joka kysyi, että ”mistä sait rahat viinaan?”
Leirillä oli odotettua mukavampaa, ja Auvinen tiedusteli rippipappi Pekka Huhtiselta, miten pääsisi seuraavana kesänä isoseksi.
– Pekka vastasi, että hän kyllä olettaa, että isoset ovat uskossa. Muistan ajatelleeni, ettei se oikeastaan ole kova vaatimus.
Kun Auvisen perhe vietti konfirmaation jälkeen kesälomaa mökillä, eräs hänen vanhempi serkkunsa kysyi puolipilkallisesti, oliko Auvinen tullut riparilla uskoon.
– Vastasin siihen, että ”en ihan”.
Kuukauden mittainen isosputki
Syksyllä kesän riparilaiset kokoontuivat jatkoriparille. Leirikeskukseen järjestettiin bussikuljetus, ja Auvisen leirillä mukana ollut teologiopiskelija Antti Laato jakoi paluumatkalla mainoksia kokoussarjasta, joka alkaisi syksyllä.
– Näytin lappua tyttöystävälleni, joka innostui, että mennään kuuntelemaan.
Kyseisistä raamattuopetuksista jäi mieleen se, kuinka Leif Nummela esitteli Blaise Pascalin kuuluisan vedonlyöntiargumentin: Jos Jumalaa ei ole olemassa ja silti uskot häneen, et menetä mitään, mutta jos et usko, ja kristinuskossa onkin perää, joudut iankaikkiseen kadotukseen ja menetät kaiken.
Luentosarjan jälkeen nuoripari jäi seurakunnan toimintaan.
– Olimme seurakunnan ensimmäisiä seurakuntanuoria vaimoni ja muutaman muun kanssa. Meitä vanhempia nuoria ei ollut ollenkaan.
Seuraavana kesänä Auvinen oli isosena peräti kolmella leirillä yhden kuukauden aikana.
– Isosista oli pulaa. Kolmannen leirin vetäjät kysyivät toisen leirin lopussa, tulisimmeko vielä heidänkin leirilleen.
Kuukauden ripariputki teki tehtävänsä.
– Kesän jälkeen tajusin jonkin muuttuneen suhteessa Jumalaan. Mitään uskontulon hetkeä tai paikkaa en silti pysty sanomaan, Auvinen kuvaa.
Hankala porukka syttyi evankeliumista
Auvinen on viimeisen 45 vuoden aikana ollut riparilla lukemattomia kertoja. Viime vuosina vauhti on hidastunut, mutta vielä viime kesänäkin hän veti yhden leirin.
– Riparilla itsekin virkistyy, kun kristinuskon perusasioita käydään läpi systemaattisessa järjestyksessä. Vanhaa sydäntä lämmittää nähdä, miten evankeliumi edelleen sytyttää nuoria.
Se, miten Jumala kulloinkin toimii, on meille salattua. Siitä Auvinen sai parhaan muistutuksen viimeisellä rippileirillään paikallisseurakunnassa yli kolmekymmentä vuotta sitten.
Se oli leiri, jota hän ei etukäteen odottanut innolla. Leiriläiset olivat jo tutustumisjaksolla osoittautuneet ”hirveän hankalaksi porukaksi”.
– Varsinkin äänekkäimmät tekivät selväksi, että uskonasiat eivät paljon kiinnosta.
Yhtäkkiä – Auvinen muistelee sen tapahtuneen suunnilleen leirin puolessa välissä – leiriläiset halusivatkin rukoilla, että saisivat tulla uskoon, alkaen siitä kaikkein hankalimmasta tyypistä.
Melkein kaikki leiriläiset olivat siitä lähtien mukana vapaaehtoisissa rukoushetkissä.
– Ajattelimme, että ehkä he haluavat vain venyttää nukkumaanmenoa. Kokeilimme pitää rukoushetken keskellä päivää leiriläisten vapaa-ajalla, mutta pihalle pystytetty teltta oli silloinkin täynnä porukkaa. Se oli ihan käsittämätöntä.
Leirin jälkeen noin puolet leiriläisistä lähti mukaan seurakunnan nuortentoimintaan.
– Meistä riippumatta tuli vahva herätys. Jumalan opetus oli, että hän toimii, miten haluaa ja herättää uskoa siellä, missä haluaa.
Teksti: Essi Tuomala
Kuva: Auvisen arkisto
