Sleyn Viron lähetystyöntekijä, Valgan rovastikunnan nuorisotyön johtaja Kirsi Vimpari rukoili ja odotti, että eurooppalaisen nuorison keskuudessa kytevä ”hiljainen herätys” yltäisi myös Viroon. Noin puolitoista vuotta sitten rukouksiin vastattiin.
Kirsi Vimpari kuuli muutama vuosi sitten kansainvälisten kristillisten nuoriso- ja opiskelijatyöyhteyksiensä kautta, että monessa Euroopan maassa nuorten parissa oli käynnissä niin sanottu ”hiljainen herätys” (engl. silent revival).
Ilmiö on sama, josta on Suomessakin puhuttu jo vuosien ajan. Rippikoulututkimukset osoittavat, että nuoret ovat sitoutuneempia kristilliseen uskoon kuin aiempina vuosikymmeninä.
– Odotin muutaman vuoden, tuleeko hiljainen herätys meille Viroonkin, Vimpari kertoo.
Odotus oli pitkä, mutta noin puolitoista vuotta sitten jotain tapahtui.
– Silloin aloin nähdä ensimmäisiä merkkejä.
Näyttää siltä, että Viron nuoret ovat liikkeellä. Eivät massoittain vaan juurikin hiljaisesti.
Siinä missä Tarton Paavalin seurakunnan nuortenillat pyörivät aiemmin muutaman nuoren voimin – viisi nuorta nuortenillassa oli jo iso määrä – nyt tavallisessa nuortenillassa on usein viisitoista nuorta.
– Sama näkyy muutamassa muussakin seurakunnissa, Vimpari kertoo.
Monissa seurakunnissa, joissa ei aiemmin ollut lainkaan nuoria, heitä on nyt kourallinen. Mikäli nämä seurakunnat sijaitsevat lähellä toisiaan, voidaan voimia yhdistämällä saada kokoon suurempikin joukko.
Aiemmin mainittu Tarton Paavalin seurakunta järjestää nykyään kuukausittain 1Noortekas-tapahtumaa, joka kerää peräti kuutisenkymmentä nuorta Tartosta ja muualtakin Virosta. Osallistujat tuovat mukaan koulukavereitaan, joista jotkut ovat tulleet uskoon ja jääneet seurakunnan yhteyteen. Idea ja toteutus on nuorten oma, vaikka nuorisotyöhön myönteisesti suhtautuva kirkkoherra onkin ollut kaiken aikaa nuorten tukena. Nuorten aktiivisuus on saanut tunnustusta myös ylemmältä taholta: Viron kirkko palkitsi hiljattain 1Noortekas-illat vuoden uutena tapahtumana.
Vastauskoontulleet vastuuta kantamassa
Viron kirkossa nuorisotyö on pääosin nuorten omilla harteilla. Kirkko ei järjestä nuorisotyöntekijän ammattiin valmistavaa koulutusta, eikä kaikissa seurakunnissa välttämättä pidetä nuorisotyötä tärkeänä työmuotona tai sen toteuttamiseen ei ole resursseja.
Nuorisotyössä on huutava pula vanhemmista, kokeneemmista kristityistä, joita on mukana kourallinen. Valgan rovastikunnan nuorisotyön johtajana toimiva Kirsi Vimpari on tässä tärkeässä roolissa, mutta ei ehdi kaikkialle monien erilaisten työtehtäviensä ristipaineessa.
– Suurin osa seurakuntien nuorisotyöstä vastaavista on parikymppistä väkeä. Kaikki eivät ole välttämättä edes täysi-ikäisiä. Osa heistä on saattanut tulla uskoon ja seurakuntaan vasta aivan äskettäin.
– Suomessa nuorisotyöntekijät ovat usein vetäneet koko myllyn läpi isoskoulutuksesta nuorisotyön koulutukseen. Meillä sellaista ei ole. En itsekään ole sellainen: en ole koskaan ollut isosena, vaikka siitä olisi nyt paljon hyötyä, hän harmittelee.
Vapaaehtoisten nuorisotyön vastuunkantajien Raamattu-tietämys ja teologinen osaaminen on kirjavaa.
– On selvää, että jos olet nuori ja vastauskoontullut, ja erityisesti jos tulet perheestä, jossa uskon perusasiat eivät ole olleet esillä, se, mitä tiedät hengellisistä asioista, on väistämättä vähän.
Jos suurimman osan teologisesta tietämyksestään ammentaa Instagramin reelsseistä, joissa eri opit ja näkemykset elävät suloisena sekasotkuna, lopputulos voi olla kaoottinen.
– Lisäksi nuortenilloissa niillä toisilla nuorilla on omat kokemuksensa ja mielipiteensä.
Nuorteniltojen opetuksissa pyritäänkin keskittymään siihen, mikä nuoria kiinnostaa ja mitä he tarvitsevat.
– Ydin on hengellinen anti ja sanoma. Nuoret haluavat pureutua perusasioihin. Mitä on synti? Miksi ihminen on paha? Äskettäin joku kyseli, voitaisiinko jossain illassa puhua siitä, miksi uskoa Jumalaan ja miksi taas joku ei halua uskoa Jumalaan. Voiko sen enemmän perusasiaa ollakaan?
Vimpari ajattelee itse, että jos nuoret haluavat olla Jumalan kanssa ja kysyä hänen tahtoaan Raamatusta, työ kantaa hedelmää, vaikka virheitä välillä tulisikin.
– Hengellinen kaveripiiri on nuorille uskomaton voimavara. Meidän nuoret kokoontuvat välillä vapaa-ajallaan laulamaan ja rukoilemaan. Se ei ole heille suoritus vaan elämän sisältö ja suuri ilo. Sitä on huikea katsoa erityisesti nyt, kun nuoria on enemmän.
Ettei kukaan jäisi yksin
Yksi Vimparin tärkeistä työtehtävistä Valgan rovastikunnan nuorisotyön johtajana on varmistaa, ettei kukaan nuori kristitty jää yksin.
– Yritämme rakentaa yhteyksiä nuorten välille, jotta yksittäiset uskovat nuoret löytäisivät toisensa. Että olisi verkosto, johon on helppo liittyä ja yhteisö, joka ei ole oma juttunsa nuorten kellarissa, vaan osa seurakunnan toimintaa.
Erityisesti Tarton Paavalin seurakunnan nuoret käyvät säännöllisesti myös jumalanpalveluksessa.
– Siellä nuorille on itsestään selvää käydä kirkossa, eikä papin tarvitse heitä siihen edes kehottaa. Heillä on kirkossa oma paikka, jonne melkein kaikki nuoret istuvat. Kun siitä on tullut tapa, se ruokkii itse itseään.
Paavalin seurakunnassa pastori on mukana nuorisotyössä, huomioi nuoria paljon ja antaa heille itsestään, mikä madaltaa kynnystä osallistua jumalanpalvelukseen.
Vimpari sanookin ottavansa ”kaikki hatut päästä” niiden nuorten edessä, jotka käyvät jumalanpalveluksessa, vaikka oman seurakunnan pastori olisi jäänyt etäiseksi.
”Täällä ei kukaan kiusaa”
Virossa seurakunnan nuorisotyö ei ole hengailua ja biljardinpelaamista, eikä yksikään nuori eksy seurakuntaan vahingossa ja tekemisen puutteessa. Kirsi Vimparin mukaan virolainen yhteiskunta on niin Jumalan vastainen ja kirkon kynnys niin korkea, että seurakuntaan tullaan vain, jos Jumala kutsuu.
Nykynuoret ovat onneksi avoimempia kyselemään kuin edellinen sukupolvi.
– Nykyään on luvallisempaa puhua kristillisistä asioista ilman hullun leimaa.
Vimpari kertoo tietävänsä, että joitain kristittyjä nuoria kiusataan koulussa.
– He tulevat nuorteniltaan lepäämään ja kertovat, että ”täällä kukaan ei kiusaa”.
Joissain kouluissa suhtautuminen kristilliseen uskoon on myönteisempää kuin toisissa. Monet koulut tekevät yhteistyötä seurakuntien kanssa ja tuovat oppilaita esimerkiksi joulukirkkoon.
– Nykyään melkein enemmän kuin Suomen puolella, Vimpari huomauttaa.
Suomalainen uskova nuori saattaa koulumaailmassa tuntea itsensä yksinäiseksi puolustaessaan kristillistä ihmiskuvaa ja seksuaalimoraalia. Virolaisessa yhteiskunnassa LGBTQ-agenda ei ole lyönyt yhtä vahvasti läpi.
Vaikka samaa sukupuolta olevien avioliitot saivat muutama vuosi sitten lainsäätäjän siunauksen, virolaisen väestön, myös nuorten, asenteet ovat edelleen perinteisempiä kuin Suomenlahden pohjoispuolella.
– Varmaan virolaisillakin nuorilla on nykyään jonkun verran sukupuolidysforiaa, mutta ei niin näkyvästi kuin Suomessa.
Tavataan Turussa!
Sleyn nuorisotyön ja sen johtajan Juha Heinosen yhteistyö Viron kirkon nuorisotyön kanssa juontaa juurensa vuosikymmenten taakse. Kirsi Vimparikin on matkustanut virolaisten nuorten kanssa Maata Näkyvissä -festareille jo melkein kymmenen vuoden ajan.
Vaikka osaa nuorista Gatorade Centerin värivalot, voimakas musiikki ja jatkuva ihmisvilinä väsyttävät – varsinkin koulun lattialla nukutun yön jälkeen – kaikkia puhuttelee se, että ympärillä on niin paljon toisia kristittyjä nuoria. Se on harvinaista herkkua erityisesti niille, jotka ovat seurakunnassaan ainoita alle viisikymppisiä.
Viime vuosina puheet on pyritty tulkkaamaan viroksi jo etukäteen, jotta nuoret ymmärtäisivät tapahtuman sisällöstä mahdollisimman suuren määrän.
– Osa tulkataan lennostakin, Vimpari huomauttaa.
Muutama vuosi sitten nuorilta alettiin kysyä festarimatkasta kirjallista palautetta.
– Jäi mieleen, kun jotkut nuoret kirjoittivat, että ”nyt kuulin ja ymmärsin, että olen Jumalalle oikeasti arvokas”. Joku kirjoitti ymmärtäneensä ensimmäistä kertaa kunnolla, miksi Jeesuksen piti kärsiä. Tästä on varmasti puhuttu ja opetettu monta kertaa, mutta tällä kertaa sanoma oikeasti kolahti.
– Vaikka festarireissu vie paljon aikaa ja voimia, tällaisen palautteen vuoksi jaksan vetää sen joka vuosi uudestaan, Vimpari sanoo.
Teksti: Essi Tuomala
Kuva: Anu Laine
