Aina kun Japani vaurastuu ja yhteiskuntarauha vakiintuu, kiinnostus kristillistä uskoa kohtaan laskee. Nyt maan talouskasvu on pysähtynyt ja maailmantilanne on epävakaa. Onko maaperä jälleen herätykselle otollinen, pohtii Sleyn lähetystyöntekijä, Tokion Suomi-kirkon pastori Hiroaki Yoshimura.

Toisen maailmansodan jälkeen Japani oli raunioina – ja kristillinen usko kiinnosti. Sotaa seuranneina viitenätoista vuotena kastettujen määrä Sleyn entisessä yhteistyökirkossa, Japanin evankelis-luterilaisessa kirkossa (JELC), nousi räjähdysmäisesti: siinä missä sotavuosina kasteiden määrä oli nollassa, huippuvuonna 1960 – samana vuonna kuin Sley liittyi JELC:iin – kastettiin jopa 500 uutta kristittyä. Myös muiden kristillisten kirkkojen jäsenmäärä kasvoi.

Sodanjälkeinen herätysaika oli Japanin kirkkohistoriassa järjestyksessä kolmas.

Kristinusko tuli Japaniin 1500-luvulla katolisen lähetyksen myötä.

– Maassa oli sisällissota ja ihmiset kaipasivat turvaa ja varmuutta epävakaan maailmanmenon keskellä, kertoo Sleyn lähetystyöntekijä, Tokion Suomi-kirkon pastori Hiroaki Yoshimura.

Kristillisen kirkon lupaavasti alkanut kasvu päättyi kovaan vainoon, ja vainoista selvinneet kristityt painuivat maan alle.

Seuraava herätys syntyi 1800-luvulla, kun Meiji-restauraatio avasi ovet länsimaisille vaikutteille – myös lähetystyöntekijöille. Japanilaiset tiesivät, että länsimaisen sivistyksen takana oli kristinusko, minkä vuoksi moni kuunteli ilosanomaa kiinnostuneena. Protestanttisen lähetysaallon jälkimainingeissa Japaniin lähtivät myös Sleyn ensimmäiset lähetystyöntekijät.

Toisen herätyksen aikakausi vaimeni lopullisesti 1930-luvulla, jolloin japanilaisessa yhteiskunnassa vahvistui militaristinen ja kansallismielinen tendenssi.

Toisen maailmansodan jälkeen puhjennut kolmas herätys talttui 1960-luvulta alkaen. Tuhkaksi pommitettu maa alkoi äkkiä vaurastua ja nousi lopulta maailman toiseksi suurimmaksi kansantaloudeksi. Samaan aikaan niin JELC:issä kuin muissakin kristillisissä kirkoissa kastettujen määrän nousu pysähtyi ja kääntyi laskuun. Tätä nykyä JELC:issä kastetaan noin sata uutta kristittyä vuodessa.

– Vuosituhannen vaihteen jälkeen Japanin talouskasvu on lähes pysähtynyt ja väestön ikääntyminen kiihtynyt. Maailmantilannekin on epävakaa. Japanilaiset tietävät myös, että vuoden 2011 kaltainen megamaanjäristys on lähivuosina todennäköinen. Olisi suuri ihme, jos heidän sisimmässään ei olisi epävarmuutta ja pelkoa tulevaisuudesta.

– Voisivatko muuttuneet olosuhteet tarjota tilaisuuden neljännelle herätykselle? Yoshimura kyselee.

Sleyn Suomi-kirkko ei enää toimi yhteistyössä teologialtaan epävakaan JELC:in kanssa, mitä Yoshimura pitää tärkeänä myös mahdollista tulevaa herätystä ajatellen.

– JELC:in kanssa yhteistyössä ollessa neljännen herätyksen mahdollisuutta olisi ollut vaikea hyödyntää, hän muotoilee.

Sleyn ja JELC:in välistä yhteistyötä haittasi erimielisyys siitä, kuinka tulisi suhtautua maan perinteisiin uskontoihin. JELC oli Sleyn näkökulmasta mennyt liian pitkälle myöntyväisyydessään perinteisiä uskontoja ja niiden rituaaleja kohtaan. JELC:in pastorit eivät esimerkiksi näe ongelmaa kotialttareissa ja buddhalaisen rituaalin suorittamisessa.

Kirkko auttoi kunnostamaan temppeleitä

Hiroaki Yoshimuran mukaan liberalisoitumiskehitys niin JELC:issä kuin monissa muissakin japanilaisissa kirkoissa alkoi jo vuosikymmeniä sitten.

– JELC:issä toimi ainakin vielä 1960–1970-luvuilla sellaisia pastoreita, jotka opettivat, että vanhoihin japanilaisiin uskontoihin tulee pitää etäisyyttä. 1980-luvun jälkeen tapahtui muutos. Silloin alkoi voimistua ajatus, että jokaisella kulttuurilla ja uskonnolla on oma arvonsa, jota tulee kunnioittaa.

Vuonna 2011 tapahtui noin 20 000 henkeä vaatinut suurmaanjäristys ja tsunami. JELC:in pastoreita ja seurakuntalaisia suuntasi katastrofialueelle auttamaan. Evankeliumin levittämisen sijaan he osallistuivat buddhalaisten ja shintolaisten temppelien jälleenrakentamiseen.

– Noihin aikoihin JELC:in pappisseminaarin traktaatissa kirjoitettiin, että kristillisen kirkon tehtävänä on auttaa eri uskontokuntiin kuuluvia ihmisiä pysymään omassa uskonnossaan, Yoshimura kertoo.

Temppelin jälleenrakentamiseen osallistuminen oli JELC:in mukaan yksi tapa harjoittaa uskontojen välistä vuoropuhelua.

– Itse epäilin, että kyse oli heidän yrityksestään madaltaa kirkon kynnystä japanilaisille. Mutta miten tämä vaikutti kastettujen määrän nousuun? Ei mitenkään, Yoshimura ihmettelee.

Nuoret ovat konservatiiveja myös Japanissa

Synkät tulevaisuudennäkymät ovat saaneet nuoret liikkeelle myös Japanissa. Maahanmuuttokriittisyys on kasvussa ja saa jalansijaa erityisesti nuorten parissa.

– Siitäkin huolimatta, että Japanissa maahanmuuttajataustaisia ei ole prosentuaalisesti yhtä paljon kuin Euroopassa. Määrä on kuitenkin viime vuosina kasvanut, Yoshimura huomauttaa.

Mitä äänekkäämmän maahanmuuttovastaisesti puolueet ja ehdokkaat esiintyvät parlamenttivaaleissa, sitä suurempi on heidän kannatuksensa nuorten keskuudessa. Samoin kuin jälkikristillisessä lännessä, myös Japanissa nuoret suuntautuvat juurilleen, isiensä uskontoon eli shintolaisuuteen ja buddhalaisuuteen.

– Ilmiö on tällä hetkellä näkyvillä. Tosin samaan aikaan yhä useampi nuori on ateisti.

Hiroaki Yoshimuran mielestä ateisteja ja perinteisten uskontojen edustajia on yhtä vaikea tavoittaa evankeliumilla.

– Japanissa vainaja ottaa kristinuskon Jumalan paikan monessa mielessä. Toisaalta ateistisessa päässä kontaktipintaa Jumalaan ei ole lainkaan.

Tällä hetkellä erityisesti perinteiset kirkkokunnat menettävät jäseniään. Samaan aikaan karismaattisen liikkeen tilaisuuksissa voi käydä jopa kaksituhatta ihmistä.

– Pyhän Hengen lahjan ja voiman tavoitteleminen saattaa vetää tilaisuuksiin sellaisia ihmisiä, jotka kaipaavat nopeita ja konkreettisia ratkaisuja elämänsä ongelmiin, Yoshimura pohtii.

Amerikkalaisperäiset seurakunnat puolestaan vetoavat nuoriin.

– Heidän tilaisuuksissaan lauletaan reippaita hengellisiä lauluja ja niissä saa puhua englantia.

Hautajaiset ovat evankelioinnin väline

Kristinuskon tulevaisuus Japanissa voi näyttää inhimillisesti katsottuna toivottomalta. Seurakuntiin ei juuri tule uusia jäseniä, ja entiset kuolevat pois.

Hautajaisista onkin tullut yksi parhaista tilaisuuksista tavoittaa japanilaisia evankeliumilla.

Hiroaki Yoshimura kertoo seurakuntalaisensa hautajaisista, jossa yli satapäinen saattoväki oli pääosin buddhalaista. Moni heistä oli ensimmäistä kertaa kristillisissä hautajaisissa.

– Jälkikäteen jotkut hautajaisvieraista kertoivat, että vaikka hautajaiset ovat aina surullinen tilaisuus, kristillisissä hautajaisissa oli mukana surun voittava toivo.

Buddhalaiset hautajaiset ovat synkät. Pappi lausuu rukouksia, joita saattoväki ei ymmärrä. Kristillisissä hautajaisissa moni kuulee ensimmäistä kertaa, että kuolema on voitettu ja että samalla tavalla kuin Jumala herätti Jeesuksen, hän herättää viimeisenä päivänä myös kaikki Jeesukseen uskovat.

– Eräs henkilö kysyi vainajan leskeltä hautajaisten jälkeen, olisiko hänen joskus mahdollista osallistua Suomi-kirkon jumalanpalvelukseen. Odotamme, että hän saa rohkeutta tulla.

Uskollisuus Jumalan sanalle kantaa hedelmää

Hiroaki Yoshimura ajattelee, että vaikka Suomi-kirkon itsenäistyminen JELC:istä oli riskialtista, uusi tilanne toi mukanaan vapauden.

– Enää minun ei tarvitse vaivata itseäni miettimällä, mitä yhteistyökirkko opettaa ja miten se esiintyy julkisesti.

JELC:istä irtautuminen on Yoshimuran mukaan vaikuttanut myös siihen, mitä muut kirkkokunnat ajattelevat Sleystä. Moni toisen kirkkokunnan kristitty ihmetteli aiemmin, miksi Sley teki yhteistyötä perinteisiä uskontoja myötäilevän JELC:in kanssa. Onko se myös Sleyn linja, jotkut kyselivät.

– Pidän itsenäistymistä isona mahdollisuutena. En kuitenkaan alun perinkään ajatellut, että kun Suomi-kirkko irtautuu JELC:istä, kirkkoon virtaa saman tien paljon ihmisiä. Ei se vaikutus tule heti näkyviin.

– Sitten kun neljännen herätyksen hetki on koittanut, saamme nähdä, kummasta linjasta tulee uuden herätyksen veturi, liberalisoituneesta vai apostolisen uskon perinteeseen pitäytyvästä teologiasta, Yoshimura pohtii.

Uskollisuus Jumalan sanalle kantaa aikanaan hedelmää, hän uskoo.

Teksti: Essi Tuomala

Kuva: Tiina Latva-Rasku