Kolumni: Elämän salaisuus ja Jumalan pelko

Kolumni: Elämän salaisuus ja Jumalan pelko

Mahdammeko tajuta tämän suuntaa ja tarkoitusta hapuilevan aikamme keskellä, miten korvaamaton arvo on kyvyllä kunnioittaa. Aikamme piirre on Pyhän katoaminen ihmisen tutkasta. Oikeasti modernilta näyttää se, jolle mikään ei ole pyhää. Siksi tosi vapaudeksi nimetään oikeus pilkata kaikkea ja kaikkia.

Juuri parhaillaan käydään kiihkeää keskustelua kristillisyyden puhdistamisesta koko olemassaolomme näköpiiristä. ”Uskonnolle altistuminen” on kuin arvaamaton uhka aikamme ihmisen yllä. Sellaiselta vahingolta ajatellaan tarpeelliseksi varjella erityisesti lapsia ja nuoria. Messias ja sen suuri säveltäjä ovat vaarassa saada lopullisen karkotustuomion aikuistuvan suomalaisuuden ilmatilasta.

Martin Buber, joka oli 1900-luvun merkittävimpiä juutalaisia ajattelijoita, muistutti Jumalan pelosta kypsän ihmisyyden perustana . Hän kirjoitti tästä elämän syvyyssuunnasta kirjassaan Eclipse of God (Jumalan kätkeytyminen, ”Jumala-pimeä”), jonka hän kokosi Yhdysvalloissa pitämiensä luentojen pohjalta suursodan ja juutalaistuhon välittömässä läheisyydessä vuonna 1951. Buber näki, että Jumalan pelko alkaa avautua, kun ihminen tajuaa elämänsä oudon ja käsittämättömän salaisuuden. ”Sitä on Jumalan pelko”, kirjoittaa Buber, ”että hyväksyy elämänsä joka vaiheen Lahjoittajan lahjana.”

Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja. Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi ja tuet kristillisiä kirjoittajia.