Tie, jota et vielä tunne

Elämässä on hetkiä, jolloin suunta ei ole selvä. Tulevaisuus voi tuntua sumuiselta, eikä katse kanna kovin pitkälle. Silloin joutuu luopumaan hallinnan tunteesta ja hyväksymään keskeneräisyyden. Se on yllättävän samanlaista kuin juokseminen pimeässä.

Olen polkujuoksija, ja joskus juoksen pimeässä otsalampun valossa. Lamppu ei näytä koko reittiä – vain muutaman metrin eteenpäin. Ja silti se riittää. Näen juuri sen verran, että voin ottaa seuraavan askeleen.

Otsalamppu tekee jotain yllättävää: se rajaa näkökenttää. Se estää näkemästä liian kauas ja pakottaa luottamaan. Jos yritän katsoa liian pitkälle pimeyteen, en enää näe jalkojeni eteen ja kompuroin.