Vähän perspektiiviä

Meistä jokainen katsoo maailmaa oman kuplansa sisältä. Jos vuoteni ulkomailla Kanadan luterilaisen kirkon palveluksessa minulle mitään opettivat, niin ainakin tämän. Me toistamme lauseita ja tunnustamme totuuksia, joita oma viiteryhmämme puhuu. Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei ole yksi yhtenäinen porukka samassa veneessä. Me olemme poreamme, täynnä toinen toistaan isompia kuplia.

Vaikka oman kuplani sisältä puhunkin, en liene kovin väärässä sanoessani, että meidän kirkossamme on käynnissä 20-vuotisen pappisurani suurin kriisi. Olen käynyt niin monilla rajapinnoilla viimeisen vuoden aikana, että näen tämän olevan totta. Kirkkomme saattaa jopa hajota.

Minä en kaiketi kykene tuomaan ratkaisua kirkkomme haasteeseen. En ole ainakaan suoraan tämän kriisin osapuoli. En ole kristillisen järjestön tai kirkkomme johtaja. En ole myöskään kirkkomme parhaita teologeja, saati sitten kirkollishallinnon ekspertti. Kenties paras asia, mitä minä voin tähän hetkeen kirkollemme antaa, on perspektiivi. Ulkomailla toimineen papin perspektiivi. Asuinhan kerran paljon isommassa ammeessa.