Lahkosta levolliseen uskoon

Lahkosta levolliseen uskoon

Mikä on lahkon ja hengellisesti terveen yhteisön ero? Miten hengellinen väkivalta eroaa siitä oikeasta kaitsennasta, jonka Jeesus uskoi apostoleille? Miten epäterveestä hengellisestä yhteisöstä voi toipua niin, että uskaltaa vielä joskus avata seurakunnan oven? Sanansaattaja haastatteli epäterveen hengellisen yhteisön jättänyttä teologian maisteri Marianne Janssonia.

Kultit ja muut epäterveet uskonnolliset ryhmät ovat viihdeteollisuudelle kannattava bisnes. Viime vuosina on julkaistu useita kirjoja erilaisista lahkoista, ja suoratoistopalvelut syöksevät jatkuvalla syötöllä ulos dokumenttisarjoja, jotka käsittelevät esimerkiksi moniavioisia mormoneja tai amerikkalaisia ”fundamentalisteja”, lainausmerkeillä tai ilman. Tässäkin lehdessä on esitelty kotimainen Lahko-niminen podcast-sarja.

Kaikki lahkoksi väitetyt liikkeet eivät kuitenkaan ole lahkoja eikä kaikki nykyihmistä ahdistava opetus hengellistä väkivaltaa. Toisinaan sorrutaan ylilyönteihin, esimerkkinä perinteisen avioliittokäsityksen leimaaminen hengelliseksi väkivallaksi.

Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja. Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

”Voin olla ystävä ilman hengellisiä taka-ajatuksia”

Kuka on Marianne? Tätä kysymystä Jansson joutui pohtimaan lähdettyään Mariasisarista.

– Olin ollut seitsemäntoista vuotta sisar Juliana. Tuntui oudolta, kun minua kutsuttiin pitkästä aikaa vanhalla etunimelläni.

Mariasisarissa, kuten lahkoissa usein, oma persoona ja vanha minä on häivytetty taka-alalle. Tilalla on ryhmäidentiteetti, mikä näkyy esimerkiksi pukeutumisessa: kaikilla sisarilla on samanlainen asu, ja hiukset peitetään huivilla. Yksi nelikymppisen Janssonin ensimmäisistä tehtävistä heti yhteisöstä lähdön jälkeen oli mennä vaatekauppaan ja kampaajalle.

– Sen lisäksi piti löytää uudelleen lähimmäissuhteet. Yhteydet kotiväkeen ja sukulaisiin olivat olleet pitkään hyvin vähäiset. Vaikka se oli suuren työn takana, oli riemastuttavaa saada näitä suhteita kuntoon. Löysin myös uusia ystäviä.

Mariasisarilla ei saanut olla ihmissuhteita yhteisön ulkopuolella.

– Ulkopuoliset olivat aina missiomme kohteita. Oli vapauttavaa oivaltaa, että voin olla jonkun kanssa ystävä ilman hengellisiä taka-ajatuksia.

Armahtavan Jumalan löytäminen oli ”A ja O” niin suhteessa lähimmäisiin kuin muuhunkin maailmaan.

– Löysin eristyksen jälkeen maailman, yhteiskunnan ja luonnon.

– Oli ihmeellistä, että sain yhtäkkiä miettiä, mistä pidän ja mitä teen mielelläni. Tämä on Jumalan maailma, jossa saan olla nainen ja iloita vaikka kauniista vaatteista. Se ei ole väärin.

Marianne Jansson ja Riitta Lemmetyinen alkoivat lähtönsä jälkeen opiskella teologiaa. Lutherin teokset, erityisesti Kristityn vapaudesta ja Galatalaiskirjeen selitys, muuttivat Jumala-kuvan ankarasta armolliseksi.

– Lutherin opetukset tervehdyttivät uskoni. Luimme yhdessä Riitan kanssa evankeliumeja kommentaarien avulla. Saimme valtavia hengellisiä oivalluksia esimerkiksi tuhlaajapoikavertauksen äärellä ja lukiessamme syntisestä naisesta fariseuksen kodissa. Tuntui, että mannerlaatat järkkyvät.

Luostarista uuteen arkeen seurasi hengellinen päivärytmi, mutta senkin ytimessä on vapaus, ei pakko.

– Olen kokenut hyväksi pitää kiinni siitä, että päivässä on määrätyt rukoushetket ja hetki raamatunluvulle. Kurinalaisuus auttaa pitämään uskonelämän elävänä ja terveenä. Välillä lipsun tästä, eikä se haittaa. Säännöt eivät saa nousta etualalle eivätkä kuristaa kurkkua.

Inhimillisesti katsottuna Marianne Janssonin parhaat vuodet menivät Mariasisarissa hukkaan. Hän ei silti pidä noita seitsemäätoista vuotta turhina. Karut kokemukset ovat kääntyneet hengelliseksi viisaudeksi, ja oivallukset armollisesta Jumalasta ovat saaneet auttaa ja rohkaista myös toisia.

– Jumala sanoi Jeremialle: ”Minä käännän kaiken hyväksi”. Niin ajattelen tapahtuneen myös omalla kohdallani.