Aluksi vain Kirsi Haaponiemellä oli lähetyskutsumus, ja hän sai puoliväkisin miehensä Rami Haaponiemen mukaan esilähetyskurssille. Tänä syksynä pariskunta aloittaa lähetystyön Virossa.
Raumalaiset Kirsi ja Rami Haaponiemi ovat odottaneet kymmenen vuotta lähetyskurssin jälkeen, että pääsivät lähtemään lähetystyöhön.
– Jossain vaiheessa ajattelin, että lähden Viroon vaikka kroolaten Suomenlahden yli, jos lähtö ei muuten järjesty. Olen hätähousu. Paikan odottaminen on ollut minulle tärkeä kärsivällisyyskoulu, Kirsi toteaa.
Nyt Haaponiemet odottavat levollisella ja iloisella mielellä lokakuussa tapahtuvaa muuttoa Viroon.
”Yritin myydä tätä juttua Ramille”
Kun Kirsi ja Rami olivat lähetystyöhön tutustuttavalla esilähetyskurssilla vuonna 2015, vain Kirsillä oli kutsumus lähetystyöhön. Toimelias ja käänteissään vauhdikas nainen oli saanut kuitenkin puolisonsa mukaan kolmen viikonlopun pituiselle kurssille, vaikka tämä ei tuntenutkaan kutsua lähetystyöhön lähtemiseen. Rami nimittäin ajatteli, että lähetystyötä voisi tehdä Suomessakin. Vaimo sen sijaan olisi kovasti halunnut lähteä lähetyskentälle, mieluiten itäiseen Afrikkaan.
– Muistan, että olin alakouluikäisenä seurakunnan kerhossa, jossa joku Afrikan lähetystyöntekijä oli kertomassa työstään, Kirsi kertoo.
– Yritin kovasti myydä tätä juttua Ramille, Kirsi jatkaa ja pariskunta nauraa.
– Olin niin epätoivoinen, että tein esilähetyskurssin kotitehtävätkin Ramin puolesta!
Kirsi ajattelee, että Jumalan aikataulussa ei selvästikään ollut vielä Ramin hetki innostua lähetystyöstä.
Kului viisi vuotta, ja Haaponiemet olivat lähetyskurssilla. Sen aikana myös Rami tunsi, että hänkin haluaisi lähteä lähetystyöhön. Kutsumuksesta tuli yhteinen.
– On ihan ihme, että nyt olemme tässä tilanteessa. Mutta on ollut kipeää odottaa sitä, koska tulee meidän vuoromme lähteä, Kirsi sanoo.
Kaukana Jumalasta
Vaikka Kirsi Haaponiemi oli lapsesta asti ajatellut lähtevänsä joskus lähetystyöhön, monien vuosien ajan uskonasiat eivät olleet tärkeitä sen paremmin hänelle kuin Ramillekaan.
– Olen aina ollut lapsen uskossa, mutta kuljin tosi kaukana Jumalasta.
Kirsi kertoo tulleensa uskoon vuonna 2009.
– Pari vuotta tämän jälkeen myös Rami sai uskon lahjan, hän jatkaa.
Haaponiemillä on monenlaista työkokemusta. Kirsi Haaponiemi on kuntohoitajan opintojen jälkeen opiskellut sosionomi-diakoniksi (AMK) ja ollut seurakunnassa töissä. Hän on täydentänyt sosionomin tutkintoa varhaiskasvatuksen sosionomin kelpoisuudella ja suorittanut ratkaisukeskeisen kristillisen taideterapeutin opinnot.
– Olen tehnyt myös ratkaisukeskeisen lyhytterapeutin opinnot, joihin sisältyivät psykoterapeuttiset valmiudet. Viime vuonna irtisanouduin seurakunnasta ja perustin oman terapia-alan yrityksen. Suoritan parhaillaan Tanskassa kansainvälisessä kristillisessä psykoterapeuttikoulutuksessa psykoterapian maisteriopinnot sekä kognitiivis-integratiivisen lyhytterapian opinnot, Kirsi Haaponiemi kertoo.
Haaponiemien kolme lasta ovat täysi-ikäisiä. Kirsi ja Rami ovat yhden lapsenlapsen isovanhemmat.
Mopojen rassaus työmuotona
Rami Haaponiemi oli peruskoulun jälkeen töissä yrittäjävanhempiensa firmoissa. Hänen äidillään oli elintarvikekauppa ja isällään autokorjaamo. Myöhemmin hän opiskeli logistiikan työteknikoksi. Rami on ollut töissä potkurilaitteita valmistavassa yrityksessä, josta hän irtisanoutui lähetystyöhön lähtöä varten.
Virossa Haaponiemien on tarkoitus asettua Tarttoon, missä asuvat myös kaksi muuta Sleyn lähetystyöntekijää, Kirsi Vimpari ja Liisa Rossi. Haaponiemien työalaksi on kaavailtu lapsi- ja nuorisotyötä, jota tekivät Virossa nyt jo Suomeen palanneet Salome ja Olli Olenius. Viroon muutettuaan Haaponiemet aloittavat viron kielen opiskelun.
Rami harrasti lapsuusperheensä kanssa autourheilua ja on ajanut itsekin rallia. Hän ajattelee, että nuoria voisi Virossa tavoittaa autojen ja mopojen rassauksen parissa.
– Käsillä tekeminen on minulle vahva juttu, samoin liikunta, esimerkiksi jalkapallo. Yhdessä pelailuun voi nuorisotyössä yhdistää sen, että puhutaan myös Raamatun sanasta, Rami sanoo.
Kirsi puolestaan toivoo, että hänen monipuolisesta terapiakoulutuksestaan voisi olla lähetyskentällä hyötyä.
– Mahdollisesti voimme tehdä Virossa myös vankilatyötä. Siinä taideterapeuttisista menetelmistä voisi olla hyötyä, Kirsi miettii.
Jumalan aikataulu
Haaponiemille päätyminen lähetysyöhön on ollut vaihe, jonka aikana he ovat kokeneet monia kutsumusta vahvistaneita ihmeitä. Heille on tärkeää rukoilla jatkuvasti, pieniltäkin tuntuvien asioiden puolesta.
Kirsi kertoo, että lähetyskurssille lähteminenkään ei ollut itsestään selvää.
– Rukoilimme, että Jumala, jos tämä ei ole sinun tahtosi, posti vaikka hukkaisi hakemuksemme! Emme ole halunneet mennä kohti lähetystyötä omassa voimassamme.
Haaponiemet kertovat kokemastaan johdatuksesta myös asuntonsa myynnin kanssa. Kun lähetyskurssi oli käyty, pariskunta laittoi myyntiin Rauman Lapissa olevan ison, perheelle rakennetun omakotitalonsa.
– Olimme ajatelleet asua siellä vielä mummuna ja pappana! Mutta Jumalalla oli taas sormet pelissä. Talo meni kaupaksi kahdessa viikossa ja muutimme rivitaloasuntoon Raumalle.
Kun lähetystyöhön lähtö alkoi sitten näyttää mahdolliselta, Haaponiemet miettivät, mitä tekisivät rivitaloasunnolle. He toivoivat, että heillä olisi Raumalla koti, johon tulla Virosta kotimaan lomilla. Asia järjestyi viikossa, kun Haaponiemien naapurit ostivat asunnon ja Kirsi ja Rami saivat jäädä siihen vuokralle.
– Tämäkin vahvisti meille sitä, että kaikki menee Jumalan aikataulun mukaan. On iso helpotus, ettei meidän tarvitse nyt pakata koko asuntoa ja tuupata tavaroita sukulaisten nurkkiin, Kirsi sanoo.
Uusi kieli ja elämänmuutos
Jännittääkö tai pelottaako teitä edessä oleva muutos?
– Lähdemme Viroon Jumalan johdatuksessa eikä minua pelota. Luotan ihan täysin siihen, että Jumala varustaa meidät kaikkeen, Rami vastaa.
Kirsi sanoo, ettei häntäkään pelota.
– Mutta on aika epätodellinen olo. Ja totta kai mietin sitä, miten opimme viron kielen niin, että pystymme työskentelemään sillä.
Kirsiä mietityttää se, että ulkomaille muutettuaan he ovat siellä ”tumpelokielipuolina”.
– Viron kulttuuri on erilainen kuin Suomen. Ei Viro ole mikään mini-Suomi, vaikka jotkut näin ajattelevat, Kirsi jatkaa.
Saako lähetystyöstä palkkaa?
Kirsi ja Rami Haaponiemi ovat kuulleet joiltakin ihmisiltä ihmettelyä siitä, että he ovat viisikymppisinä lähdössä lähetystyöhön. He eivät tunnista ajatusta siitä, että heidän iässään olisi mukava jo alkaa jäähdytellä työelämässä ja keskittyä omiin harrastuksiin.
– Nykyisessä työpaikassakin moni on kysynyt, miksi olen lähdössä. Ja saako lähetystyöstä edes palkkaa! Rami naurahtaa.
Kirsi ja Rami Haaponiemi tietävät, että Virossa ei välttämättä seurakunnan tilaisuuksiin tule monta ihmistä. Miksi teistä on tärkeää, että virolaiset saavat kuulla kristinuskon sanoman?
– Minulle tärkeintä on sanoma pelastuksesta, Rami sanoo.
Kirsi jatkaa, että pelastus on täysin lahjaa.
– Emme voi tehdä yhtään mitään sellaista, jonka vuoksi Jumala rakastaisi meitä enemmän tai että hän rakastaisi meitä vähemmän. Jumala haluaa, että kaikki pelastuisivat! Tätä ilosanomaa saamme mennä kertomaan myös virolaisille.
Kirsi toteaa vielä, että lähetystyöntekijänä hän haluaa olla rinnalla kulkija.
Haaponiemet ovat yhtä mieltä siitä, että heillä on ymmärrystä siitä, että elämä voi joskus olla aikamoista kompuroimista.
Toivo rauhattomassa maailmassa
Kirsi Haaponiemi sanoo, että ennen uskoontuloaan hän ei ymmärtänyt, mikä Jeesuksen merkitys on.
– Nyt ymmärrän, että pelastus tulee hänen ristin työnsä kautta. Siitä tulee rauha ja toivo tässä rauhattomassa maailmassa, eikä sitä voi löytää mistään muualta.
Lopuksi puhutaan vielä vähän autourheilusta. Onko Haaponiemillä jalka pikemminkin kaasulla kuin jarrulla?
– Kirsillä on usein molemmat jalat kaasulla ja minä koetan sivusta jarrutella, Rami vastaa.
Pariskuntaa naurattaa.
Haaponiemet toteavat, että he tukevat toisiaan: silloin kun toinen murehtii ja on huolissaan siitä, miten kaikki järjestyy, toinen lohduttaa, että kyllä tästä selvitään. Ja toisinpäin.
– Ja ennen kaikkea selviämme Jumalan avulla, Kirsi lisää.
Teksti ja kuvat: Elina Takala
