Jälkikristillisessä läntisessä maailmassa kristillisen perhe- ja seksuaalimoraalin elämää suojelevaa vaikutusta ei enää tunnisteta eikä tunnusteta. Myös kristityt elävät Raamatun ja Hollywoodin välissä, sanoo teologian tohtori Erkki Koskenniemi.

Viime kuukausina kansainvälisiä uutisia on hallinnut nimi Epstein. Sijoittaja Jeffrey Epsteinin ja hänen vaikutusvaltaisen ystäväpiirinsä harjoittama ihmiskauppa ja seksuaalirikokset kuohuttavat joka maailmankolkassa. Tutkinnan paljastamat kamaluudet – ja huhut vielä paljastumattomista rikoksista – järkyttävät tavallista mediankuluttajaa.

Antiikin tutkijalle tapaus Epstein ei ole mitään uutta auringon alla. Jo kreikkalais-roomalaisessa pakanamaailmassa seksuaalimoraali perustui vahvemman oikeuteen.

– Ihmiskauppa tai pedofilia ei ollut antiikin aikaan edes laitonta, muistuttaa Sleyn eläkkeelle jäänyt raamattukouluttaja, teologian tohtori Erkki Koskenniemi, joka on hiljattain kirjoittanut englanninkielisen kirjan Love, Marriage and Family – Learning from the Early Christians. Kirja käsittelee sitä, miten Kristuksen, Paavalin ja muiden varhaisten kristittyjen opetukset perhe- ja sukupuolimoraalista suhtautuivat ympäröivään kreikkalais-roomalaiseen kulttuuriin ja toisaalta juutalaiseen opetukseen. Materiaali löytyy suomenkielisenä verkosta.

Suostumus on modernia länsimaista luksusta

Koskenniemen mukaan vahvemman oikeus jyrää myös nykymaailmassa.

Mutta eikö jälkikristillisen yhteiskuntamme korkein seksuaalieettinen periaate olekaan molempien osapuolten suostumus?

Koskenniemi huomauttaa, että voimaa on myös länsimaisen naisen oma pankkitili ja työpaikka kodin ulkopuolella. Se hillitsee vahvemman valtaa – myös seksuaalista väkivaltaa. Länsimainen nainen ei ole puolisonsa tai kenenkään muunkaan miehen armoilla, toisin kuin Nigeriasta kotoisin oleva ihmiskaupan uhri tai esiäitimme vielä muutama sukupolvi taaksepäin.

– Ja se on tietenkin ainoastaan hyvä asia. Mutta se ei johdu siitä, että ihmiset olisivat nykyään parempia, ystävällisempiä tai moraalisempia kuin antiikin aikana.

Kaikilla on jokin moraali

Moraalivaatimukset olivat antiikin pakanamaailmassa erilaiset eri sukupuolille: miehelle sallittiin avioliiton ulkopuoliset suhteet, vaimolta ne olivat ehdottoman kiellettyjä.

Yhteistä antiikin ja meidän jälkikristillisen yhteiskuntamme seksuaalimoraalille ovat esimerkiksi homoseksuaalisten suhteiden hyväksyminen, laillinen abortti sekä suhtautuminen avioliiton pysyvyyteen ja avioeron jälkeiseen uudelleen avioitumiseen.

Antiikin pakanamaailma ja länsimainen nykykulttuuri olisi helppo leimata moraalittomiksi.

– Jos ajatellaan tämän hetken nuoria, parikymppistä opiskelijapoikaa tai -tyttöä, eivät he ole seksuaalisesti moraalittomia.  Kyllä heilläkin on moraalikoodit, mitä saa ja mitä ei saa tehdä, Koskenniemi huomauttaa.

– Mutta se on erilainen koodisto kuin raamatullisella kristityllä. Tämä pitää ymmärtää, jotta emme puhu toistemme ohi. Moraaliton ihminen on vasta silloin, kun hän toimii omaa moraaliaan vastaan.

Kristinuskolla, ja jo oikeastaan sitä edeltäneellä juutalaisuudella, oli valtava vaikutus Eurooppaan. Pakanamaailma hylkäsi tai tappoi ei-toivotut lapset. Monille seksi oli vallan ja itsekkään nautinnon väline ja avioliitto olemassa vain suvun jatkumiseksi samalla kun todellinen rakkaus haettiin muualta. Raamattu puolestaan opettaa elinikäistä kumppanuutta, jossa molemmat puolisot ovat toisilleen uskollisia, ja alkukirkon kristityt pelastivat pakanoiden hylkäämiä vastasyntyneitä ja tarjosivat näille rakastavan perheen ja yhteisön.

Jälkikristillisessä läntisessä maailmassa kristillisen perhe- ja seksuaalimoraalin elämää suojelevaa vaikutusta ei enää tunnisteta eikä tunnusteta.

Vallitsevaa tilannetta Koskenniemi kutsuu hätätilaksi.

– Kun kristinuskon vaikutus lakkaa, samat pakanamaailman ilmiöt palaavat jälleen, hän sanoo.

Uusia tulijoita pitää opettaa heti

Viime aikoina on puhuttu herätyksestä nuorten miesten keskuudessa. Seurakuntiin, myös herätysliikkeiden messuyhteisöihin tulvii väkeä, joka ei ole aiemmin kuluttanut kirkonpenkkiä ja jolla ei ole käsitystä kristillisestä elämäntavasta.

Näin oli myös esimerkiksi Korintin seurakunnassa, jossa Paavali joutui puuttumaan siihen, että pakanamaailmasta peräisin olevat perhe- ja seksuaalietiikan tavat virtasivat seurakuntaan. Näin on myös tänä päivänä monilla lähetyskentillä, jonka asukkaille kristillinen elämäntapa on tuntematon.

Missä kohtaa uusille tulijoille sitten pitäisi alkaa opettaa raamatullista seksuaalietiikkaa?

– Kyllä sen opetuksen pitäisi alkaa heti, Koskenniemi sanoo.

– Kodissa on kodin säännöt. Aika äkkiä uusi tulija ymmärtää, että täällä eletään eri tavalla kuin muualla. Olen huomannut, että kun ihminen tulee uskoon, hän kuuntelee hirveän herkällä korvalla, että miten nyt pitää elää. Ei silloin vain istuta kirkonpenkissä ja lähdetä pois, vaan käydään syviä keskusteluja pastorin tai toisten kristittyjen kanssa.

Koskenniemi paljastaa, että kirjan synnyn taustalla on myös huoli siitä, osataanko seurakunnissa ottaa vastaan ihmisiä, joilla on painolastia seksuaalisuuden saralla.

– Onko meillä tilaa heikolle, huonolle syntiselle ihmiselle ja toisaalta viisautta ja voimaa opettaa, että nyt aletaan elää toisin? hän kysyy.

– Korintissa tätä yritettiin – ja ilmeisesti onnistuttiinkin, koska sinne jäi seurakunta.

Kristitty vanhempi, älä jää yksin!

Meidän aikaamme leimaa yhteisöllisyyden puute, ja vaikutus ulottuu myös seurakuntiin, kristillisiin yhteisöihin ja kristittyihin perheisiin. Heikot yhteisöt eivät ainakaan edistä kristillisen seksuaalietiikan siirtymistä seuraavalle sukupolvelle.

Antiikin aikana, jo kauan ennen Jeesuksen syntymää, Välimeren alueella asuvat juutalaiset olivat suuressa vaarassa sulautua ympäröivään pakanakulttuuriin. Ilman synagogia ja selvää opetusta pakanoiden keskellä asuneet juutalaiset olisivat kadonneet historian hämärään. Samoin oli myös varhaisten kristittyjen ja heidän kodeissa kokoontuvien seurakuntiensa laita.

Kristitty on seksuaalimoraalinsa kanssa tämän ajan yhteiskunnassa samanlainen kummajainen kuin juutalainen tai kristitty antiikin Korintissa. Tämän päivän kristityt elävät, kuten Koskenniemi sen muotoilee, ”Raamatun ja Hollywoodin välissä” ja viihdeteollisuus tarjoilee meille jatkuvasti epäkristillistä elämäntapaa. ”Ongelmia syntyy kaikkialla, missä kristityillä lapsilla ei ole kontaktia toisiin kristittyihin perheisiin ja kristityt teinit eivät tunne toisia nuoria, jotka lukevat Raamattua”, Koskenniemi kirjoittaa kirjassaan.

– Jos ajattelen vaikka omaa perhettäni, niin lapset saattoivat kyllä kuunnella sitä, mitä sanoin, mutta vaikuttavinta oli se, jos kirkossa oli mukana serkkuja tai vanhempia kristittyjä nuoria, joita he katsoivat ylöspäin.

”Jokainen isosisko- ja veli, kaikki nuoret parit ja naimattomat ihmiset ovat eläviä todisteita kristillisestä etiikasta, kuten myös pitkään yhdessä pysyneet avioparit, jotka työskentelevät avioliittonsa eteen”, Koskenniemi kirjoittaa kirjassaan.

Emme myöskään enää voi luottaa, että kristilliset arvot siirtyvät seuraavalle sukupolvelle koulussa tai välttämättä kaikissa seurakunnissakaan, vaan niitä täytyy väistämättä opettaa myös kotona, hän muistuttaa.

Tärkein taistelukenttä on oma sydän

”Kristillistä seksuaalietiikkaa tulisi tarkastella kokonaisuutena, ei buffet-pöytänä, josta jokainen voi valita, mitä haluaa. Suomessa abortti päättää noin 15 prosenttia raskauksista, useimpia avioliittoja edeltää esiaviollinen seksi, avioerot ovat yleisiä ja kristityt menevät uudelleen naimisiin Jeesuksen sanoista välittämättä. Olemme syvemmällä suossa kuin ymmärrämmekään”, Erkki Koskenniemi kirjoittaa.

Meillä kristityillä on tapana paheksua vain sellaisia syntejä, joihin emme syyllisty itse. Monesti ulkopuoliset ihmettelevätkin, miksi homoseksuaalisuudesta lausutaan tiukkoja tuomioita, vaikka heteroavioliittokaan ei näytä olevan kristityille erityisen pyhä.

– Olen joskus kysynyt tahoilta, jotka puhuvat äänekkäästi homosuhteita vastaan, otatteko yhtä voimakkaasti kantaa myös avoliittoon tai uuteen avioliittoon avioeron jälkeen, Koskenniemi hymähtää.

Hän muistuttaa, ettei kristityllä ole koskaan varaa verrata itseään langenneeseen lähimmäiseen ja ajatella, että ”en mä sentään tommonen ole”.

– Se on vihoviimeistä tekopyhyyttä.

Kuten kirjassa muistutetaan: jokaisen tärkein taistelukenttä on tälläkin elämän osa-alueella oma sydän.

Kristittyä ei ole kutsuttu kirkumaan tuomioita sosiaalisessa mediassa, vaan kuuntelemaan eriäviä mielipiteitä ja käymään keskustelua omasta arvopohjastaan käsin.

Kristillinen seksuaalietiikka on aikamme rikkinäisyyden keskellä valo pimeässä, kuten se oli jo antiikin pakanamaailmassa. Se suojelee ja pitää arvossa elämää, jo syntynyttä tai vielä syntymätöntä. Meidän tulee viedä tätä valoa ihmisille, jotta se valaisisi heidän sydämensä ja ympäristönsä, kirja rohkaisee.

TEKSTI: Essi Tuomala

 

Lähteet:

Concordia Publishing House julkaisi Erkki Koskenniemen kirja Love, Marriage and Family – Learning from the Early Christians alkuvuonna 2026.

Kirjan tekstit on julkaistu suomen kielellä verkossa osoitteessa koskenniemi.fi/rakkaus-avioliitto-perhe. Ne ovat lisäksi kuunneltavissa suoratoistopalvelu Spotifyssa.