Paasto ei ole teko, jolla ansaitaan armo tai Jumalan hyväksyntä, vaan itsetutkistelua ja ulkoista yksinkertaistamista, jotta katse saisi kääntyä kirkkaammin Kristukseen ja hänen ristiinsä.
Raamatussa paasto on ennen kaikkea ruuasta tai tietyistä ruoka-aineista määräajaksi pidättäytymistä. Jeesus itse paastosi autiomaassa: “Hän ei syönyt noina päivinä mitään, ja kun tämä aika oli kulunut, hänen tuli nälkä” (Luuk. 4:1–2).
Paasto on siis konkreettinen teko, mutta Raamattu painottaa myös sen sisäistä puolta. Profeetta Jesaja moittii paastoa, joka on vain ulkoista itsensä kurittamista mutta jossa sydän ei ole mukana. Jumala odottaa paastoa, joka johtaa lähimmäisen auttamiseen, oikeudenmukaisuuteen ja vääryyden vastustamiseen: ”Paastopäivänäkin te ajatte omia etujanne, te ahdistatte niitä, jotka raatavat teidän puolestanne. Riitaa ja katkeruutta teidän paastonne tuottaa, raakoja nyrkiniskuja. Te ette enää pidä sellaista paastoa, joka kantaa rukoukset taivaisiin. Tuollaistako paastoa minä teiltä odotan, tuollaista itsenne kurittamisen päivää? Sitäkö, että te riiputatte päätänne kuin rannan ruoko, pukeudutte säkkivaatteeseen, makaatte maan tomussa, sitäkö te kutsutte paastoksi, Herran mielen mukaiseksi päiväksi? Toisenlaista paastoa minä odotan: että vapautat syyttömät kahleista, irrotat ikeen hihnat ja vapautat sorretut, murskaat kaikki ikeet, murrat leipää nälkäiselle, avaat kotisi kodittomalle, vaatetat alastoman, kun hänet näet, etkä karttele apua tarvitsevaa veljeäsi.” (Jes. 58:3–7) Paasto, joka ei ulotu sydämeen, ei ole Jumalan mielen mukaista.
Miten paastota?
Raamattu ei velvoita määräaikapaastoon. Apostoli Paavali kirjoittaa: “Kukaan ei siis saa tuomita teitä siitä, mitä syötte tai juotte tai miten nopudatatte juhla-aikoja ja uudenkuun ja sapatin päiviä” (Kol. 2:16). Paasto onkin mahdollisuus, ei vaatimus. Oikein ymmärrettynä paasto tukee kokonaisvaltaista hyvinvointiamme.
Jeesus varoittaa tekemästä paastosta hengellistä lihasten pullistelua. “Kun paastoatte, älkää olko synkän näköisiä niin kuin tekopyhät. He muuttavat muotonsa surkeaksi, jotta kaikki varmasti huomaisivat heidän paastoavan. Totisesti: he ovat jo palkkansa saaneet. Kun sinä paastoat, voitele hiuksesi ja pese kasvosi. Silloin sinun paastoasi eivät näe ihmiset, vaan Isäsi, joka on salassa.” (Matt. 6:16-18) Oikea paasto on Jumalan puoleen kääntymistä ja hänen hyvyytensä ja johdatuksena varaan jättäytymistä.
Luterilainen kirkko ei anna tiukkoja paastosääntöjä. Jokainen voi valita itselleen sopivan tavan paastota: vähentää ruoan määrää, jättää pois lihan, luopua herkuista, käyttää enemmän aikaa rukoukseen tai karsia ajankäytön haitallisia tapoja. Paaston tarkoitus ei ole rangaista itseään vaan vapauttaa sydän keskittymään Kristukseen.
Samalla on muistettava Jeesuksen sanat: tulee aika, jolloin opetuslapset paastoavat (Matt. 9:14–15). Tämä viittaa elämän koettelemuksiin, joissa kristitty joutuu luopumaan jostakin Herran nimen tähden. Tällainen paasto ei ole itse valittua.
Paaston hengelliset hyödyt
Paasto muistuttaa oikeasta arvojärjestyksestä: ensin tulee Jumala, sitten kaikki muu. Kun luovumme jostakin sinänsä hyvästä, opimme, ettei elämämme perusta ole Jumalan ajallisissa lahjoissa vaan hänen sanassaan ja lupauksissaan.
Paastoava etsii aikaa rukoukselle, Raamatun lukemiselle ja jumalanpalveluselämälle. Paastoaminen auttaa keskittymään hengellisen elämän hoitamiseen ja muistuttaa siitä, että Kristus on lunastanut meidät synnin, kuoleman ja perkeleen vallasta.
Paasto tähtää hengellisen elämän syventymiseen. Kun ihminen kieltäytyy vapaaehtoisesti jostakin sinänsä sallitusta ja hyvästä, hän vahvistuu vastustamaan syntiä ja kiusauksia. Siksi luterilaiset Tunnustuskirjat puhuvat paastosta ruumiillisena itsekurina, joka palvelee hengellistä elämää: “Meikäläiset opettavat, että jokaisen kristityn tulee ruumiillisella itsekurilla tai ruumiillisilla harjoituksilla ja töillä harjoittaa itseään ja pitää itsensä niin kurissa, ettei yltäkylläisyys ja joutilaisuus pääse kiihottamaan mihinkään syntiin. Tämä ei saa kuitenkaan tapahtua siinä tarkoituksessa, että me näillä harjoituksilla ansaitsisimme anteeksiantamuksen tai sovittaisimme syntimme. Tätä ruumiillista itsekuria on harjoitettava alinomaan, ei ainoastaan harvoina määrättyinä päivinä… Samoin Paavali sanoo: ‘Minä kuritan ruumistani ja alistan sen kuuliaisuuteen.’ Tässä hän selvästi osoittaa, ettei hän kurita ruumistaan ansaitakseen tällaisella kurituksella syntien anteeksiantamuksen, vaan sitä varten, että hän saattaisi ruumiinsa kuuliaiseksi ja vastaanottavaiseksi hengelliselle elämälle ja kykeneväksi suorittamaan kutsumukseensa kuuluvat tehtävät. Siksi ei tuomita paastoja sinänsä, vaan ne perinnäissäännöt, jotka saattavat omantunnon vaikeuksiin, kun annetaan määräyksiä tietyistä päivistä ja tietyistä ruoista ikään kuin tällaiset teot edustaisivat välttämätöntä jumalanpalveluksen muotoa.” (Augsburgin tunnustus, 26. artikla)
Tämä lainaus tiivistää luterilaisen paastokäsityksen ytimen: määräaikapaasto on hyvää ulkoista harjoitusta, mutta se ei ole välttämätön eikä sillä asaita anteeksiantamusta.
Paastonaika on itsetutkisteluun ja katumukseen kutsuvana kirkkovuoden jaksona myös erityisen luonteva aika ripittäytyä. Luterilaisessa perinteessä ripittäydytään pääsääntöisesti messussa toimitettavassa yleisessä ripissä. Ripittäytyä voi myös yksityisesti. Ripissä saamme vastaanottaa kaikkien syntiemme anteeksiantamuksen. Ripin toimittava pastori julistaa Kristuksen käskystä ja sijassa ripittäytyjille ehdottoman synninpäästön.
Lisäksi paastolla on diakonaalinen ulottuvuus. Se muistuttaa, ettei elämä ole vain omaa hyvinvointiamme varten ja herättää kysymään, kuinka voisin auttaa tarvitsevaa.
Kirkkovuoden paastonajat
Kirkkovuodessamme on kaksi paastonaikaa, joilla on oma luonteensa ja hengellinen rytminsä.
Suuri paasto, pääsiäispaasto, alkaa tuhkakeskiviikosta ja päättyy pääsiäislauantaihin. Koska sunnuntaita ei lueta paastopäiviksi – ne ovat aina ylösnousemuksen juhlia – paasto on 40 vuorokauden mittainen. Sen ensisijainen esikuva on Kristuksen 40 päivän paasto autiomaassa, jossa hän Pyhän Hengen johdattamana valmistautui julkiseen toimintaansa ja torjui kiusaajan houkutukset (Luuk. 4:1-13). Tämä antaa suuren paaston opetukselle syvän, Kristuksen koettelemuksiin kiinnittyvän sävyn: se opettaa kilvoitusta, nöyryyttä ja luottamusta Jumalan sanaan.
Pieni paasto, adventtipaasto, alkaa ensimmäistä adventtisunnuntaita seuraavana maanantaina ja jatkuu jouluaattoon. Se on pääsiäispaastoa kevyempi. Adventtipaasto opettaa valmistautumaan Kristuksen kohtaamiseen ja hänen syntymäjuhlaansa. Sen sävy on toiveikas, sillä Kristuksen palatessa kaikki Jumalan lupaukset toteutuvat lopullisesti.
Kristillinen elämä kulkee paaston ja juhlan rytmissä. Kun paasto on saanut riisua meiltä jotakin pois, ylösnousemuksen ja joulun ilo avautuu entistä kirkkaampana. Paasto tekee tilaa kiitollisuudelle.
Paasto näkyy jumalanpalveluselämässä liturgisina muutoksina
Suuren paaston ajan messuista jäävät pois Kunnia (Gloria), Kiitosvirsi ja evankeliumitekstin yhteydessä laulettavat halleluja-hymnit. Messun loppuun sijoittuvassa ylistyksessä käytetään paastonajan muotoa.
Kunnia ja kiitosvirsi jäävät pois myös pienen paaston aikana, mutta kirkkokäsikirjamme ei ohjeista jättämään pois hallelujaa eikä käyttämään ylistyksen paastonajan muotoa. Siksi hallelujan laulaminen ja ylistyksen normaalimuodon käyttäminen pienen paaston messuissa on suositeltavaa; se kuvaa kauniilla tavalla adventtipaaston ja pääsiäispaaston eroa.
Paasto tuo mukanaan myös erityisiä paastonajan jumalanpalveluksia, kuten kiirastorstain messun, pitkäperjantain sanajumalanpalveluksen ja hiljaisen viikon hartaudet.
Paastonaikojen liturginen väri on erityisesti katumusta symboloiva violetti tai sininen. Pitkäperjantaina ja lankalauantaina käytetään syvää tuskaa kuvaavaa mustaa.
Paasto Jumalan lapsen vapaudessa
Paasto ei ole lain taakka vaan evankeliumin synnyttämä harjoitus. Kun paastoamme, emme tee sitä ansaitaksemme Jumalan mielisuosiota. Hän armahtaa meidät Kristuksen tähden. Jeesus on sovittanut kaikki syntimme ristinkuolemallaan. Hänen tähtensä Jumala on julistanut meidät armahdetuiksi. Kasteessa olemme saaneet tulla osallisiksi tästä anteeksiantamuksesta ja syntyä uudesti. Uskossa Kristukseen olemme Jumalan armosta taivaan kansalaisia.
Paastoamalla ei pyritä hankkimaan ansioita, vaikka Jumala armossaan siunaakin paastomme (Matt. 6:18). Paasto auttaa keskittymään Kristukseen, avaa tilaa Jumalan sanalle ja jumalanpalveluselämälle, vahvistaa itsehillintää ja ohjaa palvelemaan lähimmäistä. Paasto on vapautta keskittyä hengellisen elämän hoitamiseen ja kutsumuksensa mukaiseen elämään.
Siunattua paastonaikaa! Kristuksen rauha olkoon paastosi päämäärä ja hedelmä.
TEKSTI: Teemu Haataja
