Koti, uskonto ja isänmaa
Kristitty saa rakastaa omaa kansaansa ja kulttuuriaan. Hän uskonsa ja toivonsa ei kuitenkaan lopulta ankkuroidu sen paremmin oman maan armeijaan kuin hyvinvointivaltioonkaan. Kristitty on taivaan kansalainen.
Isänmaallisuuden ja kristinuskon suhteessa väreilee jännite, jonka olen Saksassa asuessani selkeästi tiedostanut. Yksi näkyvä esimerkki: täällä olisi vaikea kuvitella lippu kirkon kuoriosaan. Sen sijaan Pohjanmaalla palvellessani siunasin useamman sotiemme veteraanin viimeiselle matkalleen Suomen lipun vierestä. Viime vuosina kansalliskonservatiiviset arvot ovat nostaneet kaikkialla päätään. Saako kristitty olla isänmaallinen?
Paavalin puhe Ateenan Areiopagilla avaa näkymän maailmaan, jossa evankeliumi aloitti voittokulkunsa. Kuulijoista ilmeisesti kukaan ei ollut vielä kuullut hyvää sanomaa. Puhuja osaa kuitenkin kosketella ateenalaisille tuttuja aiheita – heidän jumalgalleriaansa, kaupunkinsa arkkitehtuuria sekä kirjallista sivistystään. Sitten hän lähestyy saarnan huippukohtaa: ”Yhdestä ihmisestä [Jumala] on luonut koko ihmissuvun, kaikki kansat asumaan eri puolilla maan päällä, hän on säätänyt niille määräajat ja asuma-alueiden rajat, jotta ihmiset etsisivät Jumalaa ja kenties hapuillen löytäisivät hänet.” (Ap.t. 17:26–27) Tämän jälkeen hän alkaa puhua Jeesuksesta.
Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja. Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi ja tuet kristillisiä kirjoittajia.
