Maailmalla kuohuu. En muista, että oman lyhyen elämäni – 60 vuotta – aikana tulevaisuus olisi milloinkaan näyttänyt niin utuiselta ja epävarmalta kuin juuri nyt armon vuonna 2026. Olen parhaillaan kuuntelemassa Väinö Linnan kirjasarjaa Täällä Pohjantähden alla, ja tätä kirjoittaessani tarinassa ollaan toisen maailmansodan kynnyksellä. Silloin varmaan koettiin samanlaista epävarmuutta kuin tänään. Suurvaltojen johtajien vallanhalu ja häikäilemättömyys yllättivät silloin ja yllättävät nyt. Kuka osaa aavistaa, millainen tulevaisuus on ja millainen rooli meillä siinä on?
Maailmanhistoriaa tarkastellessa voi kuitenkin todeta, ettei auringon alla ole mitään uutta. Valtakunnat ovat seuranneet toisiaan, uusia valtioita on syntynyt kukistuneiden tilalle. Rooman kukistumattomaksi ajateltu suurvalta hajosi pirstaleiksi, ja Saksan tuhatvuotiseksi haaveiltu kolmas valtakunta kesti vain runsaat kymmenen vuotta. Euroopan valtioiden rajoja on piirretty moneen kertaan uusiksi. Ihmisten maailma on alati muuttuva ja monella tavalla hauras.
Tämän maailman keskelle Kristus on perustanut kirkkonsa, Jumalan valtakunnan näkyvän olemuksen. Kristuksen kirkko on ihmiskunnan myrskyisän historian aikana pysynyt kestävänä ja kasvanut kaikkialle maailmaan. Jumalan valtakunta ei muutu eikä horju. Sitä ei mikään mahti voi kukistaa. Kristuksen kirkon jäseninä meillä ei ole pelättävää. Ja meille on annettu tehtävä: ”Menkää kaikkeen maailma ja julistakaa evankeliumi kaikille luoduille!” (Mark. 16:15) Lähetystehtävän toteuttaminen on todellista rauhantyötä, sillä se tuo rauhan Jumalan ja ihmisten välille. Ja siellä missä Jumalan rauha saavuttaa sydämet, syntyy rauha myös ihmisten välille.
Ville Auvinen
PS. Uskosta ja uskonnosta voi Suomessa puhua avoimemmin kuin ennen. Ehkei vieläkään olla afrikkalaisella tasolla, jossa normaali keskusteluaihe vaikkapa taksikuskin kanssa on se, missä kirkossa hän käy sunnuntaisin. Sosiaalisessa mediassa uskonnollinen keskustelu käy kuitenkin yhä vilkkaampana. Siinä on mahdollisuus.
