Turvallinen tila

Viime vuosina käsite ”turvallinen tila” tai ”turvallisempi tila” on yleistynyt Suomessa kouluissa ja kirjastoissa ja yliopistoissa. Suomen evankelis-luterilainen kirkko on ottanut käsitteen käyttöön myös koskemaan seurakuntia. Ajatus maailmasta, yhteiskunnasta ja kirkosta tilana, jossa jokainen ihminen saa kokea fyysistä ja henkistä turvallisuutta, on sinänsä jalo. Kristillisen ihmiskäsityksen mukaan jokainen ihminen on Jumalan luoma ja Kristuksen kalliisti lunastama, ainutkertainen ja arvokas. Ihmisarvo on jotain luovuttamatonta.

Ongelmalliseksi turvallisen tilan soveltaminen muuttuu kun sitä käytetään välineenä julkisen keskustelun ja ”ei-toivottujen näkemysten” ilmaisemisen kieltämiseen. Tällöin kyse ei ole “turvallisesta tilasta” vaan “sananvapauden kaventamisesta”. Mistä koko “turvallinen tila” -käsitteessä on pohjimmiltaan kyse?

”Turvallinen tila” -käsite juontaa juurensa Yhdysvalloista, jossa 1960-luvulla feministit ja seksuaalivähemmistöt halusivat luoda kokoontumispaikkoja, joissa he kokivat voivansa olla vapaita vastustuksesta, sosiaalisista valtarakenteista, syrjinnästä ja häirinnästä. 1990-luvulta lähtien ilmiö levisi yliopistokampuksille ja edelleen koulumaailmaan jopa tänne Pohjolan perukoille.