← Takaisin Sanansaattaja-lehden etusivulle
Sley mukaan perustamaan Kirkkokansan liittoa – ei uusi kirkko, Säilä kertoo
Pääkirjoitus

Sley mukaan perustamaan Kirkkokansan liittoa – ei uusi kirkko, Säilä kertoo

Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys Sley lähtee mukaan perustamaan uutta Kirkkokansan liitto ry:tä. Sleyn hallitus päätti asiasta kokouksessaan 3. syyskuuta. Yhdistyksen perustamiskokous on tarkoitus järjestää Helsingissä 28. lokakuuta 2026.

Sley liittyy Kirkkokansan liittoon sen perustajajäsenenä. Liiton tarkoituksena on vahvistaa luterilaiseen tunnustukseen sitoutuneiden järjestöjen keskinäistä yhteistyötä ja luoda sille nykyistä selkeämpi ja pitkäjänteisempi rakenne.

Kirkkokansan liitto jatkaa osaltaan viime vuosien aikana syntynyttä yhteistyötä. Osa Suomen teologisen instituutin jäsenjärjestöistä on tehnyt neljän vuoden ajan yhteistyötä epävirallisessa Kirkkokansa-verkostossa. Verkoston yhteistyö on koettu tarpeelliseksi, ja nyt sitä halutaan vakiinnuttaa yhdistysmuotoon.

Uusi liitto kokoaa ja tukee jäsenjärjestöjensä yhteistyötä sekä edistää niiden välistä keskustelua. Tavoitteena on tukea järjestöjen yhteistä pyrkimystä vaalia ja edistää luterilaiseen tunnustukseen perustuvaa kristillistä elämää Suomessa.

– On tärkeää, että erilaiset herätysliikkeet haluavat pitää yhteyttä ja kulkea yhdessä. Olen kiitollinen Jumalalle siitä, että STI jäsenjärjestöjen kesken vallitsee suorastaan kirkkohistoriallisen vahva yhteishenki. Jumala johdattakoon meitä myös tulevaisuudessa kohti yhteisiä päämääriä, Sleyn toiminnanjohtaja Tom Säilä sanoo.

Kirkkokansan liitosta ei ole tarkoitus muodostaa uutta kirkkokuntaa. Sillä ei myöskään ole kirkollista tai hallinnollista toimivaltaa jäsenjärjestöihinsä nähden. Sley ja muut jäsenjärjestöt säilyttävät itsenäisyytensä ja tekevät itseään koskevat päätökset jatkossakin omien sääntöjensä ja hallintonsa mukaisesti.

Yhteistyön teologisena perustana toimii yhteistoiminta-asiakirja, jonka periaatteisiin Suomen teologisen instituutin yhteistyössä mukana olevat järjestöt ovat sitoutuneet jo aiemmin.

← Takaisin Sanansaattaja-lehden etusivulle