kirkkokansa

Länsi-Suomen rukoilevaisten johtokunnan puheenjohtaja Elias Halminen imi rukoilevaisuuden jo äidinmaidossa. Hänen lapsuudessaan rukoilevaisilla oli paljon seuratoimintaa, ja seurat olivat usein suuria. Kuten monien muiden herätysliikkeiden, myös rukoilevaisten keskuudessa on viime vuosina koettu jumalanpalvelus- ja ehtoollisherätys, ja vanhan käsikirjan mukaista jumalanpalvelusta kokoonnutaan viettämään niin usein kuin mahdollista.

Oletko itse syntynyt rukoilevaiseen liikkeeseen?

Kirkkokansan teologisessa symposiumissa herätysliikejohtajat kertoivat omien järjestöjensä ajankohtaisia kuulumisia. Viestit olivat rohkaisevia ja ilahduttivat väsyneen mielen. Jumalanpalvelusyhteisöt kasvavat, taloudellinen kannatus lisääntyy, kaikki toiminnan mittarit näyttävät ylöspäin. Yhteisöihin tulee niin hengellisiä turvapaikanhakijoita kuin niitä, jotka ensimmäistä kertaa ovat kohdanneet Jeesuksen. Toki johtajat kertoivat myös järjestöjen ja niiden yksittäisten työntekijöiden kohtaamasta painostuksesta, mutta juuri se näyttää edesauttaneen kasvua. Tässä ei ole mitään uutta ja outoa. Niin Jumalan kansa on koko historiansa aikana kokenut.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon johdon ja herätysliikejohtajien välillä on jo pitkään käyty ja käydään yhä edelleen keskustelua siitä, onko herätysliikejärjestöillä aitoa tilaa kirkon sisällä, ja jos on, millä ehdoilla. Keskustelua käydään niin suljettujen ovien takana kuin mediassa. Moni kokee keskustelun raastavana. Aikoinaan, kun toimin Turussa Sleyn paikallisen messuyhteisön pastorina ja keskustelut kävivät silloinkin kuumana, ajattelin, että en ole sellaisella paikalla, että minun tarvitsisi kantaa huolta. Minulla oli vastuullani ihana ja kasvava yhteisö, jonka keskellä oli hyvä elää uskoa todeksi ja iloita Jumalan työstä. Jumalanpalvelusyhteisöt ovat keitaita, joissa Jumala hoitaa omiaan armon sanalla ja sakramenteilla, ja niiden täytyy saada olla juuri sellaisia. Kirkkopolitiikka kuuluu toisille areenoille.

Nyt on aika kokoontua yhteen jumalanpalvelusyhteisöihin, evankeliumijuhliin, rukoushuoneiden juhliin, seuroihin, kaikkialle sinne missä Jumalan sanaa julistetaan. Nyt on aika kutsua ystäviä mukaan ja iloita siitä, mitä Jumala tekee keskellämme. Ja nyt on aika rukoilla yhteisöjemme paimenten ja järjestöjen johtajien puolesta ja tukea heitä, jotta he jaksavat seistä paikallaan iloisina ja rohkeina.

Kirkkohallituksen täysistunto päätti kokouksessaan 27.8. vuoden 2026 kirkkokolehdeista. Esitys oli, että kaikille kirkon lähetysjärjestöille annetaan vähintään yksi virallinen kirkkokolehti. Kokouksessa tehtiin kuitenkin vastaesitys, jossa lähetysjärjestöistä kaksi, Sley ja Kansanlähetys, jätettäisiin ilman virallista kolehtia. Vastaesitys voitti äänin 6–4. Kirkkohallituksen täysistunnon enemmistö siis päätti ruveta erottelemaan jyviä akanoista ja piti Sleytä ja Kansanlähetystä akanoina, jotka sopii heittää pois. Virallisen kolehdin menettäminen merkinnee Sleylle noin 50 000 euroa kolehtitulojen pienenemistä.

Kyseinen päätös kertoo paljon kirkkomme nykytilasta. Heti kokouksen jälkeen Tulkaa kaikki -liike juhli päätöstä ja kiitti kaikkia aktiivejaan, jotka olivat kirjelmöineet aiheesta kirkkohallitukselle. Kirkossa valtaa näyttää siis pitävän perinteisiä kirkollisia arvoja halveksiva Tulkaa kaikki -liike, joka pystyy painostamaan päättäviä elimiä ja jonka pääagenda on konservatiivisten kristittyjen vaientaminen ja saattaminen marginaaliin kirkossa. Samalla äänestyspäätös todistaa taas kerran kirkon vahvasta jakautumisesta.

Kirkkohallituksen päätös on sopimusrikkomus. Kirkon ja sen lähetysjärjestöjen välillä on laadittu sopimus, jossa todetaan muun muassa: ”Kirkko sitoutuu kohtelemaan kaikkia lähetysjärjestöjään yhdenvertaisin perustein.” Mitkään sopimukset ja sitoumukset eivät näytä merkitsevän kirkon radikaaleille uudistushenkisille mitään, kun he haluavat ajaa kirkkoa hajottavaa agendaansa.

Kansanlähetyksen toiminnanjohtaja Daniel Nummela pitää todennäköisenä, että jos piispojen suhtautuminen herätysliikkeisiin ei muutu, syntyy toinen kirkko.

Huhtikuussa seitsemän herätysliikejärjestöä kokoontui Ryttylän Kansanlähetysopistolle pohtimaan tulevaisuutta. Tapahtuman nimi oli Kirkkokansan teologinen symposium. Taustalla oli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen herätysliikkeiden kiristyneet välit. Erityisesti Sley ja Kansanlähetys ovat olleet kriisin polttopisteessä, koska ne ovat kirkon virallisia lähetysjärjestöjä, mutta eivät ole pappisviran ja avioliiton suhteen taipuneet liberaalille kannalle. Muun muassa Inkerin kirkossa suoritettujen pappisvihkimysten vuoksi Sleyn ja Kansanlähetyksen lähetysjärjestöstatus oli vaakalaudalla, mutta niin kutsutun kuulemismenettelyn jälkeen järjestöt saivat sen säilyttää.

Ainakin toistaiseksi.