Evankeliumijuhlan ennakkoseminaarissa Karkun evankelisella opistolla Sleyn kotimaantyönjohtaja Juhana Tarvainen ilmaisi huolensa niistä evankelisista, jotka eivät pääse säännöllisesti ehtoolliselle. ”Meidän tulee pitää huolta evankelisesta laumasta, hoitaa sitä, jakaa sanaa ja sakramentteja, tapahtuipa kirkossa mitä tahansa”, Tarvainen linjasi.

Kirkon tutkimus ja koulutus -yksikön johtaja Hanna Salomäki kertoi Evankeliumijuhlan ennakkoseminaarissa Karkun evankelisen opiston juhlasalissa, että herätysliikkeisiin sitoutuminen on 2000-luvun kuluessa selvästi vähentynyt. Herätysliikkeisiin kuuluminen on sekä kaikkien suomalaisten että kirkon työntekijöiden keskuudessa puolittunut reilussa kahdessa vuosikymmenessä. Siinä missä Evankeliumiyhdistyksen kannattajiksi ilmoittautui vuosituhannen alussa neljä prosenttia kaikista suomalaisista, vuonna 2024 kannattajia oli enää kaksi prosenttia. Kirkon luottamushenkilöistä Evankeliumiyhdistystä kannatti hieman yli kaksikymmentä vuotta sitten joka neljäs, tällä hetkellä kannatus on luottamushenkilöiden keskuudessa 11 prosenttia. Kirkon työntekijöiden joukossa kannatus on samassa ajassa pudonnut yhdestätoista prosentista kolmeen.

– Sama koskee myös monia muita herätysliikeitä, Salomäki huomautti.

Evankelisen liikkeen vaikutus näyttäytyy uusimmassa, vuonna 2024 tehdyssä tutkimuksessa suurimpana Lapuan, Turun ja Oulun hiippakuntien alueella.

Evankeliumiyhdistyksen vaikutuksen väheneminen kirkollisella kentällä saattaa osaltaan selittyä liikkeen hajaannuksella. Vuonna 2008 naispappeutta kannattavat evankeliset perustivat Evankelisen Lähetysyhdistyksen (Ely), ja jotkut evankelisen liikkeen entiset aktiivit toimivat nykyään Lähetyshiippakunnassa.

Liikkeet eivät fuusioidu

Kotimaantyönjohtaja Juhana Tarvainen pohti esityksessään, onko Evankeliumiyhdistyksellä vuonna 2036 paikallisosastoja tai seurakuntayhteyksiä, ja sulautuvatko herätysliikkeet yhteen.

– Aloitan helposta. Herätysliikkeet eivät sulaudu yhteen, ja mielestäni se on hyvä uutinen, hän ilmoitti.

Vaikka liikkeillä, erityisesti Suomen Teologisen Instituutin jäsenjärjestöillä, on paljon yhteistä ja suurin osa niistä on mukana Kirkkokansa-hankkeessa, yhteistyö ei Tarvaisen mukaan ole yhtä kuin sulautuminen tai fuusio.

– Rukoilevaisten 1600-luvun messusta on aika pitkä taival Kansanlähetyksen jumalanpalvelukseen, jossa joutuu hetken aikaa pohtimaan, että kukas tässä onkaan liturgi – tai meidän Riemumessuumme.

Tarvainen kuvasi herätysliikkeitä kansanliikkeiksi, eläviksi yhteisöiksi, jotka fuusioituessaan kuolisivat pois. Hän uskoo, että kymmenen vuoden päästä herätysliikkeet tekevät entistä enemmän yhdessä, mutta säilyttävät edelleen itsenäisen identiteettinsä.

– On ehkä yhteisiä hankintoja, tiloja, tietojärjestelmiä, raamattuopetustyötä ja useampi yhteinen messuyhteisökin. Yhteistyötä on kaikkialla siellä, missä se on luontevaa ja sille on tarve.

”Ovet ovat sulkeutuneet edessämme”

Evankeliumiyhdistyksen seurakuntayhteyksien tulevaisuus sen sijaan on Juhana Tarvaisen mukaan ”vaikea ja kipeäkin kysymys”.

Tarvainen muisteli, että kun hän vuonna 2010 aloitti työt Sleyn Satakunnan piirissä, piirin alueella oli vain muutamia seurakuntia, joihin Sleyn työntekijöillä ei ollut luontevaa yhteyttä.

Tilanne on Satakunnan alueella muuttunut radikaalisti 16 vuodessa.

– Nyt on vain muutama seurakunta, joihin Sleyn on luontevaa mennä.

– Ovet ovat sulkeutuneet edessämme, Tarvainen totesi.

Kaksikymmentä vuotta sitten silloisen Espoon hiippakunnan piispan, Mikko Heikan, työryhmä linjasi, ettei seurakunnissa voida enää järjestellä työvuoroja niin, etteivät vanhalla virkakannalla olevat pastorit joudu toimimaan alttariyhteistyössä naispastorien kanssa.

Tarvaisen mukaan ”Heikan paperin” myötä evankeliset papit siivottiin seurakunnista pois – tai ainakin pidettiin huoli, ettei heitä valittaisi uusiin tehtäviin.

– Sitten alettiin puhdistaa seurakuntia myös muista toiminnoista ja lopulta kolehdeista. Niinkin pitkälle on menty, että joitain kirkkoja on siivottu Sleyn esitteistä, Tarvainen viittasi eräässä helsinkiläisessä kirkossa tehtyyn päätökseen poistaa tiloista Sleyn lähetystyöstä kertovat esitteet.

– Linjausta perusteltiin sillä, että seurakunta tahtoo olla turvallinen tila ja kirkon ruohonjuuritason ääni, eikä siellä tahdota tukea toimintaa, jota pidetään syrjivänä. Lähetystyö on siis muuttunut turvallisuusuhaksi.

Tarvainen pohti, onko seurakuntayhteyksien hiipumisessa myös Evankeliumiyhdistyksellä itsellään peiliin katsomisen paikka.

– Olisimmeko voineet olla aktiivisempia luottamuselimissä, hän kyseli ja kehotti evankelista kansaa vaaliuurnille tulevan syksyn seurakuntavaaleissa.

Nyt on messuyhteisöjen aika

Evankeliumiyhdistyksen toiminnan ydintä olivat pitkään paikallisosastot. Joissain seurakunnissa niitä oli jopa useita.

Tällä hetkellä yhdistyksellä on 58 paikallisosastoa.

– Joka ikisessä yhdistyksen hallituksen kokouksessa lakkautamme niistä yhden tai kaksi. Kokouksia on vuodessa 5–6, eli jokainen voi siitä helposti laskea, millainen tilanne on tällä hetkellä paikallisyhdistysten suhteen, Tarvainen sanoi.

Toimintaympäristö on viime vuosina muuttunut. Nyt on messuyhteisöjen aika.

– Jos mietitään paikallisosastoja ja messuyhteisöjä, niin toinen käyrä laskee ja toinen nousee. Jo kaksi kolmesta toimintaamme osallistuvasta käy nimenomaan messuissa. Voi olla, että luku on tätä nykyä vieläkin suurempi. Vuonna 2036 yhä useampi evankelinen ei saa sanaa ja sakramentteja omasta paikallisseurakunnastaan vaan Sleyn messuyhteisöstä – ja useimmat heistä vain ja ainoastaan sieltä.

Sleyllä on tätä nykyä kaksikymmentä messuyhteisöä.

– Messuyhteisöjä voisi olla vielä enemmän, mutta olemme halunneet noudattaa kirkkojärjestystä mahdollisimman pitkälle. Emme kuitenkaan loputtomasti: meillä on myös messuyhteisöjä, joissa ei ole kirkkojärjestyksen sallimaa ehtoollisenviettolupaa.

Tarvainen painotti, että jos jo olemassa olevia messuyhteisöjä on yritetty kirkon taholta tukahduttaa, messuja on silti jatkettu.

– Paine kasvaa, ja jossain vaiheessa joudumme kysymään, perustammeko yhteisöjä sinnekin, missä lupaa ei saada.

Tarvainen kertoi Kokkolan Armon kappelin yhteisöstä, joka on anonut ehtoollislupaa lukuisia kertoja.

– Viimeksi tällä viikolla olen käynyt seurakunnan kirkkoherran kanssa sähköpostikeskustelua aiheesta, Tarvainen sanoo.

Tarvainen kohtasi Armon kappelilla käydessään perheenisän, joka kertoi, että hänen lapsilleen ehtoollinen on aivan vieras asia. Sitä vietetään vain kerran vuodessa valtakunnallisilla Evankeliumijuhlilla.

– Hänen lapsilleen ehtoollinen on siis yhtä harvinainen kuin joulu.

Tarvainen huomautti, että hän ei taistele naispappeja vastaan, vaan sen puolesta, että sen suurehkon lauman, joka osallistuu Evankeliumiyhdistyksen toimintaan ja joka ei omantunnon syistä voi osallistua säännöllisesti Herran pöytään paikallisseurakunnassa, olisi mahdollista elää tavallista kristityn elämää, johon kuuluu myös ehtoollisjumalanpalvelus.

– Miksi en kehota näitä liikkeemme jäseniä tyytymään siihen, mitä on tarjolla tai olemaan ilman ehtoollista? Tarvainen kysyi ja vastasi:

– Siksi, että ehtoollinen ei ole lisävaruste. Se on koko kirkon sydän. Piispa Bo Giertz sanoi, että jumalanpalvelus ilman ehtoollista on epätyydyttävä hätäratkaisu. Kirkko on vakavasti sairas, jos ehtoollista ei vietetä.

Juhana Tarvaisen mukaan kirkkojen ovien sulkeutuminen ja ehtoollisen kieltäminen johtaa helposti kiusaukseen alkaa perustaa uutta kirkkoa.

– Minäkin tunnen kiusauksen vetovoiman, mutta me emme tahdo olla niitä, jotka lähtevät. Tahdomme olla niitä, jotka tekevät kaikkensa, ettei tarvitsisi lähteä. On asioita, joissa ei voi tehdä kompromisseja ja voi olla, että jonain päivänä joudumme toimimaan varsin itsenäisesti.

– Jos messuyhteisöille ei löydy toimintamahdollisuutta kirkon sisältä, niitä löytyy sen ulkopuolelta. Pysyminen tässä kirkossa ei tarkoita passiivisuutta, vaan meidän tulee pitää huolta evankelisesta laumasta, hoitaa sitä, jakaa sanaa ja sakramentteja, tapahtuipa kirkossa mitä tahansa. Samalla meidän tulee pitää huolta teologisesta kompassistamme, että se osoittaa oikeaan suuntaan, emmekä mukaudu siihen, mitä kirkkomme on päättänyt tai tulee päättämään, Tarvainen linjasi.

Teksti: Essi Tuomala

Kuva: Hannu Häkämies