Tarton yliopistokaupungin opiskelijapäivillä, keskellä nuudelikeittokojuja, livemusiikkia ja hyväntuulista hälinää, kuului myös kutsu hiljaisuuteen ja rukoukseen. Evankelisten opiskelijoiden (EO) aktioryhmä matkasi syyskuun lopussa Viroon tukemaan paikallista opiskelijatyötä. Mukana olivat Sleyn lähetit Liisa Rossi ja Kirsi Vimpari. Neljän intensiivisen päivän aikana ryhmä oppi, että lähetystyö on vähemmän suuria näyttämöitä ja enemmän arjen kohtaamisia – bussipysäkeillä, kampuskäytävillä ja kahvilajonoissa.
Alma Pajukoski, Matias Luukkanen, Lotta Erkkilä ja Hanna Mensalo sukelsivat lähetystyön maailmaan nopeasti ja syvälle. Tänä vuonna Evankelisten opiskelijoiden aktio eli lyhytaikainen lähetystyömatka suuntautui Viroon EEÜÜ:n (Eesti Evangeelsete Üliõpilaste Ühendus), Viron evankelisen ylioppilasliiton opiskelijatapahtumaan, joka järjestettiin osana Tarton kampuksen syksyn aloitusta.
Alma lähti mukaan, koska “lähetystyö kiinnostaa, ja aiempi aktio Saksassa jätti nälän jatkaa”. Matias puolestaan innostui kuultuaan aktiosta Pyhän Sydämen kappelilla.
– Halusin haastaa itseäni. En ole aiemmin ollut tällaisessa mukana, hän pohtii.
Lähetystyö kiinnosti jo ennalta oululaista Lottaa ja vaakakupissa painoi sekin, että porukkaa saataisiin mukaan myös Pohjois-Suomesta.
– Olen pitkään ajatellut, että olisi kiva mennä aktioon – nyt tuli sopiva hetki, Hanna Mensalo jatkaa.
Opiskelijaikäisellä nelikolla oli mielikuva lähetystyöntekijästä “superammattilaisena”, joka puhuu paikallista kieltä sujuvasti, on korkeasti koulutettu ja “palaa uskosta”. Jo neljä päivää Tartossa riitti muuttamaan ajatuksia.
– Kaksi vuotta sitten minulle oli vaikeaa mennä juttelemaan tuntemattomalle jopa kirkkokahveilla. Silti täällä olen kokenut, että riittää, että on ihan tavallinen kristitty. Ei tarvitse olla täydellinen – juuri sinä kelpaat, Matias Luukkanen kuvaa.
Opiskelijapäivien ainoa kristillinen tapahtuma
Aktioviikko rakennettiin Tarton opiskelijapäivien ympärille – niiden viralliseen ohjelmaan mahtui vain yksi avoimesti kristillinen tilaisuus. Sen otsikoksi valittiin vapaasti suomentaen “Takaisin todellisen rakkauden juurelle”. Kutsukynnyksen madaltamiseksi tiimi vei kampukselle “Rakkauden kielet” -taulun: ohikulkijat piirsivät sydämeen kohdan, joka parhaiten kuvasi, miten he kokevat tulevansa rakastetuiksi. Keskustelun alku oli luonteva, ja kutsu iltatilaisuuteen syntyi kuin itsestään.
– Halusimme, että kohtaaminen ei ole vain jutustelua, vaan kuljettaa kohti iltaa ja evankeliumia, Liisa Rossi sanoo.
Kutsuja oli korillinen – kolmisensataa – joista 260 löysi vastaanottajan.
– Se kertoo paljon virolaisten opiskelijoiden avoimuudesta, ryhmä arvioi.
Kohtaamiset, jotka jäivät sydämeen
Keskiviikon iltatilaisuudessa sattui kohtaamisia, joita aktiolaiset eivät unohda. Eräs välivuottaan viettävä nuori pysähtyi aktiolaisten kojulle hieman ujona.
– Hän sanoi suoraan, ettei ole uskonnollinen. Silti hän ajoi pyörällä puoli tuntia tullakseen paikalle. Illassa hän pyysi rukousta rakkaushuoliensa puolesta. Siinä oli monta hyvää asiaa yhdessä: kynnys ylittyi, kokemus oli myönteinen ja Jumalan sanalle avautui tilaa, aktiolaiset kuvaavat illan tapahtumia.
Toisessa keskustelussa intialainen opiskelija kertoi päätyneensä paikalle “vähän vahingossa”.
– Hän ei ollut kristitty. Puhuimme uskon perusteista: mihin luotat, miksi ja mitä toivot?
Bussipysäkeillä koettiin yllättäviä hetkiä. Kirsi Vimparilla on lahja joutua Jumalan järjestämiin keskusteluihin odottaessaan kyytiä.
– Niin ei tapahdu koko ajan – mutta nyt oli erityinen aika. Ihmiset alkoivat itse jutella, Vimpari kertoo
Pieniä tekoja, suuri merkitys
Aktioryhmän arki oli yksinkertaista: sunnuntaina messu lähikirkossa, päiviä kampuksella, iltaisin yhteinen hartaus.
– Rukous illan päätteeksi on ollut meidän salainen aseemme. Rukoilemme tapaamiemme ihmisten puolesta. Se kantaa epävarmuuden läpi, he kertovat.
Kokemus opetti kärsivällisyyttä.
– Lähetystyö ei ole vain vartin puhe lavalla. Se on koko paketti – elämistä tiiviisti toisen kulttuurin vaikutuspiirissä, arkisia kohtaamisia, rakkautta ja sitkeyttä.
“Täällä kaivataan kristittyjen yhteisöä”
Moni virolainen opiskelija kuvasi keskusteluissa yhteisönsä tilannetta suoraan: harmi, ettei täällä ole vahvaa kristittyä yhteisöä.
Ei ole kuitenkaan utopiaa, että toisinkin voisi olla. EEÜÜ tekee töitä sen puolesta, että kristittyjen yhteys olisi totta myös kampuksen arjessa.
– Ettei ainut vaihtoehto olisi odottaa viikonloppua ja jumalanpalvelusta, Liisa Rossi sanoo.
Aktiolaiset kokivat virolaisten opiskelijoiden suhtautumisen yllättävän lämpimäksi.
– Suomessa ”onko hetki aikaa” -kysymykseen saa usein vastaukseksi ”nyt ei ehdi”. Virossa useampi pysähtyi. Ja ulkomaalaiselle englanniksi puhuminen voi joskus olla helpompaa kuin kohtaaminen viroksi.
Kolme syytä aktioon – ja yksi oivallus
Aktiolla on aina monta tavoitetta. Ensimmäinen on tukea paikan päällä tehtävää työtä. Toinen on antaa nuorille mahdollisuus kasvaa lähetysinnossa ja vastuussa. Kolmas tärkeä asia on se, että aktiojoukon kuplan sisältä syntyy kertomus, joka rohkaisee heitä, jotka eivät vielä tunne lähtijän tai lähettäjän tehtävää omakseen. Mitä aktiolaiset haluaisivat sanoa heille?
– Lähetystyö kuuluu kaikille. Se ei ole kaukaista vaan arkipäivää. Tarvetta on niin lähtijöille kuin lähettäjillekin. Lisäksi kannattaa aloittaa pienestä ja kokeilla yhtä keskustelua, kutsua tai rukousta. Rohkeus kasvaa kyllä tehdessä, eivätkä ujous tai epätäydellisyys ole esteitä, vaan usein parhaita opettajia, aktiolaiset pohtivat yhdessä.
Matka jatkuu – myös kotiin palattua
Viikon lopussa ohjelmassa oli vielä Pärnun-retki ja paluumatka.
– Saimme talteen myös videomateriaalia ja kuvia – tarina jatkuu niidenkin kautta.
Sanansaattajan lukijalle aktioryhmä jättää pyynnön: rukoile Tarton opiskelijoiden puolesta, että he löytäisivät kristittyjen yhteyden. Rukoile myös paikallisten vastuunkantajien ja EEÜÜ:n työn puolesta, että ovet pysyisivät auki opiskelijapäivien kaltaisissa tapahtumissa ja arjen kohtaamisissa.
Teksti: Martti Pyykönen
Kuvat: EO:n Viron aktio
