Viimeistään rippikoulussa olemme kuulleet, että Kristus on sekä tosi Jumala että tosi ihminen. On kovin helppoa ottaa se ja muut kristinuskon opit itsestäänselvyyksinä. Vaikka meille oppi Kristuksen kahdesta luonnosta tai Jumalan kolminaisuudesta tuntuvat arkipäiväisiltä, kirkon historiassa oli aika, jolloin nuo opit olivat suuria kiistakysymyksiä. Jos kurkistamme syvemmälle tähän oppien historiaan, meille avautuu suuria aarteita Jumalan itseilmoituksesta.
Mitä Kristuksen kaksiluonto-oppi oikeastaan tarkoittaa? Se on Jumalan itseilmoituksen mukaista uskoa, jossa tunnustetaan, että Kristuksella persoonana on sekä jumalallinen että inhimillinen luonto. Kyse on ennen kaikkea pelastususkosta: jos Kristus ei olisi täysi Jumala, hänellä ei olisi valtaa pelastaa meitä. Jos taas hän ei olisi täysi ihminen, hän ei voisi pyhittää ihmisluontoa eikä kuroa umpeen syntiinlankeemuksen aiheuttamaa kuilua meidän ihmisten ja Jumalan välillä. Jos Kristus olisi vain luotu olento, kuten Areios 300-luvulla esitti, ei meillä olisi mitään toivoa päästä yhteyteen Jumalan kanssa.
Toinen kaksiluonto-opin kannalta keskeinen seikka liittyy Jumalan itseilmoitukseen. Hän on ilmoittanut itsensä Pojassaan Kristuksessa. Jos Jumala ei olisi suhteessa persooniensa kanssa, vaan ainoastaan tuonpuoleinen Isä, hän ei voisi ilmoittaa itseään. Koska Kristus kuitenkin on Jumala, hän ihmiseksi tultuaan toimii täydellisenä välittäjänä meidän ja Jumalan välillä.
