maallikkous

Vaikka Lähetyshiippakunnassa lähes jokainen palkattu työntekijä on pappi, kirkkokunnan toiminta on pitkälti maallikkojen aktiivisuuden varassa, sanoo Lähetyshiippakunnan pastori Juuso Mäkinen.

Suomen evankelis-luterilaisen Lähetyshiippakunnan Vantaan ja Lohjan seurakuntien pastori Juuso Mäkinen ei niele usein kuultua väitettä kirkkokuntansa pappiskeskeisyydestä – siitäkään huolimatta, että kirkon palkatuista työntekijöistä melkein jokainen on pappi.

– Lähetyshiippakunnalla ei ole pitkää traditiota kansankirkon sisällä. Sen vuoksi meille ei ole muodostunut samanlaista käytäntöä kuin mikä monilla herätysliikkeillä on, eli että voisimme käyttää evankelis-luterilaisen kirkon papistoa toimituksissamme, Mäkinen selittää.

Maallikkovetoisessa Kansanlähetyksessä kyseltiin liikkeen alkuvuosina, mihin pappeja edes tarvitaan. Nykyään yhä useamman piirijärjestön johtaja on vihitty pastori.

Moni eläkeiässä oleva vastuunkantaja on antanut saman todistuksen siitä, että Kansanlähetys oli pitkään maallikkoliike, jossa ei tarvittu pappeja. Maallikot olivat vastuussa kaikesta, sanoo Kansanlähetyksen kotimaantyönjohtaja Jukka Repo.

– Varsinkin alkuaikojen innostuksessa saatettiin kysellä, mihin pappeja edes tarvitaan, koska evankeliumilla oli niin kova kiire.