• Lutherin Sidottu ratkaisuvalta julistaa, että teologialla on rajansa

    Martti Lutherin Sidotun ratkaisuvallan julkaisemisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 500 vuotta. Sitä on sanottu Lutherin vaikeimmaksi teokseksi. Professori Antti Laato kertoo, miksi se kuitenkin kannattaa lukea.

    Professori Antti Laato yritti lukioaikana yhteensä kolme kertaa aloittaa Martti Lutherin Sidottua ratkaisuvaltaa, mutta hanke tyssäsi kerta toisensa jälkeen aloittelijan mokaan.

    – Kun sitten vihdoin luin sen kokonaan, lähdin liikkeelle Erasmuksen tekstistä. Sitten vasta hahmotin kunnolla, mistä on kyse, hän kertoo.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Etiopiasta Wittenbergiin

    Kesällä 1534 Martti Lutherin luona Wittenbergissä kävi kaukaa tullut vieras, jonka merkitys kristittyjen yhteyden kannalta hakee vertaistaan varhaisessa luterilaisuudessa.

    Toukokuun viimeisenä päivänä 1534 Lutherin työtoveri Philipp Melanchton lähetti ystävälleen, lakimies Benedict Paulille kirjeen. Siinä Melanchton kertoi, että heidän luokseen Wittenbergiin oli tullut yllättäen ”vaeltava arabi”, jolla ei ollut minkäänlaista suosituskirjettä mukanaan. Vieras oli kuitenkin onnistunut tekemään Lutheriin ja Melanchtoniin vaikutuksen oppineisuudellaan. Halki keväisen Saksan matkustanut, etelän suunnalta saapunut vieras ei osannut lainkaan latinaa eikä kreikkaa, mutta puhui jonkin verran italian kieltä. Tulkin välityksellä saksalaisteologit olivat käyneet vieraansa kanssa opillista keskustelua kolminaisuudesta.

    Historiankirjoitus ja suomalainen Luther-tutkimus vaikuttavat unohtaneen Lutherin ja Melanchtonin vieraan.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista