paavi

Paavi Franciscus: Toivo – Muistelmat. Spera – L’autobiografia. Toim. Carlo Musso. Suom. Taru Nyström. Docendo 2026, Painettu EU:ssa, 373 s.

Viime vuoden keväällä kuolleen paavi Franciscuksen (Jorge Mario Bergoglio) muistelmat on ilmestynyt nyt myös suomeksi. Argentiinalaissyntyinen paavi tuli tunnetuksi sekä kirkon uudistajana että monissa asioissa vahvasti kirkon perinteeseen sitoutuvana. Hänestä on piirtynyt kuva nöyränä ja iloisena, niin evankeliumia julistavana kuin huumoria viljelevänä kirkonmiehenä.

Franciscuksen muistelmat on harvinaislaatuinen kirja. Hän omistaa teoksen alkupuolella huomattavan määrän sivuja isovanhemmilleen ja suvulleen, koska hänen mielestään juurilla on ihmisen elämälle tavattoman suuri merkitys. Kirja on erikoinen myös sen takia, että korkea kirkonjohtaja ja valtion päämies toteaa monta kertaa olevansa syntinen ihminen ja tehneensä virheitä elämänsä aikana. Usein muistelmien ongelmana on toisten virheiden havainnointi ja omien saavutusten ihannointi.

Oskari Juurikkala on katolisen kirkon pappi ja dogmatiikan apulaisprofessori Roomassa, katolisessa Paavillisessa Pyhän Ristin yliopistossa. Juurikkalan mukaan ei olisi yllätys, jos Franciscuksen jälkeen seuraavaksi paaviksi haettaisiin ikään kuin virkamiesmäisempää persoonallisuutta. Jotkut katoliset ovat nimittäin pitäneet puutteena sitä, ettei opillinen selkeys ollut Franciscuksen vahvuus.

Minkälaisen perinnön Paavi Franciscus mielestäsi antoi katoliselle kirkolle? Mitä Franciscus uudisti?

Päällimmäisenä mieleeni tulee Franciscuksen toiminnassa ihmisen kohtaaminen, hänen ihmisläheisyytensä ja laupeuden korostaminen. Tämä on näkynyt hauskasti myös ihmisten reaktioissa Franciscuksen nukuttua pois. Kun kävelin hiljattain kotiini Trastevereen Tevere-joen rantaa, näin tutun kerjäläisen. Hän huikkasi minulle: ”Kuka meistä nyt pitää huolta, kun Franciscus on kuollut?” Köyhät kokevat, että Franciscus puhui heidän puolestaan.