Pyhimys naapurissa. Kuinka uskoa elettiin ja koettiin keskiajan Suomessa. Sari Katajala-Peltomaa, Anna-Stina Hägglund, Sofia Lahti & Marika Räsänen (toim.). Gaudeamus 2026.
Kristinuskon vaikutus ihmisten arkielämään oli Suomessa keskiajalla pääpiirteissään varsin samanlaista kuin muuallakin Euroopassa. Sari Katajala-Peltomaa, Anna-Stina Hägglund, Sofia Lahti ja Marika Räsänen kertovat kuitenkin Pyhimys naapurissa -tietokirjassaan, että myöhäiskeskiajan Suomen alueella erityiset piirteet ihmisten eletyssä uskossa liittyvät maantieteelliseen sijaintiin eli pohjoiseen ilmastoon ja muihin olosuhteisiin, pitkiin välimatkoihin sekä varsin harvaan asutukseen. Ennen reformaatiota ihmisten vuorovaikutus pyhimysten kanssa ilmenikin eri tavoin keskiaikaisessa Suomessa kuin Keski- ja Etelä-Euroopassa, missä asutus oli tiheää. Kirkkomatkat olivat täällä pitkiä, niin myös pyhiinvaellusmatkat.
Eletty usko oli keskiajalla hyvin ruumiillista. Ihmiset näkivät heille tärkeitä pyhimyksiä kuten Pyhän Birgitan, Pyhän Henrikin tai Pyhän Olavin veistoksissa, esineissä tai maalauksissa. He kuulivat pyhimyksistä lauluissa ja saarnoissa ja koskettivat pyhimysten hautoja. Ristinmerkit ja polvistumiset olivat osa elettyä uskoa, samoin kirkossa poltettujen vahakynttilöiden tuoksu. Pyhimyksille pyhitettyjä kivikirkkoja rakennettiin 1400-luvulla, ja niiden ylläpitäminen oli ihmisten yhteinen ponnistus. Suomen vanhimmat kirkot ovat pyhimyksille vihittyjä: esimerkiksi Turun tuomiokirkko on vihitty Neitsyt Marialle.
