Kirkolliskokouksen naispappeuspäätöksestä tulee tänä vuonna kuluneeksi neljäkymmentä vuotta. Asiaa on siksi käsitelty julkisuudessa tavallista enemmän. Ihmettely on maallisessa lehdistössä kohdistunut lähinnä siihen, että vielä 1960-luvulla ja 1970-luvun alkupuolella mielipide naispappeudesta oli kirkon päättävissä elimissä sekä Helsingin yliopiston teologisen tiedekunnan professorien parissa nykynäkökulmasta katsottuna yllättävän voimakkaasti kielteinen.
Päätöstä tehtäessä pyrittiin etsimään yhteistä tietä erimielisyydestä riippumatta. Tästä todisteena voidaan mainita, että päätöksen jälkeen suurella äänten enemmistöllä hyväksyttiin ponsi, jossa pappisvihkimys ja kirkolliset virat tahdottiin pitää avoimina myös naispappeuteen kielteisesti suhtautuville. Piispa Olavi Rimpiläisen siirryttyä eläkkeelle pappisvihkimyksen ehdoiksi ovat kuitenkin vakiintuneet sekä osallistuminen yhteisvihkimyksiin naisten kanssa että yhteistoiminta naispappien kanssa ehtoollisjumalanpalveluksissa. Arkkipiispa Tapio Luoman kirjoitus osoitteessa arkkipiispa.fi on voimakas linjaus nykykäytännön ja sen jatkuvuuden puolesta.
Tässä yhteydessä puutun kirjoituksen sisältämään viittaukseen katolisen kirkon torjuvaan naispappeuskantaan. Luoman mukaan katolisen kirkon pappeuskäsityksessä sukupuoli ei ole olennainen ja ratkaiseva.
