• Turkkilaiset kyllästyivät islamiin

    Atatürkin perintönä turkkilainen islam onkin ollut maltillisempaa kuin ympäröivissä islamilaisissa maissa. Iranista tutun huivipakon sijaan Turkissa on ollut huivikielto: naisten huivit kiellettiin 1980-luvulla ja kielto kumottiin kokonaan vasta vuonna 2013.

    – Mututuntumani on, että ehkä puolet naisista käyttää nykyään huivia, Sandell sanoo.

    Paikkakuntakohtaiset erot ovat suuria: konservatiivisempaa islamin tulkintaa löytyy varsinkin sisämaasta maaseudulta ja pienistä kaupungeista, Itä-Turkin kurdialueilta ja Mustanmeren rannoilta. Istanbul ja erityisesti länsirannikolla sijaitseva Izmirin alue ovat vapaamielisempiä.

    Moskeijassa käyvät lähinnä miehet, vaikka siellä on oma osastonsa myös naisille.

    Moskeijassa käyminen on usein myös näytösluontoista.

    – Moskeijassa käymällä moni haluaa osoittaa kuuluvansa joukkoon. Kun moskeijatilat eivät riitä, laitetaan matto moskeijan ulkopuolelle ja kumarrutaan siinä rukoukseen, Sandell selittää.

    Moskeijoista puuttuvat kuitenkin naisten lisäksi nuoret miehet.

    – Moskeijassa käyminen on vähenemään päin, Sandell arvioi.

    Paasto sen sijaan yhdistää kaikkia turkkilaisia. Sandell vertaa sitä suomalaisten tapakristittyjen joulunviettoon: siinä ovat mukana myös maallistuneimmat kansalaiset.

    Paaston halveksiminen jättää yhteisön ulkopuolelle.

    – Paastoaminen on yhdessäolon juhla-aikaa. Kun minareetista kuuluu kutsu iltarukoukseen, kokoonnutaan yhdessä syömään ja pitämään hauskaa. Kuka haluaisi tietoisesti jäädä ulkopuolelle? Sandell kysyy.

    Sanansaattajan verkkojuttu

    Jatka lukemista

    Sanansaattajan verkkojutut ovat tilaajille. Tilaamalla jatkat lukemista heti ja tuet samalla laadukasta kristillistä journalismia.

    Jatka lukemista

    Jatka lukemista