usko

Johannes Kastaja opasti seuraajiaan: ”Kukaan ei voi ottaa mitään, ellei sitä anneta hänelle taivaasta.” (Joh. 3:27) Johannes oli suurin vaimosta syntyneiden joukosta. Hänen teräväkatseisuuttaan meidän kannattaa seurata. Hän osoittaa meille Jumalan Karitsaa, joka otti pois maailman synnin Isän edestä syyttämästä meitä.

Johannes tunnusti tässä, että tämäkin viisaus oli annettu hänelle taivaasta. Jumala sen oli antanut. Pyhä Jaakob kirjoitti: ”Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valkeuksien Isältä.” (Jaak. 1:17a)

Jumala lähetti meille pelastajan taivaasta. Hän tuli valoksi maailmaan, tänne meidän pimeyteemme. Jumalan Poika, Vapahtaja teki kaiken, mitä sinun pelastukseesi tarvitaan. Voinemme sanoa, että kärsiessään ja riippuessaan ristillä hän avasi kätensä meitäkin varten, ”myös sinut helmaansa sulkeakseen”, niin kuin Siionin kanteleen laulussa 212 lauletaan. Hän katsoi meitä, surkeaa tilaamme, sitä, että me emme koskaan tulisi täyttämään sitä mittaa, joka taivaaseen pääsemiseen tarvitaan.

Talvisin olen tavannut pistäytyä Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan kasvihuoneissa. Erityisesti olen viipynyt Välimeri-huoneessa hengittelemässä vienosti tuoksuvaa vehreyttä. Kun lasien takaa pilkistää väritön ja kylmä maailma, tuntuu lehtevien kasvien katveessa kuljeskelu ilona iholla asti.

Samankaltaiselta minusta tuntuu myös pääsiäinen. Kun vilkuilee uutisia ja omaa sisimpäänsä, ympärillä näkyy karu ja toivoton kuoleman varjon maa. Otsikot huutavat pimeyttä ja hulluutta, sydän parka hytisee kylmässä kyynisyydessään. Yllättäen juuri tähän mahdottomuuteen alkaa valua elämän lämpö, Kristuksen tuoksu.

Puolen vuosisadan rajapyykin lähestyessä olen miettinyt paljon uskoa ja uskottavuutta. Olenko vakavasti otettava aikuinen, jos otan todesta nämä jeesusjutut? Tiede kehittyy, maailma muuttuu, minäkin muutun. Olisiko aika avartaa ajattelua ja päästää irti muinaisista uskomuksista?

Kuvataiteilija Susanna Sinivirta maalaa mielellään heleän värisiä lintuja ja kukkia. Mutta vuosia sitten, keskellä suurta surua, Sinivirta piirsi kädettömiä naisia. Silloin hänen rukouksistaankin loppuivat sanat.

Vaeltelen vieläkin ajatuksissani lapsuuteni kotimetsässä Ruotsissa. Ja kun näen lumikelloja ja kevätesikkoja, muistan äidin kukkapenkin. Minulla oli ihana lapsuus, josta saan vieläkin paljon inspiraatiota, taiteilija Susanna Sinivirta sanoo.

Helsingissä perheineen asuva Sinivirta syntyi Ruotsissa, kuten myös hänen kaksi pikkusiskoaan. Perheen äiti ja isä olivat muuttaneet Pohjanlahden toiselle puolelle Keski-Pohjanmaalta. Isä oli töissä helluntaiseurakunnan pastorina Eskilstunassa. Äiti oli kotona Susannan ja hänen pikkusiskojensa kanssa. Ruotsissa perhe asui ensin kerrostalossa, mutta muutti sitten maalle, missä kolmi-nelivuotiaalla tytöllä ei ollut samanikäisiä leikkikavereita. Oli kuitenkin luonto, jota Sinivirta rakasti jo silloin. Lapsuuden kesiä Sinivirta vietti Kokkolassa ja Lohtajalla.