• Näitä aikoja varten

    Olin äskettäin Ljubljanassa Sloveniassa puhumassa yli kahdellesadalle hengelle vainottujen kristittyjen tilanteesta ja Open Doors -järjestön työstä. Katolisessa instituutissa järjestetty tilaisuus kokosi maan ministereitä, kansanedustajia, europarlamentaarikoita, kirkkokuntien piispoja, järjestöjohtajia ja muita aiheesta kiinnostuneita.

    Mikä sai kiireiset ministerit, kansanedustajat ja kirkkokunnan johtajat paikalle? Yhden nuoren lahjakkaan poliitikon periksiantamaton työ ja henkilökohtainen kutsu. Slovenialainen europarlamentaarikko Matej Tonin oli nostanut vainottujen kristittyjen tilanteen valtakunnan median tietoon, minkä seurauksena jopa Slovenian pääministeri nosti vainottujen kristittyjen aseman esille tilaisuuden edellä. Viettäessämme ennen tilaisuutta aikaa kuvankauniissa Bledin alppijärven maisemissa Slovenian edellisessä hallituksessa puolustusministerinäkin toiminut Matej kuvaili ajatuksiaan seuraavasti: “Pohdin rukouksessa taannoin, mitä voin saavuttaa europarlamentaarikkona. Koin, että jos voin käyttää arvovaltaani auttamaan vainoa kokevia kristittyjä, se on ehkä tehtäväni tärkein saavutus.”

    Katsellessani tilaisuudessa ollutta arvovaltaista väkijoukkoa mieleeni nousi tuohon katolisen instituutin päärakennukseen liittyvä vaihe historiasta: Toukokuussa 1945 kommunistidiktaattori Josip Broz Tito oli sullonut tuhansia kristittyjä samaan rakennukseen ja teloituttanut heidät lähimetsissä. Nyt alle sata vuotta myöhemmin sama rakennus palveli kokoontumispaikkana päättäjille, jotka halusivat, ettei yhdenkään kristityn maailmassa tarvitsisi enää kokea vastaavaa kohtaloa.

    Sanansaattajan verkkojuttu

    Jatka lukemista

    Sanansaattajan verkkojutut ovat tilaajille. Tilaamalla jatkat lukemista heti ja tuet samalla laadukasta kristillistä journalismia.

    Jatka lukemista

    Jatka lukemista
  • kuvassa Tommi Hakkari Mieluummin katekismuskristitty kuin menestysteologi

    Tommi Hakkari sai jo lapsena sydämelleen sorretut ihmisryhmät. Vainottujen kristittyjen kohtaaminen on saanut hänet pohtimaan, mitä maanpäällinen menestys tarkoittaa kristityn elämässä.

    Lukiolaispoika oli sonnustautunut pukuun ja kravattiin, kun hän meni kysymään kesätöitä Sipoon Sanomista. Toimittaja oli epäilevä: ”Olet lukiossa, ja kuvittelet pääseväsi kesätoimittajaksi!” Lehden päätoimittaja, joka lauloi samassa kuorossa kuin työnhakijan isä, halusi kuitenkin antaa nuorukaiselle mahdollisuuden. Tämä saisi kokeilla toimittajan hommia seuraavana viikonloppuna.

    Ensi töikseen poika haastatteli tuohon aikaan julkisuuteen noussutta nuorta filosofia Pekka Himasta. Ja sai kesätyöpaikan. Sen kesän viikonloput hän teki juttuja kylän tapahtumista. Aiheet vaihtelivat päiväkodin pihan uudesta keinusta gallupiin siitä, mitä mieltä sipoolaiset olivat mansikoiden hinnasta.

    Sanansaattajan verkkojuttu

    Jatka lukemista

    Sanansaattajan verkkojutut ovat tilaajille. Tilaamalla jatkat lukemista heti ja tuet samalla laadukasta kristillistä journalismia.

    Jatka lukemista

    Jatka lukemista