Mikä on merkityksellisen elämän mitta? Milloin elämä on enemmän taakka kuin lahja, enemmän onnettomuus kuin siunaus? Tätä pohtii uskonnonfilosofi Lari Launonen kirjassaan Poikani, elä vielä ensi talvi − lyhyen elämän filosofia (Otava 2024). Hänen Huugo-poikansa syntyi vakavasti sairaana, ei koskaan oppinut kävelemään eikä puhumaan ja menehtyi ennen neljättä syntymäpäiväänsä. Vanhemman tunneskaala Huugon elämän vaiheissa on mittava, ilosta kipuun, heikotuksesta hassutteluun.
Teoksen äärellä nousi monia ajatuksia, mutta kaksi teemaa yli muiden.
Ensimmäisenä: ihmisarvo. Joidenkin ihmisten arvon vuoksi noustaan barrikadeille ja taistellaan kynnet verillä. Toisten arvo selitetään pois ja poljetaan maan tomuun: ihmisten, jotka syntyvät vääränlaisina tai vääränä hetkenä. Kuka määrittää näiden välisen eron? Ihminen. Kuka sanoo: ”Minä olen luonut sinut sisintäsi myöten — Sinä olet ihme, suuri ihme”? Jumala. (Tai no Daavid ja eri persoonapronomineilla, mutta Jumala uskoakseni allekirjoittaa asian.) Maailmassa on ääniä, joiden mukaan Huugon olisi kuulunut jäädä syntymättä, mutta toisin kävi. Kaiken koetun jälkeen Launonen toteaa: ”Huugon elämä oli lyhyt, mutta hyvä, paljon parempi kuin monien terveiden lasten elämä tässä maailmassa.”
Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
ja tuet kristillisiä kirjoittajia.
