Jos ihminen ei anna itselleen lupaa lepäämiseen ja palautumiseen, kyse voi olla sekä hänen jumalakuvastaan että ihmiskäsityksestään. Onko Jumala suorituksia vaativa vahtija, ja pitääkö ihminen itseään arvokkaana vain silloin, kun hän saa jotakin näkyvää aikaan?
Koko ilta sohvalla maaten, hiljaisuutta kuunnellen ja välillä torkahdellen on monen ruuhkavuosia elävän unelma, joka harvoin toteutuu. Lepo ei kuitenkaan tarkoita pelkästään sitä, että ihminen laiskottelee. Lepo voi olla joutilaana olemisen sijaan myös toiminnallista: sitä, että uppoutuu johonkin virkistävään ja hauskaan puuhaan, muistuttaa työnohjaaja ja lyhytterapeutti Anne Saari.
Sastamalassa asuva Saari, joka on koulutukseltaan myös teologi, kertoo, että työssä jaksaminen, lepo ja palautuminen ovat työnohjauksessa jatkuvasti esiin nouseva teemoja. Lepo on kuitenkin aihe, joka koskettaa muitakin kuin työssäkäyviä ihmisiä. Myös työelämän ulkopuolella oleva ihminen, vaikkapa eläkeläinen, voi kamppailla sen kanssa, onko hänen elämässään riittävästi tilaa levolle. Elämäntilanteesta riippumatta riittävän levon esteet voivat liittyä sekä ulkoisiin olosuhteisiin – siihen, että työtä ja tekemistä on liikaa eikä levolle löydy tarpeeksi aikaa – mutta myös siihen, että ihmisen on eri syistä vaikea antaa itselleen lupaa jättää velvollisuuksia sivuun ja antaa itselleen aikaa palautumiseen.
Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
ja tuet kristillisiä kirjoittajia.
