Lapsuuteni kotikylällä kaikki naapuruston lapset kävivät 80-luvulla ja vielä 90-luvullakin pyhäkoulussa. Raamatun kertomukset tulivat tutuiksi flanello-taululle ilmestyvien kuvien muodossa, ja monet lasten virret juurtuivat syvälle muistiin. Muistan, miten jännittävää oli odottaa omaa lukuvuoroa, kun Raamattua luettiin vuorotellen jae kerrallaan. Ja pyhäkoulun lopuksi sai tarran, joka liimattiin kauden alussa jaettuun kuvatauluun.
Pyhäkoulujen määrä on Suomessa merkittävästi vähentynyt viimeisen kolmenkymmenen vuoden aikana. Pyhäkoululaisten ja pyhäkoulunopettajien lukumäärä on laskenut tasaisesti 2000-luvulla. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tilastojen mukaan perinteinen, viikoittainen pyhäkoulutoiminta on supistunut huomattavasti. Syiksi on esitetty yhteiskunnan muutosta, laskevaa syntyvyyttä ja perherakenteiden murrosta.
Pyhäkoulujen määrän vähentyessä vähenee myös lasten kristillinen kasvatus. Toki voi olla, että monessa perheessä vanhemmat jaksavat lukea ahkerasti ääneen lastenraamattuja ja opettaa lapsilleen hengellisiä lauluja ja rukouksia, mutta paljon on niitä perheitä, joihin kristillinen kasvatus ei samalla lailla ylety kuin vielä muutama vuosikymmen sitten. Kun samaan aikaan kouluista on poistunut tunnustuksellinen opetus, voi monella lapsella olla varsin vähän tietoa kristinuskosta.
