• Nuoret tekevät, vanhemmat tukevat ja työ jatkuu

    Kohta on käsillä yksi vuoden kohokohdista. Kyseessä on perhejuhla, sukupolvia yhdistävä iloinen tapahtuma. En tässä tarkoita joulua, tarkoitan Maata näkyvissä -festareita. Jos olet ajatellut, että kyseessä on nuorisotapahtuma, olet osittain väärässä. Kyseessä on monen sukupolven tapahtuma.

    Olen kuullut paljon puhetta siitä, että nuoria on nykyään vaikea saada tekemään vapaaehtoistyötä tai ottamaan vastuuta. Se voi olla totta. Olen myös nähnyt, miten Maata näkyvissä -festareilla nuoret ja nuoret aikuiset kantavat lähes kaiken päävastuun tapahtuman suunnittelusta ja toteuttamisesta. Se on joka vuosi yhtä vaikuttavaa.

    Raamatussa puhutaan Jumalan valtakunnan erikoisesta järjestyksestä, jossa pienin on suurin ja viimeinen on ensimmäinen. Maata näkyvissä -festareilla olen kokenut käytännössä, miten asioiden järjestäminen epätavallisella tavalla toimii juuri oikein. Festareilla nuoret johtavat työtä, me vanhemmat osallistumme talkoisiin. Isäni osallistuu festaritalkoisiin tiimissä, jossa nuorimmat talkoolaiset ovat häntä lähes kuusikymmentä vuotta nuorempia. Olen ollut talkoolaisena jakamassa ruokaa suuressa messuhallissa, jossa koko ruokailutilannetta johtavat parikymppiset nuoret. Nuoret aikuiset ovat myös hoitaneet ruokatilaukset, keittäneet soppatykeillä puuroa aamuyöllä ja tehneet talkoolaisten työvuorolistat. Ja ne nuoret talkootyönjohtajat ovat myös muistaneet asioiden tärkeysjärjestyksen ja keränneet jokaisen talkoovuoron aluksi talkooväen yhteiseen rukoukseen.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Tiedätkö, missä Raamattusi on?

    Aurora Forma, 26, on ollut useana vuonna talkoolaisena Maata Näkyvissä -festareilla, jotka pidetään Turussa 21.–23.11. Kolmatta vuotta teologiaa Åbo Akademissa opiskeleva Forma unelmoi jo kauan ennen ensimmäisiä festaritalkoitaan siitä, että saisi olla mukana tekemässä tapahtumaa. Tänä vuonna hän toimii festareilla neuvonnan aluevastaavana. Forman mielestä Maata Näkyvissä -festarit on upea mahdollisuus saada paljon nuoria koolle evankeliumin sanoman äärelle.

     

    Miksi haluat itse olla mukana talkoissa tekemässä festareita?

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista