• ”Nyt seisahdun mä seimelles, oi Jeesus autuuteni”

    Aivan pian yli kaksi miljardia kristittyä viettää joulua pysähtyen syntyneen lapsen seimen ääreen. Tämä on hetki, joka yhdistää meitä ilman erimielisyyksiä ja opillisia skismoja. Jumala tulee ihmiseksi pienen ihmislapsen muodossa. Betlehemin tallissa tuskin kukaan ymmärsi tämän tavallisen syntymän universaalista merkitystä. Jeesus syntyi pelastaakseen meidät ihmiset iankaikkiselta kadotukselta, mutta hän syntyi myös veljeksemme, jokaisen elämänmatkan lohdutukseksi ja turvaksi.

    Eläinten kaukalossa uinuva uskomme kohde sytyttää meissä hellyyden ja rakkauden. Voimakkaat ja lämpimät tunteemme, joita jouluisin haluamme kokea, ovat lähtöisin tästä ensimmäisen joulun tapahtumasta. Me ihmiset koitamme monin tavoin saavuttaa oikean joulutunnelman, joka liittäisi meidät kaikin aistein oman lapsuutemme joulukokemuksiin tai kuvitelmaan siitä, minkälainen oikean joulun pitäisi olla. Kohtaamme sukulaisia, annamme ja saamme lahjoja, nautimme yltäkylläisistä herkuista ja viemme täältä jo lähteneiden haudoille kynttilöitä. Yhteys toisiin ihmisiin korostuu, ja siksi myös kipeä yksinäisyys moninkertaistuu juuri jouluna.

    Ehkä tuon kaiken joulutunnelman etsimisen takana onkin syvempi kaipaus Vapahtajan kohtaamiseen. Syntynyt pienokainen ei vaadi meiltä mitään, ei joulutraditioitamme, lahjojamme, ruokiamme, ei itse rakennettua joulutunnelmaa. Jouluevankeliumissa hän tulee luoksemme, niin yksinäisen kuin perheellisenkin jouluun. Joulun ihmeessä pysähdymme hiljaisina hänen seimelleen, ja hän antaa meille oman rauhansa, sen todellisen joulumielen. ”Ja Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme, ja me katselimme hänen kirkkauttansa, senkaltaista kirkkautta, kuin ainokaisella Pojalla on Isältä; ja hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. 1:14)

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Te löydätte lapsen

    Pidän sylissäni vastasyntynyttä lapsenlastani. Viikkoja ennen laskettua aikaa syntynyt keskonen on pieni ja hauras, aivan kuin hän ei painaisi mitään. Katsellessani rauhallisesti nukkuvaa pienokaista mieleeni nousevat psalmin sanat: ”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.” (Ps. 139:14)

    Lapsi on suuri Luojan lahja. Uuden elämän syntyminen ei ole itsestäänselvyys. Lapsia ei hankita tai tehdä vaan saadaan. Päällimmäisenä on ajatuksissani kiitollisuus Jumalaa ja suomalaista terveydenhuoltoa kohtaan.

    Joulussa vastasyntynyt lapsi on kaiken keskus. Luukkaan jouluevankeliumissa enkeli ilmoitti paimenille merkin syntyneestä Vapahtajasta. ”Te löydätte lapsen.” (Luuk. 2:12)

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Joulun pakanallinen alkuperä on sitkeä myytti

    Vaikka media, oppikirjat ja jotkut reformaation ”vasemman laidan” kirkot meitä toisin valistavat, todistusaineiston valossa näyttää siltä, että Jeesus syntyi kuin syntyikin 25. joulukuuta.

    On taas se aika vuodesta, kun mediassa muistutetaan, että joulu on itse asiassa alun perin pakanallinen juhla, eikä Jeesus suinkaan syntynyt 25. joulukuuta. Melkein voisi sanoa, että siitä tietää adventin ajan alkaneen.

    Vanha virsi menee siis näin: pakanallisessa Rooman valtakunnassa juhlittiin 25.12., vuoden pimeimpänä aikana, Sol Invictusta eli ”voittamattoman auringon” juhlaa. Kun keisari Konstantinus 310-luvulla teki kristinuskosta valtionuskonnon, kristillinen kirkko omi vanhan pakanallisen juhlan tapoineen ja ymppäsi tilalle Jeesuksen syntymäjuhlan edistääkseen rahvaan kristillistämistä.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Usko ja uskalla

    Unettomina öinä tulee mietittyä kaikenlaista. Miten jaksan nousta aamulla -pohdinta muuttuu pikkuhiljaa Miten jaksan tämän elämän -pohdinnaksi. Huolet pyörittävät mielen mykkyrälle. Pelko ja häpeä hiipivät hämäristä nurkista kohti. Jokainen tekemäni virhe ja kokemani hämmennys muistuttaa itsestään. Maailman kauhu ja epätoivo putoavat päälle.

    Joskus taistelen öisiä mörköjä vastaan tarinoimalla. Keksin satueläinten seikkailuja: luon maailmoita, joissa maistuu omenahillo ja tuoksuu pikkupakkanen. Maalailen mieleeni hauskoja tapahtumia ja onnellisia loppuja.

    Itse keksityssä maailmassa voin hallita suunnat ja päätökset. Tarina kulkee sinne, minne haluan sitä kuljettaa. Todellinen maailma on toisenlainen. En voi valita pelkkää kaunista ja kivaa, sillä vastaan tulee myös rujoa ja rumaa. Itsessänikin. Uutisotsikoita lukiessa en voi välttyä ajatukselta, että onnelliset loput ovat mahdottomia.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista