Sanansaattajan maksulliset artikkelit

Atatürkin perintönä turkkilainen islam onkin ollut maltillisempaa kuin ympäröivissä islamilaisissa maissa. Iranista tutun huivipakon sijaan Turkissa on ollut huivikielto: naisten huivit kiellettiin 1980-luvulla ja kielto kumottiin kokonaan vasta vuonna 2013.

– Mututuntumani on, että ehkä puolet naisista käyttää nykyään huivia, Sandell sanoo.

Paikkakuntakohtaiset erot ovat suuria: konservatiivisempaa islamin tulkintaa löytyy varsinkin sisämaasta maaseudulta ja pienistä kaupungeista, Itä-Turkin kurdialueilta ja Mustanmeren rannoilta. Istanbul ja erityisesti länsirannikolla sijaitseva Izmirin alue ovat vapaamielisempiä.

Moskeijassa käyvät lähinnä miehet, vaikka siellä on oma osastonsa myös naisille.

Moskeijassa käyminen on usein myös näytösluontoista.

– Moskeijassa käymällä moni haluaa osoittaa kuuluvansa joukkoon. Kun moskeijatilat eivät riitä, laitetaan matto moskeijan ulkopuolelle ja kumarrutaan siinä rukoukseen, Sandell selittää.

Moskeijoista puuttuvat kuitenkin naisten lisäksi nuoret miehet.

– Moskeijassa käyminen on vähenemään päin, Sandell arvioi.

Paasto sen sijaan yhdistää kaikkia turkkilaisia. Sandell vertaa sitä suomalaisten tapakristittyjen joulunviettoon: siinä ovat mukana myös maallistuneimmat kansalaiset.

Paaston halveksiminen jättää yhteisön ulkopuolelle.

– Paastoaminen on yhdessäolon juhla-aikaa. Kun minareetista kuuluu kutsu iltarukoukseen, kokoonnutaan yhdessä syömään ja pitämään hauskaa. Kuka haluaisi tietoisesti jäädä ulkopuolelle? Sandell kysyy.

Paavi Franciscus: Toivo – Muistelmat. Spera – L’autobiografia. Toim. Carlo Musso. Suom. Taru Nyström. Docendo 2026, Painettu EU:ssa, 373 s.

Viime vuoden keväällä kuolleen paavi Franciscuksen (Jorge Mario Bergoglio) muistelmat on ilmestynyt nyt myös suomeksi. Argentiinalaissyntyinen paavi tuli tunnetuksi sekä kirkon uudistajana että monissa asioissa vahvasti kirkon perinteeseen sitoutuvana. Hänestä on piirtynyt kuva nöyränä ja iloisena, niin evankeliumia julistavana kuin huumoria viljelevänä kirkonmiehenä.

Franciscuksen muistelmat on harvinaislaatuinen kirja. Hän omistaa teoksen alkupuolella huomattavan määrän sivuja isovanhemmilleen ja suvulleen, koska hänen mielestään juurilla on ihmisen elämälle tavattoman suuri merkitys. Kirja on erikoinen myös sen takia, että korkea kirkonjohtaja ja valtion päämies toteaa monta kertaa olevansa syntinen ihminen ja tehneensä virheitä elämänsä aikana. Usein muistelmien ongelmana on toisten virheiden havainnointi ja omien saavutusten ihannointi.

Kesä. Viivyn parvekkeella varhaisina aamuina, pureskelen psalmin kerrallaan. Lempeä lämpö iholla kuljettaa muistojen läpi: katson lapsen silmin heräilevää metsää. Kuuntelen puiden hiljaisuutta ja etsin yön aikana kypsyneitä marjoja. Istun nuorena vaimona mieheni takana, kun moottoripyörä jyrähtää käyntiin ja kiitää halki peltomaisemien. Avaan kypäräni visiirin ja annan tuoksuvan illan valua sisään. Mielessä soi Nocturne.

Aika kuluu. Eilen tapahtuneesta on yhtäkkiä kaksikymmentä vuotta. Eletty jättää jälkensä päivä kerrallaan: hyvää ja kaunista, rumaa ja kipeää. Jotakin minussa kuihtuu, jotain muuta kasvaa ja kypsyy. Se on elämää.

Kaikki irti päästäminen ja kasvu ei ole helppoa. Joskus on kiusaus jäädä menneen ihanuuteen ja rakentaa sinne onnela. Toisaalta mennyttä haavaa voi jäädä vaalimaan kuin kytevää nuotiota: kun puhaltaa kekäleisiin, liekki roihahtaa uudestaan.

Sleyn kotimaantyönjohtaja Juhana Tarvainen kannattaa ekumeniaa ja kristittyjen yhteyttä yksilötasolla, mutta suhtautuu kielteisesti yhteiskristillisiin evankeliointitapahtumiin. Nuorisotyönjohtaja Juha Heinosen mukaan kirkkokuntien rajat ovat kristittyjen nuorten arjessa entisestäänkin haalistuneet.

Kun me kristityt kuitenkin uskomme samaan Jeesukseen, miksi emme voisi tehdä enemmän yhteistyötä muiden kirkkokuntien kanssa? kysytään Sleyn kotimaantyönjohtaja Juhana Tarvaiselta toisinaan.

– Tätä kyselevät varsinkin aikuisuuden kynnyksellä olevat nuoret, mutta myös aikuiset, jotka ovat vasta kääntyneet kristityiksi. Heille kirkkokuntien moneus näyttäytyy hämmentävänä.

Olen jäänyt koukkuun, tällä kertaa positiivisella tavalla. Sley avasi muutama viikko sitten Evankeliumin ääni -nettiradion, joka lähettää taukoamatta mediakirjastoon vuosien ajan tallennettuja saarnoja, puheita ja raamattuopetuksia. Tallenteita on kaiken kaikkiaan yli 10 000! Näitä olen kuunnellut kuntosalilla, koiralenkillä ja taloyhtiön askarteluhuoneessa uusia jalkalistoja jiiriin sahatessa. Sana on puhutellut. On ollut myös hienoa huomata, miten lukuisien eri puhujien sanoissa kuuluu sama iankaikkinen evankeliumi Jeesuksen verestä ja kuoleman voittamisesta.

Apostoli Paavali kehottaa kolossalaisia: ”Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne.” (Kol. 3:16) Paavali ei voinut edes aavistaa, miten hänen toiveensa parin tuhannen vuoden jälkeen toteutuisi uuden teknologian avustuksella. Painokoneen keksiminen teki aikoinaan mahdolliseksi Jumalan sanan laajan ja nopean levittämisen kirjoitetussa muodossa. Radio ja vielä paremmin internet ovat tuoneet sanan myös kuunneltavassa muodossa lähes jokaisen ihmisen saataville ajasta ja paikasta riippumatta. Sanan kylvö on runsasta. Jumala antakoon siemenelle runsaan kasvun.

Toivoisin, että moni sellainenkin, joka kritisoi Sleytä ahtaasta lakihenkisyydestä, löytäisi nettiradiomme ja kuuntelisi edes muutaman tallenteen. Hän voisi yllättyä. Kirkkopoliittiset kannanotot ja ahdistava lakihenkisyys ovat loistaneet poissaolollaan ainakin niissä opetuksissa, joita minä olen toistaiseksi kuunnellut. Toki yli 10 000 puheen joukossa saattaa olla sellaistakin – mediakirjastoon kun ei sovelleta sensuuria.

Historian mittelöissä on jouduttu toteamaan se karu seikka, että yhteinen vihollinen yhdistää enemmän kuin yhteinen ystävä. Tämä piirre on todettavissa myös nykyisessä maailmanpolitiikassa, sen turbulensseissa. Tämä on poliittista todellisuutta, mutta ei perustu uskoon eikä kristilliseen vakaumukseen.

Kristittyinä meillä on sekä yhteinen ystävä että yhteinen vihollinen. Jeesus on yhteinen ystävämme. Entä yhteinen vihollisemme? Se ei ole vain joku nimeltä mainittu maailman hirmuvaltias. Yhteinen vihollisemme on Perkele, maailman henki ja oma lihamme. Tätä vihollisjoukkoa pakenemme Jeesuksen turviin.

Samalla pakomatkalla tapaamme uskonsisaria ja -veljiä kaikista kansoista ja kielistä. Tästä avautuu eteemme valtava, kirkas horisontti. Yhteinen ystävämme ja yhteinen päämäärämme yhdistävät kristittyjä globaalisti ja kansallisesti.

Viime talvena kananmunista oli pulaa ja jauhelihahyllyt huusivat tyhjyyttään. Ruoantuotannossa on riskejä, joita ei hallitse kukaan muu kuin Jumala, muistuttaa maanviljelijä, agronomi ja MTK Keski-Pohjanmaan tuore toiminnanjohtaja Niko Hyppönen. Vastuunsa on silti myös suomalaisella kuluttajalla.

MTK Keski-Pohjanmaan tuore toiminnanjohtaja Niko Hyppönen syntyi kälviäläisellä maitotilalla ja imi rakkauden maatalouteen jo kotinavetan lehmien maidosta.

– Olen aina esitellyt itseni pienen maitotilan isona poikana, hän lohkaisee.

Niiranen seuraa työnsä puolesta apologiaan liittyviä keskustelua myös sosiaalisessa mediassa. Hän arvioi, että miesten ja naisten välinen suhde ja sukupuolet on teema, joka tulee korostumaan yhä enemmän.

– Keskustelu on räjähdysherkkää, mutta se on toisaalta muuttunut kristinuskon kannalta hedelmällisemmäksi. Se pitää käydä.

Niirasen mukaan yhteiskunnassa alkaa jo näkyä ”ilmeisiä seurauksia”, joita esimerkiksi pride-ideologia tuottaa.

– Ihmiset huomaavat, että avioliitoissa ja perheissä kaikki ei ole kunnossa. Kristityt eivät turhaan olleet epäsuosittuja varoittaessaan, että avioliiton arvon alenemisella on vakavia seurauksia.  Syntyvyyskriisi on näistä näkyvin. Se ei ole mikään sivuasia, vaan se uhkaa koko läntisen sivilisaation olemassaoloa ja muita sivilisaatioita siinä sivussa.

Käsillä olevassa tilanteessa kristityillä on Niirasen mukaan ”hyvät mahdollisuudet vaikuttaa”, mutta se vaatii sitä, että eri alojen kristityt osallistuvat rohkeasti keskusteluun. Tämä on tärkeä myös siksi, että ”manosfääri tekee sen joka tapauksessa”, mikä on Niirasen mielestä ”tuhoisaa”. Manosfääriksi kutsutaan miesten oikeuksiin ja feminismin kritiikkiin keskittyneiden nettiyhteisöjen, keskustelupalstojen, blogien ja muiden sivustojen muodostamaa epämääräistä kokonaisuutta.

– Heillä taustakatsomus on usein jotain ihan muuta kuin kristinusko. He käyttävät manosfääriä esimerkiksi pelimieskulttuurin edistämiseen, jossa mies yrittää kaataa mahdollisimman monta naista halvoilla mutta toimivilla iskukikoilla.

– Tällainen kulttuuri ottaa tilan haltuun, jos muut eivät ota. Siksi kristittyjen on uskallettava astua valtavirran feminismiä vastaa, Niiranen sanoo.

Suomen Lähetysneuvoston puheenjohtajistoon kuuluva Hanna Lindberg painottaa, että lähetystyössä on edelleen kyse kutsumuksesta.

Suomen lähetysneuvosto (SLN) julkaisi toukokuun viimeisellä viikolla tilaston, josta selviää suomalaisten lähetystyöntekijöiden lukumäärä vuonna 2025 sekä yhteenveto viimeisten sadan vuoden ajalta. Mukana ovat lähetystyöntekijät kaikista SLN:n entisistä ja nykyisistä jäsenyhteisöistä, joista SLN on saanut tiedot.

Tilaston mukaan lähetystyöntekijöiden määrä suomalaisissa lähetysjärjestöissä on pudonnut 1960-luvun puolivälin tasolle.

Striimaus eli videokuvan ja äänen välittäminen internetin kautta on ollut Evankeliumijuhlilla käytössä korona-ajoista lähtien. Striimauksen avulla myös niiden, jotka eivät pääse matkustamaan paikan päälle Karkkuun, on mahdollista päästä osalliseksi juhlatunnelmasta: puheista, musiikista ja jumalanpalveluksista. Tamperelainen Janne Apilisto on ollut mukana Evankeliumijuhlan ”striimitiimissä” jo useamman vuoden ajan.

Miten innostuit striimauksesta?

Olen tehnyt tapahtumatekniikkaan liittyviä asioita seurakunnassa jo rippikoulun jälkeen, esimerkiksi äänentoistoa eri tilaisuuksiin. Vähän yli kymmenen vuotta sitten muutin Tampereelle, jossa kotiseurakuntani on Sleyn Luther-talon messuyhteisö. Korona-aikana seurakunnassani alettiin tehdä videolähetyksiä messuista ja muista tapahtumista ja olen ollut siinä koko ajan mukana. Evankeliumijuhlaa olen ollut mukana striimaamassa nyt kuusi kertaa.