Sanansaattajan maksulliset artikkelit

Vaikka Lähetyshiippakunnassa lähes jokainen palkattu työntekijä on pappi, kirkkokunnan toiminta on pitkälti maallikkojen aktiivisuuden varassa, sanoo Lähetyshiippakunnan pastori Juuso Mäkinen.

Suomen evankelis-luterilaisen Lähetyshiippakunnan Vantaan ja Lohjan seurakuntien pastori Juuso Mäkinen ei niele usein kuultua väitettä kirkkokuntansa pappiskeskeisyydestä – siitäkään huolimatta, että kirkon palkatuista työntekijöistä melkein jokainen on pappi.

– Lähetyshiippakunnalla ei ole pitkää traditiota kansankirkon sisällä. Sen vuoksi meille ei ole muodostunut samanlaista käytäntöä kuin mikä monilla herätysliikkeillä on, eli että voisimme käyttää evankelis-luterilaisen kirkon papistoa toimituksissamme, Mäkinen selittää.

Maallikkovetoisessa Kansanlähetyksessä kyseltiin liikkeen alkuvuosina, mihin pappeja edes tarvitaan. Nykyään yhä useamman piirijärjestön johtaja on vihitty pastori.

Moni eläkeiässä oleva vastuunkantaja on antanut saman todistuksen siitä, että Kansanlähetys oli pitkään maallikkoliike, jossa ei tarvittu pappeja. Maallikot olivat vastuussa kaikesta, sanoo Kansanlähetyksen kotimaantyönjohtaja Jukka Repo.

– Varsinkin alkuaikojen innostuksessa saatettiin kysellä, mihin pappeja edes tarvitaan, koska evankeliumilla oli niin kova kiire.

Avainten valta ei ole kirkossa mielivallan väline. Luterilaisen tunnustuksen mukaan avainten valta merkitsee ennen kaikkea evankeliumin julistamista, syntien anteeksiantamista ja pidättämistä sekä sakramenttien toimittamista. Kirkko on saanut avaimet siksi, että syntinen saa kuulla Kristuksen tähden: sinun syntisi annetaan anteeksi.

Se, jolla on avaimet, hänellä on valta. Tätä yksinkertaista totuutta ei tarvitse selittää ihmiselle, joka on joskus kantanut vastuuta talosta, työpaikasta, kirkosta tai yhteisöstä. Avain avaa oven, mutta se myös muistuttaa luottamuksesta. Avainta ei anneta kenelle tahansa. Sen saa se, jonka odotetaan tulevan oikeaan aikaan, huolehtivan talosta ja avaavan oven niille, joille se kuuluu avata.

Tämän vuoksi avaimen menettäminen voi tuntua yllättävän suurelta asialta. Kyse ei ole vain metallinkappaleesta taskussa. Kyse on luottamuksesta, tehtävästä ja kutsumuksesta. Kun avaimet otetaan pois, ihminen joutuu kysymään, onko hänen aikansa talonmiehenä päättynyt. Ja kun puhumme kirkosta, kysymys käy vielä vakavammaksi: kenelle Kristus on antanut avaimet, ja mihin niitä on käsketty käyttää?

”Kristinusko – usko, joka pettää”. Näin hätkähdyttävä otsikko on Leif Andersenin erinomaisessa kärsimyksen ongelmaa käsittelevässä kirjassa Miksi nukut, Herra?

Tuolla hätkähdyttävällä ilmaisulla kirjoittaja tarkoittaa sitä suurta etäisyyttä, joka on Raamatun lupausten ja meidän elämämme välillä. Ehkä asia on joskus askarruttanut meitä kaikkia. ”Anokaa, niin te saatte”, ”Hän parantaa kaikki meidän sairautemme” Eiväthän nämä näytä olevan totta.

Miten tämä pitäisi ymmärtää? Emme voi lähteä supistamaan Jumalan lupauksia. Emme myöskään voi väittää, että nuo lupaukset toteutuisivat, jos oikein tosissamme uskoisimme tai jos olisimme kokonaisesti antautuneet Jumalalle.

Helsingin katolisen hiippakunnan piispa Raimo Goyarrola koki kuolemanpelkoa sairastuttuaan vakavasti. Tuore lääketieteen tohtori toivoo, ettei kenenkään tarvitsisi kuolla yksin ja ahdistuneena.

Naisella oli parantumaton sairaus ja hän kärsi kivuista. Kun Helsingin katolisen hiippakunnan piispa Raimo Goyarrola tapasi naisen sairaalassa, tämä kyseli yhä uudelleen: ”Miksi tämä on tapahtunut minulle?” ”Miksi? ”

Ei Goyarrolalla ollut vastausta potilaan kysymykseen.

Saksalaisen LKM-lähetysjärjestön johtaja Edmund Hohlsin ajokortti oikeuttaa hänet ajamaan suurta leikkuupuimuria. Eläkkeelle jo kerran jäänyt pappi ei kuitenkaan ainakaan toistaiseksi tee töitä kotimaansa viljavainioilla.

Pastori ja lähetysjohtaja Edmund Hohls yllättyi kesäkuun lopulla positiivisesti, kun hän matkusti junalla Helsingistä Karkkuun osallistuakseen Sleyn Evankeliumijuhlaan. Hohls nautti matkalla kauniista maisemista sekä siitä, että juna saapui Karkun asemalle aivan aikataulun mukaisesti.

Hohls, joka oli vuodesta 1983 lähtien ollut lähetystyössä Botswanassa ja Etelä-Afrikassa, muutti vuonna 2001 takaisin Saksaan. Yksi asia, joka muutossa ilahdutti saksalaiseen täsmällisyyteen tottunutta Hohlsia, oli se, että Saksassa asiat toimivat. Ikävä kyllä kotimaassa junat kuitenkin myöhästelevät nykyään varsin paljon.

Raamattu on ristiriitainen. Niin voi sanoa se, joka arvostelee kristinuskoa ja perustelee sen torjumista juuri Raamatun ristiriitaisuudella. Raamattu voi tuntua ristiriitaiselta myös siitä lukijasta, joka haluaa sitoutua kristinuskoon.

Onko Raamattu ristiriitainen? Sitä tulisi lukea näiden periaatteiden mukaan: Raamattu on kokonaisuus ja suuri kertomus. Se huipentuu siihen, että Jumala itse tuli ihmiseksi ja puhui ihmisille. Raamattua tulee siis lukea tästä huipennuksesta käsin: Jeesuksesta, hänen puheistaan ja teoistaan käsin. Ja siitä käsin, mitä Jeesukselle tapahtui ja mitä hänen opettamansa apostolit opettavat. Hän valitsi heidät edustamaan häntä. Raamattua tulee lukea Uudesta testamentista käsin.

Raamatun lukija saattaa kysyä: Miksi voimme syödä sianlihaa, vaikka Mooseksen kirjoissa se kielletään? Siksi, että luemme suurta kertomusta Jeesuksesta käsin, ja hän antaa nyt luvan syödä kaikkea syötäväksi kelpaavaa. Kristinuskon arvostelija voi kysyä: Miksi ette surmaa pahantekijöitä? Sanotte noudattavanne Raamattua ja Vanhassa testamentissa on näitä määräyksiä. Siksi, että Jeesus ja apostolit eivät opeta toimimaan näin. Miksi käsky, ettei saa varastaa, on edelleen voimassa, jos kaikki Vanhan testamentin käskyt eivät ole? Siksi, että Jeesus ja hänen edustajansa sanovat, että tätä käskyä, ja monia muitakin, tulee noudattaa. Miksi uskomme Jumalan luoneen tämän maailman, niin kuin Raamatun alussa kerrotaan? Siksi, että myös suuren kertomuksen huipennus kertoo Jumalan luoneen kaiken.

Jumalan lähetyksen virrassa. Medialähetys Sanasaattajat 1973–2023. Sansa 50 vuotta. Väyläkirjat 2026.

Medialähetys Sanansaattajat on saanut 752 sivun mittaisen juhlakirjan, jossa matka Kansanlähetyksen slaavilaistyöstä nykyaikaisia välineitä käyttävien kansainvälisten järjestöjen yhteistyökumppaniksi on kuvattu perusteellisesti. Evankeliumin sanomaa on lähetetty hämmästyttävän moneen maahan ja monella kielellä.

Kirjaan ei ole merkitty kirjoittajia, mutta johdannosta käy ilmi, että alkuosasta vastaa järjestön pitkäaikainen työntekijä Matti Korpiaho ja loppuosasta 2000-luvulla järjestöä johtanut Juha Auvinen. Päätoimittajana on toiminut Juha Koivulahti.

Tekoäly ei ole vain tekninen uutuus tai työelämän murros. Se koskee myös totuutta, vastuuta, sielunhoitoa ja seurakuntien arkea. Siksi kristityn ei kannata suhtautua siihen hurmoksella eikä pelolla vaan viisaasti, pohtii Sleyn viestinnän koordinaattori Martti Pyykönen.

Tiesitkö, että tekoäly on kaikkea muuta kuin uusi juttu? Voi tuntua hullulta, että sanana se on kultaisen 1950-luvun tuote. Tekoäly onkin tarkoittanut kautta historiansa kaikenlaista aallonharjaa ja keihäänkärkeä, mitä tulee koneen kykyyn suorittaa monimutkaisia matemaattisia tehtäviä.

Tänään tekoälystä on tullut varsinainen trendisana, kun niin sanotut suuret kielimallit ovat mahdollistaneet luonnollisen tuntuisen keskusteluyhteyden ihmisen ja koneen välillä. Muutamassa vuodessa lähes kaikkien saataville on avautunut kuluttajahintaisia tekoälypalveluja, jotka osaavat sekä tulkita että tuottaa yhä vivahteikkaampaa ihmiskieltä.

Raamattukoulussa opiskellut Steven Linscott näki vuonna 1980 unen, joka tuotti hänelle pahoja ongelmia.

Eksyin taannoin kuuntelemaan Maanantaimysteeri-podcastia, jossa käsitellään rikostapauksia. Eräs jaksoista oli poikkeuksellisen erikoinen, ja se liittyi omituisella tavalla myös uskon asioihin.

Jaksossa kerrottiin, että lokakuun neljäntenä päivänä vuonna 1980 Steven Linscott -niminen nuorukainen heräsi tavanomaiseen aamuun Oak Parkissa, Chicagon esikaupunkialueella. Kaksi pientä lasta kapusi sänkyyn isänsä kainaloon.