Sanansaattajan maksulliset artikkelit

Ensimmäisinä vuosisatoina kristittyjä vainottiin Rooman valtakunnassa. Heitä pidettiin ihmiskunnan vihollisina. Perimmäinen syy vainoihin oli se, että kristityt eivät suostuneet palvomaan keisarin geniusta, hänen suojelushenkeään. Rooman valtakunnassa sai kyllä palvoa mitä tahansa jumalia ja uskoa miten tahtoi, kunhan kumarsi myös keisarin geniusta. Keisarin geniuksen palvonta oli valtakunnanuskonto, jonka noudattamisen ajateltiin olevan välttämätöntä valtakunnan rauhan ja menestyksen takaamiseksi. Kristityt suostuivat kuitenkin kumartamaan vain Kristusta Herranaan ja kuninkaanaan. Siksi heitä pidettiin Rooman valtakunnan ja koko ihmiskunnan halveksittavina vihollisina.

Ei mitään uutta auringon alla. Jumalten ja uskontojen nimet vaihtuvat, nimien taakse kätkeytyvä todellisuus ei. Tänäänkin saa palvoa mitä tahansa jumalia ja uskoa miten tahtoo, kunhan alistuu tämän päivän valtionuskonnon vaatimuksiin. Joka uskaltaa sanoa poikkipuolisen sanan pride-ideologiasta leimataan tasa-arvon vastustajaksi ja yhteiskuntarauhan rikkojaksi, koko ihmiskunnan viholliseksi. Vaino ei vielä ole onneksi yhtä veristä kuin Rooman hullujen keisarien aikana, mutta moni suostuu kuitenkin kumartamaan pride-ideologian jumalien edessä saadakseen säilyttää yhteiskunnallisen asemansa ja sosiaalisen arvostuksensa.

Nyt on aika olla rohkeasti ja iloisesti kristitty. Esikuvaksi voisi ottaa vaikka Polykarpos Smyrnalaisen, joka kuoli marttyyrinä vuonna 156 jKr. Kun hänen vangitsijansa yrittivät pakottaa hänet vannomaan keisarin geniuksen kautta, hän vastasi: ”Minä olen kristitty!” eikä suostunut vaatimukseen.

Heprealaiskirjeessä luvataan: ”Veljet, meillä on siis täysi oikeus astua sisälle kaikkeinpyhimpään, koska Jeesus on uhrannut verensä ja näin avannut meille uuden, elämään vievän tien, joka kulkee väliverhon — hänen ruumiinsa — kautta.” (Hepr. 10:19–20)

Lahtelaiset tekivät minuun vaikutuksen. Kun vuoden 2017 alussa aloitin Sleyn Lahden Lutherin kirkon pastorina, useat seurakuntalaiset esittelivät minulle ystävällisesti Lahtea. Eräs mieleeni painunut seikka oli se, että monet muistivat kehua, kuinka nopea ja hyvä moottoritie on Lahdesta Helsinkiin. Kuulin toistuvasti, lauseen: ”Se on tunti ja vartti, niin olet Stadissa.”

Helsingin päädyssä sitä vastoin kukaan ei koskaan kehuskellut hyvällä tiellä Lahteen. Niiden kymmenen vuoden aikana, jotka asuin Domus Evangelicalla Helsingissä, yksikään ihminen ei kerskannut Lahteen pääsemisen ihanuudesta. Jos helsinkiläinen puhuu tiestä, hän nostaa esiin Tampereen tien ja ehkä Turun väylän. Lahden baana on vain yksi monista.

Ylisukupolvinen trauma voi siirtyä ihmisen geeniperimässä aina kolmanteen ja neljänteen polveen, kertoo epigenetiikaksi kutsuttu tieteenala. Toimittaja Elina Rautio tutki isoäitinsä elämän tragedioiden vaikutuksia itseensä.

Toistuvat unettomuuskaudet olivat piinanneet toimittaja ja kasvatustieteen tohtori Elina Rautiota viidentoista vuoden ajan. Unen asiantuntijoistakaan ei ollut juuri apua. Nähtyään dokumentin natsien jälkeläisistä ja heidän kamppailustaan ahdistavan sukuhistoriansa kanssa Rautio alkoi pohtia, voisiko hänen unettomuutensa liittyä ylisukupolvisiin traumoihin. Olihan Raution 66-vuotiaana menehtynyt isän äiti Ertta joutunut lähtemään nuorena evakkoon Viipurista. Sitä ennen ja sen jälkeenkin isoäidin elämässä tapahtui tuskallisia asioita.

Olisivatko isoäidin elämän traumat voineet vaikuttaa vahingollisesti Rautionkin mieleen?

Kati Tervo-Niemelä saattaa itkeä taittaessaan yksin erämaataivalta ultrajuoksutapahtumassa. Useimmiten hän itkee iloa ja kiitollisuutta, joskus suruakin. Luonnossa käytännöllisen teologian professori tuntee itsensä armollisella tavalla pieneksi.

Kati Tervo-Niemelä sanoo, että hänelle koti on siellä, missä hän juoksee kulloisenkin lenkkinsä. Ultrajuoksua harrastavan Tervo-Niemelän peruslenkki kestää pari tuntia. Useimpina viikkoina hän pyrkii tekemään yhden neljän, viiden tunnin pituisen juoksulenkin. Tapaamistamme edeltävänä viikonloppuna Tervo-Niemelä osallistui Kuusamossa Nuts Karhunkierros -tapahtumaan, jossa juostiin Karhunkierroksen reitillä erimittaisia matkoja.

Itä-Suomen yliopistossa käytännöllisen teologian professorina toimiva Tervo-Niemelä, 53, kuvaa Instagram-profiilissaan itseään luonnonystäväksi, ikuiseksi Lappi-haaveilijaksi, vaeltajaksi, polku- ja ultrajuoksijaksi. Hänen pisimmät ultrajuoksunsa ovat olleet 330 kilometrin mittaisia.

Jeesuksen takana on maailman paras paikka tehdä matkaa. Silloin kuolema ei enää ole vastaansanomaton tuhovoima, synti ei vie sinua helvettiin, eikä Perkeleellä ole enää omistusoikeutta sinuun.

Matteuksen evankeliumissa kerrotaan, kuinka Pietari reagoi kuullessaan Jeesuksen puhuvan pian koittavasta väkivaltaisesta kuolemastaan: “Pietari veti hänet erilleen ja alkoi nuhdella häntä: ‘Jumala varjelkoon! Sitä ei saa tapahtua sinulle, Herra!’ Mutta hän kääntyi pois ja sanoi Pietarille: ‘Väisty tieltäni, Saatana! Sinä tahdot saada minut lankeamaan. Sinun ajatuksesi eivät ole Jumalasta, vaan ihmisestä!’ Jeesus sanoi opetuslapsilleen: ‘Jos joku tahtoo kulkea minun jäljessäni, hän kieltäköön itsensä, ottakoon ristinsä ja seuratkoon minua.’” (Matt. 16:22-24)

Pietari nuhtelee Jeesusta? Eli ihminen nuhtelee Jumalaa! Ajatus tuntuu hullulta, mutta ei tämä ole ensimmäinen eikä viimeinen kerta, kun näin tapahtuu. Jo  Aadamin sanoissa on sama sisältö. Syntiinlankeemuksen jälkeen hän tuo terävästi esille kritiikkinsä Jumalaa kohtaan: ”Nainen, jonka sinä annoit minulle kumppaniksi, antoi minulle sen puun hedelmän, ja minä söin.” Aivan kuin syy olisi ollut Luojan, joka oli antanut Eevan Aadamille.

Atatürkin perintönä turkkilainen islam onkin ollut maltillisempaa kuin ympäröivissä islamilaisissa maissa. Iranista tutun huivipakon sijaan Turkissa on ollut huivikielto: naisten huivit kiellettiin 1980-luvulla ja kielto kumottiin kokonaan vasta vuonna 2013.

– Mututuntumani on, että ehkä puolet naisista käyttää nykyään huivia, Sandell sanoo.

Paikkakuntakohtaiset erot ovat suuria: konservatiivisempaa islamin tulkintaa löytyy varsinkin sisämaasta maaseudulta ja pienistä kaupungeista, Itä-Turkin kurdialueilta ja Mustanmeren rannoilta. Istanbul ja erityisesti länsirannikolla sijaitseva Izmirin alue ovat vapaamielisempiä.

Moskeijassa käyvät lähinnä miehet, vaikka siellä on oma osastonsa myös naisille.

Moskeijassa käyminen on usein myös näytösluontoista.

– Moskeijassa käymällä moni haluaa osoittaa kuuluvansa joukkoon. Kun moskeijatilat eivät riitä, laitetaan matto moskeijan ulkopuolelle ja kumarrutaan siinä rukoukseen, Sandell selittää.

Moskeijoista puuttuvat kuitenkin naisten lisäksi nuoret miehet.

– Moskeijassa käyminen on vähenemään päin, Sandell arvioi.

Paasto sen sijaan yhdistää kaikkia turkkilaisia. Sandell vertaa sitä suomalaisten tapakristittyjen joulunviettoon: siinä ovat mukana myös maallistuneimmat kansalaiset.

Paaston halveksiminen jättää yhteisön ulkopuolelle.

– Paastoaminen on yhdessäolon juhla-aikaa. Kun minareetista kuuluu kutsu iltarukoukseen, kokoonnutaan yhdessä syömään ja pitämään hauskaa. Kuka haluaisi tietoisesti jäädä ulkopuolelle? Sandell kysyy.

Paavi Franciscus: Toivo – Muistelmat. Spera – L’autobiografia. Toim. Carlo Musso. Suom. Taru Nyström. Docendo 2026, Painettu EU:ssa, 373 s.

Viime vuoden keväällä kuolleen paavi Franciscuksen (Jorge Mario Bergoglio) muistelmat on ilmestynyt nyt myös suomeksi. Argentiinalaissyntyinen paavi tuli tunnetuksi sekä kirkon uudistajana että monissa asioissa vahvasti kirkon perinteeseen sitoutuvana. Hänestä on piirtynyt kuva nöyränä ja iloisena, niin evankeliumia julistavana kuin huumoria viljelevänä kirkonmiehenä.

Franciscuksen muistelmat on harvinaislaatuinen kirja. Hän omistaa teoksen alkupuolella huomattavan määrän sivuja isovanhemmilleen ja suvulleen, koska hänen mielestään juurilla on ihmisen elämälle tavattoman suuri merkitys. Kirja on erikoinen myös sen takia, että korkea kirkonjohtaja ja valtion päämies toteaa monta kertaa olevansa syntinen ihminen ja tehneensä virheitä elämänsä aikana. Usein muistelmien ongelmana on toisten virheiden havainnointi ja omien saavutusten ihannointi.

Kesä. Viivyn parvekkeella varhaisina aamuina, pureskelen psalmin kerrallaan. Lempeä lämpö iholla kuljettaa muistojen läpi: katson lapsen silmin heräilevää metsää. Kuuntelen puiden hiljaisuutta ja etsin yön aikana kypsyneitä marjoja. Istun nuorena vaimona mieheni takana, kun moottoripyörä jyrähtää käyntiin ja kiitää halki peltomaisemien. Avaan kypäräni visiirin ja annan tuoksuvan illan valua sisään. Mielessä soi Nocturne.

Aika kuluu. Eilen tapahtuneesta on yhtäkkiä kaksikymmentä vuotta. Eletty jättää jälkensä päivä kerrallaan: hyvää ja kaunista, rumaa ja kipeää. Jotakin minussa kuihtuu, jotain muuta kasvaa ja kypsyy. Se on elämää.

Kaikki irti päästäminen ja kasvu ei ole helppoa. Joskus on kiusaus jäädä menneen ihanuuteen ja rakentaa sinne onnela. Toisaalta mennyttä haavaa voi jäädä vaalimaan kuin kytevää nuotiota: kun puhaltaa kekäleisiin, liekki roihahtaa uudestaan.

Sleyn kotimaantyönjohtaja Juhana Tarvainen kannattaa ekumeniaa ja kristittyjen yhteyttä yksilötasolla, mutta suhtautuu kielteisesti yhteiskristillisiin evankeliointitapahtumiin. Nuorisotyönjohtaja Juha Heinosen mukaan kirkkokuntien rajat ovat kristittyjen nuorten arjessa entisestäänkin haalistuneet.

Kun me kristityt kuitenkin uskomme samaan Jeesukseen, miksi emme voisi tehdä enemmän yhteistyötä muiden kirkkokuntien kanssa? kysytään Sleyn kotimaantyönjohtaja Juhana Tarvaiselta toisinaan.

– Tätä kyselevät varsinkin aikuisuuden kynnyksellä olevat nuoret, mutta myös aikuiset, jotka ovat vasta kääntyneet kristityiksi. Heille kirkkokuntien moneus näyttäytyy hämmentävänä.

Olen jäänyt koukkuun, tällä kertaa positiivisella tavalla. Sley avasi muutama viikko sitten Evankeliumin ääni -nettiradion, joka lähettää taukoamatta mediakirjastoon vuosien ajan tallennettuja saarnoja, puheita ja raamattuopetuksia. Tallenteita on kaiken kaikkiaan yli 10 000! Näitä olen kuunnellut kuntosalilla, koiralenkillä ja taloyhtiön askarteluhuoneessa uusia jalkalistoja jiiriin sahatessa. Sana on puhutellut. On ollut myös hienoa huomata, miten lukuisien eri puhujien sanoissa kuuluu sama iankaikkinen evankeliumi Jeesuksen verestä ja kuoleman voittamisesta.

Apostoli Paavali kehottaa kolossalaisia: ”Antakaa Kristuksen sanan asua runsaana keskuudessanne.” (Kol. 3:16) Paavali ei voinut edes aavistaa, miten hänen toiveensa parin tuhannen vuoden jälkeen toteutuisi uuden teknologian avustuksella. Painokoneen keksiminen teki aikoinaan mahdolliseksi Jumalan sanan laajan ja nopean levittämisen kirjoitetussa muodossa. Radio ja vielä paremmin internet ovat tuoneet sanan myös kuunneltavassa muodossa lähes jokaisen ihmisen saataville ajasta ja paikasta riippumatta. Sanan kylvö on runsasta. Jumala antakoon siemenelle runsaan kasvun.

Toivoisin, että moni sellainenkin, joka kritisoi Sleytä ahtaasta lakihenkisyydestä, löytäisi nettiradiomme ja kuuntelisi edes muutaman tallenteen. Hän voisi yllättyä. Kirkkopoliittiset kannanotot ja ahdistava lakihenkisyys ovat loistaneet poissaolollaan ainakin niissä opetuksissa, joita minä olen toistaiseksi kuunnellut. Toki yli 10 000 puheen joukossa saattaa olla sellaistakin – mediakirjastoon kun ei sovelleta sensuuria.