Sanansaattajan maksulliset artikkelit

Aamen on sana, jonka olemme tottuneet lausumaan rukouksemme perään ajattelematta ehkä juurikaan sen merkitystä. Tiesitkö, että heprean kielessä aamen-sana on samaa juurta kuin verbit ”uskoa” tai ”olla luotettavalla mielellä; seistä vahvalla perustuksella”? Aamen ilmentää varmuutta, että Jumala kuulee rukoukset.

Vähässä Katekismuksessaan Luther kirjoittaa Isä meidän -rukouksen selityksen lopuksi aamen-sanan merkitysestä: ”Minun on oltava varma siitä, että taivaallinen Isä mielellään ottaa vastaan ja kuulee tällaiset pyynnöt, sillä hän on itse käskenyt meidän näin rukoilla ja luvannut meitä kuulla. Aamen, aamen merkitsee: kyllä, näin tapahtuu aivan varmasti.”

Aamen-sana on hepreaa ja se löytyy Vanhasta testamentista kolmekymmentä kertaa. Kyseessä on heprean adverbi, jolla on haluttu vahvistaa sanottua asiaa ”varmasti”, ”totisesti”. Sanalla on kuitenkin jo Vanhassa testamentissa vankka liturginen käyttö.

Puolison löytäminen on Japanissa yhä vaikeampaa. Siksi myös syntyvyys on romahtanut. Moni turvautuu avioliitonvälittäjiin ja online-deittailu on suosittua.

Sekä solmittujen avioliittojen että syntyneiden lasten määrä on pudonnut Japanissa dramaattisesti viime vuosina. Japanissa on noin 124 miljoonaa asukasta, ja vuonna 2023 maassa solmittiin hieman alle 500 000 avioliittoa. Tämä on vähemmän kuin kertaakaan ennen toisen maailmansodan jälkeen. Peräti kaksi kolmannesta alle 40-vuotiaasta japanilaisesta kertoo, etteivät he tiedä, miten voisivat löytää puolison, kertoi Japanin hallituksen toimeenpanema, heinäkuussa 2024 julkistettu kyselytutkimus. Neljäsosa alle 40-vuotiaista tai sitä nuoremmista naimisissa olevista pareista oli löytänyt toisensa online-deittailun avulla. Viidennes oli tutustunut tulevaan puolisoonsa työpaikalla.

Solmittujen avioliittojen määrä vaikuttaa suoraan syntyvyyteen, koska Japanissa lasten syntyminen avioliiton ulkopuolella on harvinaista, kertoi Newsweek-lehti artikkelissaan marraskuussa 2024. Niillä nuorilla aikuisilla, joilla ei ole pysyviä työsuhteita, ei ole varaa perheen perustamiseen. Moni menee naimisiin myöhemmällä iällä, eikä ehdi saada lapsia.

Teologian maisteri Kirsti Lehtinen työskentelee Sleyn keskustoimistolla ja tekee vapaaehtoistyötä Suomen teologisella instituutilla ja Luther-Divarissa. Lisäksi hän pitää pyhäkoulua ja raamattukerhoa Pyhän Sydämen kappelilla. Kirstillä on monia sairauksia, jotka muistuttavat häntä omasta rajallisuudesta ja toisaalta Jumalan armosta.

Sinut tunnetaan ahkerana ”jokapaikanhöylänä”. Mitä kaikkea työhösi kuuluu?

Henkilökohtaiset kriisit, elämän merkityksettömyys ja turvattomuuden kokemukset saavat nuoret miehet etsiytymään kristinuskon pariin, kertoo uusi haastattelututkimus.

Valtakunnallisissa medioissa haastatellaan nykyään usein nuoria miehiä, jotka ovat löytäneet kristinuskosta elämälleen merkityksen. He ovat löytäneet eri kirkkokunnista hengellisen kodin, jonka toimintaan osallistuvat säännöllisesti.

Itä-Suomen yliopiston käytännöllisen teologian professori Kati Tervo-Niemelä esitteli Perusta-lehden teologisilla päivillä tammikuun alussa sekä Suomesta että useista muista maista koottuja tilastoja, jotka osoittavat selvästi sekä nuorten naisten että miesten kasvavan kiinnostuksen kristinuskoa kohtaan. Tervo-Niemelä kysyi esityksessään: Mitä nuoret etsivät kristinuskosta? Hän kertoi tuoreen, vielä julkaisemattoman haastattelututkimuksen tuloksista, jotka syventävät tilastojen antamaa kuvaa.

Ihmiset etsivät hyvää osaa. Jokainen toivoisi saavansa hyvän elämän. Ihmiselämässä onkin paljon hyvää ja kaunista. Läheisen ihmisen kanssa jaettu rakkaus ja luottamus, luomakunnan mykistävä monimuotoisuus ja lapsen hauras kauneus kertovat hyvästä Luojasta.

Kaikesta hyvästä ja kauniista huolimatta ihmiselämään kuuluvat myös suru ja pettymys. Me kohtaamme vaikeuksia, sairastumme ja kerran kuolemme. Kauneus on katoavaa, sanotaan vanhassa sananlaskussa. Kuinka syvällinen totuus noihin sanoihin kätkeytyykään! Ne pukevat elämän rajallisuuden ja synnin todellisuuden kolmeen pieneen sanaan.

Siksi hyvään elämään ei riitä ulkoisesti hyvä elämä. Me tarvitsemme sydämen yhteyttä elävään Jumalaan. Kirkkoisä Augustinus tiivisti tämän totuuden kauniisti: ”Minun sieluni on levoton, kunnes se löytää rauhan Sinussa, Jumalani.” Mutta kuinka helposti keskitymmekään toisarvoiseen ja unohdamme tärkeimmän. Puuhailemme rauhattomina, vaikka levon Lähde kutsuu meitä lepäämään.

Tuomiokapitulit ovat viime aikoina yrittäneet rajoittaa herätysliikkeiden jumalanpalvelusyhteisöjen toimintaa. Toimenpiteet ovat kaikuja melkein 160 vuotta sitten kumotun konventikkeliplakaatin ajoilta.

Tammikuun 12. päivänä tuli kuuluneeksi tasan kolmesataa vuotta konventikkeliplakaatin nimellä tunnetun kuninkaallisen asetuksen julkaisemisesta. Konventikkeliplakaatti kielsi konventikkelien eli yksityisten hartauskokousten pidon Ruotsin valtakunnassa.

Konventikkeliplakaatin taustalla olivat 1600-luvun lopulla etenkin Saksassa nousseet pietistiset liikkeet. Plakaatti ei ollut Ruotsissa ensimmäinen lajissaan. Ruotsin kuningas Kaarle XI oli julkaissut asetuksen pietistejä vastaan jo vuonna 1691 koskien Saksassa olevia Ruotsin alueita. Vuonna 1711 julkaistiin ”varoitus kaikenlaisiin erhetyksiin ja haaveiluihin nähden”. Siinä konventikkelien pito leimattiin kielletyksi. Keskeinen henkilö plakaatin valmistelussa oli suomalaissyntyinen maamarsalkka Arvid Horn. Plakaatin hyväksyi laiksi kuningas Fredrik I.

Teuvo V. Riikonen: Pahojen paikkojen papit. Väyläkirjat 2025.

Teuvo V. Riikonen – pastori ja kirjailija – joka on palvellut neljässä rauhanturva- tai kriisinhallintaoperaatiossa, on kirjoittanut kirjan papeista näissä operaatioissa. Kirjassa on paljon muutakin kuin kuvauksia pappien työstä ja heidän kokemuksistaan. Kirja on hyvä, ansiokas ja varsin laaja paketti kaiken kaikkiaan suomalaisesta ja jonkin verran myös muiden maiden rauhanturvaamisesta ja kriisinhallinnasta. Ensimmäiset rauhanturvaajat Suomesta lähtivät turvaamaan rauhaa Suezille 70 vuotta sitten. Yhteensä lähtijöitä täältä on ollut yli 55 000.

Kirja on kirjoitettu hyvin ja sitä on mukava ja helppo lukea. Siinä kerrotaan avoimesti ja rehellisesti operaatioiden hyvistä ja huonommista puolista. Kirjaa avaa operaatioihin osallistuneiden tuntemuksia, myös näitä: läheisten ikävöintiä, turhautumista, kun mitään suurempaa ei tapahdu, ja motivaation laskua alun innostuksen jälkeen. Näistä kannattaa lukea varsinkin heidän, joiden läheinen on ollut mukana näissä tehtävissä.

Australialainen teologi Christine Lockwood haastaa usein toistetun väitteen siitä, että lähetystyö tuhoaa alkuperäiskulttuureja.

Christine Lockwood jonotti kerran Papua-Uudessa-Guineassa lähetystyössä ollessaan sairaanhoitajan vastaanotolle raskaudenaikaiseen tutkimukseen.

– Minun jälkeeni hoitajan luo tuli paikallinen nainen, joka tarvitsi paljon apua ja huolenpitoa. Hoitaja suhtautui naiseen vähättelevästi ja torjuvasti. Tämä oli köyhä ja tullut maaseudulta jostakin kylästä, eikä kuulunut samaan klaaniin kuin hoitaja, Lockwood kertoo.

Martti Luther tunsi 1500-luvulla kiukkua ja raivoa Raamattua lukiessaan, kun ei voinut ymmärtää, mitä Jumalan vanhurskaus tarkoitti. Satoja vuosia myöhemmin meilläkin voi olla vaikeuksia käsittää, mitä usko ja Jumalan voima kristityn elämässä tarkoittavat.

Martti Lutherin elämäntarina ja työ ovat huikeat. Luther oli reformaattori, kuten nykyään usein sanotaan. Edelleen hänestä sopii puhua myös uskonpuhdistajana. Luther taisteli aneita ja paavinvallan virheitä vastaan. Hän käänsi Raamatun saksan kielelle, saarnasi Wittenbergissä monta kertaa viikossa ja kirjoitti virsiä, joita tänäänkin laulamme. Luther uudisti jumalanpalvelusta ja rakasti musiikkia yli kaiken, Jumalan sanan jälkeen. Hän kirjoitti uskomattoman määrän yhä käytössä olevia kirjoja. Lutherista kasvoi luterilaisen kirkon johtaja, vaikka hän ei halunnut perustaa uutta kirkkoa.

Lutherin elämään liittyy Roomalaiskirjeen kohta 1:16–17: ”Minä en häpeä evankeliumia, sillä se on Jumalan voima ja se tuo pelastuksen kaikille, jotka sen uskovat, ensin juutalaisille, sitten myös kreikkalaisille. Siinä Jumalan vanhurskaus ilmestyy uskosta uskoon. Onhan kirjoitettu: ’Uskosta vanhurskas saa elää.’”

Missiologian asiantuntija Rolf Kjøden mukaan ajassamme tapahtuvat herätykset eivät seuraa edellisten sukupolvien aikana tapahtuneiden herätysten kaavaa.

Perusta-lehden 3.–5.1. järjestettyjen teologisten opintopäivien teemana oli ”Herätys on nyt”. Yksi päivien pääpuhujista oli norjalaisen kristillisen yliopiston, NLA University Collegen apulaisprofessori Rolf Kjøde. Esityksessään Kjøde käsitteli aiempien herätysten valossa ajassamme parhaillaan nähtävää kiinnostusta hengellisiin asioihin.

Kjøden keskeinen viesti oli, että herätyksiä tapahtuu edelleen, mutta tämän päivän kristittyjen pitäisi päästää irti entisaikojen herätysten kaltaisten ilmiöiden haikailusta.