Sanansaattajan maksulliset artikkelit

Ihmisiin vaikutetaan luomalla mielikuvia. Mielikuvia luodaan kertomuksilla, narratiiveilla. Täysin objektiivista, puolueetonta, narratiivia tuskin on olemassakaan. Jokainen kertoo tarinansa omasta näkökulmastaan, ja vaikka itse uskoo sen ehdottomaan todenmukaisuuteen, on se parhaassakin tapauksessa yksipuolinen. Avoin, kuunteleva ja kunnioittava keskustelu pyrkii löytämään yhteistä narratiivia, jossa keskustelun osapuolet ovat valmiit korjaamaan omaansa ja sen yksipuolisuuksia.

Se, jolla on hallussaan tiedotusvälineet, käyttää valtaa saadessaan oman narratiivinsa tehokkaasti ihmisten tietoisuuteen. Ei ole olemassa objektiivista mediaa. Sosiaalinen media on kuitenkin tehnyt mahdolliseksi myös pienemmille toimijoille saada oma äänensä ja tarinansa kuuluviin. Joskus pieni ääni voi sosiaalisessa mediassa kasvaa yllättävän suureksi ja merkittäväksi. Perinteisten medioiden haltijoilla ei enää ole monopolia narratiivien luomisessa ja levittämisessä – onneksi.

Kirkon johdon useampien piispojen suulla toistetun narratiivin mukaan raamattukonservatiiviset herätysliikkeet ovat muuttuneet entistä jyrkemmiksi erityisesti virkakäsityksessään. Tämä muutos on tapahtunut heidän mukaansa nimenomaan liikkeiden johdossa, ja liikkeiden aktiivit kärsivät tilanteesta. Kukapa ei uskoisi tätä, kun piispat arvovallallaan niin sanovat. Narratiivin, ollakseen uskottava, olisi kuitenkin saatava tukea faktoista.

Lempikirjailijani Joel Haahtelan uusin kirja Talvikappeli laittoi pohtimaan, miksi Jumala oli valinnut ihmisen pelastussuunnitelmaksi niin julman tien, oman poikansa uhraamisen kaikkein kivuliaimmalla tavalla?

Kirjassa eletään 1300-lukua freskomaalarin kautta. Kristuksen kärsimyksen kuvaaminen on hänen työnsä raskaimpia vaiheita. Miten kuvata hetkeä, jossa Vapahtajamme ottaa koko maailman, kaikkien ihmisten synnit kannettavakseen? Miksi tämä, katseelle vastenmielinen kuva täytyy tehdä ja miksi Jumala, Isä, sallii tämän tapahtua pojalleen?

Tässä raskaimmassa hetkessä ei näy rakkautta. Se on täynnä tuskaa ja syvää ahdistusta. Siinä Jeesus, Jumalan täysin hylkäämänä, astuu syvimpään pimeyteen. ”Jumala kadottaa Jumalan” huutaen sen monelle ihmisellekin tutun tuskan: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Vapahtajamme on kaltaisemme, täysi ihminen. Hänen myötätuntonsa ja rakkautensa ihmiskuntaa kohtaa kumpuaa tästä tuskallisesta hetkestä. Se osoittaa meille, että hän tuntee meidän jokaisen kipumme, fyysisen ja henkisen ja ennen muuta sen syvimmän pimeyden hetken, kokemuksen Jumalan hylätyksi tulemisesta. Kaiken tyhjiin raukeamisen kauhun.

Reijo Arkkilasta tuli vuosien mittaan ristin teologi: heikkoudessa, huonoudessa ja uupumuksen alla saadaan omistaa täysi pelastus ja syntien anteeksiantamus Kristuksessa. Tämä kantoi Arkkilaa myös silloin, kun syvä masennus vei hänet sairaalahoitoon.

Sleyn emeritustoiminnanjohtaja Reijo Arkkila asuu puolisonsa Marjatan kanssa Hämeenlinnassa. Muutto palvelutaloon tuli ajankohtaiseksi viitisen vuotta sitten.

– Viihdymme ihan hyvin. Marjatan vanhemmat ovat asuneet tässä samassa paikassa, Arkkila kertoo.

Pääsiäinen on juutalaisten juhlista tärkein, ja uudessa liitossa se on myös kristikunnalle merkittävin kirkkovuoden juhla. Mutta tiesitkö, minkä muistoksi juutalaiset viettävät lehtimajanjuhlaa tai suurta sovituspäivää?

Juutalaisessa uskonharjoituksessa vuotuisilla juhlilla oli – ja on edelleen – keskeinen merkitys. Tärkeää oli myös niiden viettäminen juuri oikeaan aikaan juhlakalenterin mukaan. Osa juhlista perustui Vanhan testamentin ohjeisiin, osa oli myöhemmin syntyneitä. Uudessa testamentissa viitataan joihinkin juutalaisten juhliin, joista osa on saanut uuden merkityksen uudessa liitossa.

Vanhassa testamentissa tarkin juhlakalenteri on Kolmannen Mooseksen kirjan luvussa 23. Tekstissä mainitaan sapatin lisäksi viisi vuotuista juhlaa: uusi vuosi, suuri sovituspäivä, pääsiäinen, helluntai sekä lehtimajanjuhla. Näiden lisäksi juutalaisille tärkeitä juhlia ovat purim-juhla, josta säädetään Esterin kirjassa, sekä hanukka, joka on peräisin makkabealaisajalta 100-luvulta eKr.

Joel Haahtela: Talvikappeli. Otava 2026.

Tammikuussa kirjailija Joel Haahtela kertoi Kirkko ja kaupunki -lehden haastattelussa, että hänen kaikki teoksensa puhuvat yksinäisyydestä, kuolemasta ja rakkaudesta. Näitä teemoja sopi siis odottaa myös Haahtelan uusimmalta pienoisromaanilta Talvikappeli, joka ilmestyi hiljattain. Löydän 1300-luvulle sijoitetusta tarinasta myös vahvan säikeen syyllisyyden kohtaamisesta ja armosta.

Sahar Sadlovsky Gold on Tel Avivissa, Israelissa asuva juutalaistaustainen luterilainen pastori. Hänen elämänsä muuttui, kun hän kirjoitti Googleen hakusanoiksi ”kristitty” ja ”Jeesus”.

Jalkapallo johti Israelissa asuvan juutalaisen, Sahar Sadlovsky Goldin, ensimmäistä kertaa kristittyjen pariin.

– Pelasin jalkapalloa noin kymmenen vuotta. Se oli minulle melkein epäjumala, hän kertoo Teamsin välityksellä kotonaan Tel Avivissa vain muutama päivä ennen Iranin raketti-iskuja, joiden myötä hän joutui perheineen siirtymään pommisuojaan.

Anna Pöyhönen on Suomen Raamattuopiston Säätiön musiikkisihteeri ja kanttori. Hiljainen viikko on kanttorille usein vuoden kiireisin viikko. Pöyhösen mielestä se on kirkkovuoden parasta aikaa, jolloin draaman kaari vie suurimmasta pimeydestä suurimpaan valoon – myös musiikissa.

Minkälainen on tuleva hiljainen viikkosi työn puolesta?

Palvelin Heinolan maaseurakunnan kappalaisena yli 14 vuotta. Nykyinen Heinolan pitäjänkirkko oli kotikirkkoni yli 22 vuotta. Sen alttaritaulussa Jeesus kantaa ristiään Golgatalle. Jeesuksen takana näkyy muutama sotilas keihäineen, sininen lippu, tikkaat ja muita ihmisiä. Ristin alaosaan on juuri tarttumassa vihreäpaitainen mies, Simon Kyreneläinen.

Taulussa huomio kiinnittyy Simoniin, sillä hän on kierosilmäinen. Alttaritaulua on ammuttu kevään 1918 taisteluissa ja ristinkantaja on saanut luodinreiän silmäänsä. Reikä on myöhemmin paikattu, mutta Simonista tuli kierosilmäinen.

Simon Kyreneläinen kuuluu siihen joukkoon Raamatun henkilöitä, joista tiedot ovat vain muutaman rivin mittaisia. Simon oli kotoisin Kyrenestä, Pohjois-Afrikasta nykyisen Libyan alueelta. Hänellä oli kaksi poikaa, Aleksandros ja Rufus. Ohikulkijana hänet pakotettiin kantamaan Jeesuksen ristiä. Siinä kaikki. Vähäisistä tiedoista huolimatta Simon tunnetaan kaikkialla maailmassa.

Hoitotahtoon ei kuulu pelkästään se, millaista lääketieteellistä hoitoa ihminen toivoo saavansa elämänsä loppuvaiheessa. Hoitotahtoon voi kirjata vaikkapa toiveen siitä, että joku lukisi Raamattua tai laulaisi hengellisiä lauluja sairaalavuoteen vierellä.

Kaupan lehtihyllyssä silmiin osuvat teemanumerot testamentista ja muista tärkeistä tahdonilmauksista, jotka ihmisellä pitäisi olla tehtynä elämän loppuvaihetta ajatellen. Näistä papereista esimerkiksi hoitotahto jää kuitenkin monelta tekemättä. Oman vanhenemisen, sairastamisen ja kuoleman lähestymisen ajatteleminen voi tuntua ahdistavalta, ja toisaalta terveenä ollessa hoitotahdon ajatteleminen ei tunnu ajankohtaiselta. Silti paperit kannattaisi laittaa kuntoon. Tamperelainen lääkäri ja teologi Kalle Mäki on sitä mieltä, että tämä tuo turvaa elämän loppuvaiheeseen. Omaan hoitoon liittyvien asioiden pohtiminen ennalta voi tätä hetkeä elettäessä vähentää pelkoja sitä vaihetta kohtaan, jolloin joutuu ehkä olemaan toisten hoidettavana.

– Hoitotahdon kirjaaminen voi antaa luottamusta tulevaan. Samalla voi myös vähentyä tarve jouduttaa omaa kuolemaa, toteaa myös eutanasiaan liittyviin kysymyksiin perehtynyt Mäki. Hän on ollut kahdenkymmenen vuoden ajan jäsen Lääkäriliiton eettisessä neuvottelukunnassa.

Jos malttaa katsoa Heprealaiskirjeen sanojen ja kuvien taakse, löytää suuren lohdutuksen. Vieraalta vaikuttavat puheet uhrista, temppelistä ja ylipapeista eivät olekaan juutalaisuutta, vaan Uuden testamentin puhetta Jeesuksesta Kristuksesta, lunastajasta ja sovittajasta, jota kutsutaan meidän ylipapiksemme. Luemme: ”Juuri tällaisen ylipapin me tarvitsemme. Hän on pyhä, viaton ja tahraton, hänet on erotettu syntisistä ja korostettu taivaita korkeammalle.” (Hepr.7:26)

Jeesuksen palvelustyö uhrina ja esirukoilijana meille ja meidän puolestamme, ylipappinamme, on ihmeellinen asia. Siitä kertoo erityisesti Heprealaiskirje. Se vertaa Jeesuksen pappisvirkaa siihen, mihin juutalaiset olivat tottuneet, mutta löytää suuren eron. Jeesuksen ylimmäispapillinen pappispalvelus oli monin verroin parempaa kuin juutalaisten ylipappien uhrimenot ja muut palvelukset kansan puolesta.

Mitä tarkoittaa, että ”juuri tällaisen ylipapin me tarvitsemme”? Oleellista on se, että ylipappimme Jeesus on pyhä, viaton ja tahraton. Sellaisia me ihmiset emme ole. Me olemme syntisiä, pahoja, vianalaisia, tuomittuja ja rangaistuksen ansainneita. Meitä ei pelasta mikään, ellei apu tule ulkopuoleltamme. Synti asuu meissä, ja synti kadottaa. Synti tuo rangaistuksen ja tuomion. Onko niin, että emme aina edes tajua synnin kauhistuttavuutta? Saakoon Raamattu näyttää meille synnin ja ajaa meitä Kristuksen luo apua saamaan.