Kolmevuotias kummityttömme oli meillä jokin aika sitten yökylässä. Mukaan oli pakattu useampi unikaveri. Yksi niistä oli Jeesus-nukke, jolla oli reppukirja selässä. Harmillisesti kyläilyn loputtua huomasimme, että nukke oli jäänyt epähuomiossa peiton alle, eikä päässyt kummityttömme kanssa samaa matkaa kotiin. Niinpä pakkasin nuken mukaan, kun seuraavan kerran olimme kohtaamassa kummityttömme kanssa. Kotiovella vielä kertasin, kuten usein lähtötilanteessa: avaimet, puhelin, lompakko – ja Jeesus. Kaikki mukana!
Jäin miettimään itsekseni, tuleeko Jeesus otettua aina mukaan, kun lähden kotoani liikkeelle. Valitettavan harvoin muistan pyytää Jeesusta tulemaan mukaani työpäivääni, harrastuksiini ja muihin menoihini. Pikemminkin olen saanut huomata, että Jeesusta ja uskoa häneen tekee mieli piilotella monessa tilanteessa.
Etenkin nuorena opiskelijana pelkäsin kertoa opiskelukavereilleni uskostani ja hengellisissä tilaisuuksissa käymisestä. Voi olla, että osasyynä tuohon pelkooni olivat aiemmat kokemukseni koulukiusaamisesta ja yksin jäämisestä. Edelleen huomaan monessa tilanteessa, että viikonlopun kuulumisia kysyttäessä saatan jättää mainitsematta messussa käymisen ikään kuin siinä olisi jotain noloa.
