• Oliko Giertz biblisisti?

    Lähes 30 vuotta sitten kuolleen Ruotsin kirkon piispan, Bo Giertzin, raamattu- ja virkanäkemystä on puitu tänä syksynä Kotimaa-lehdessä. Giertzin virkateologiasta väitellyt Anssi Ollilainen ottaa osaa keskusteluun.

    Arkkipiispa emeritus John Vikström kirjoitti Kotimaa-lehden vierasblogissa naispappeuden ja sukupuolineutraalin avioliittonäkemyksen vastustuksen perusteista Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Vikströmin mukaan vastustajien argumentaatio nojaa biblisismiin ja edustaa pikemminkin kalvinismia kuin luterilaisuutta.

    Biblisismillä Vikström viittaa 1800-luvulla Saksassa kehittyneeseen suuntaukseen, jonka mukaan Raamattu on riittävä ja ainoa lähde kaikelle jumalatiedolle. Biblisistit hylkäsivät sekä kirkon tunnustukset että yleishumanistisen filosofian. Biblisismi oli autonomian aikaan Suomen merkittävimpiä teologisia koulukuntia, ja sitä edustivat arkkipiispoista Torsten Thure Renvall ja Gustaf Johansson.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Raamatun seksuaaliopetus on radikaali kaikkina aikoina

    Ajatus seksuaalisesta suuntautumisesta ylhäältä päin annettuna synnynnäisenä ominaisuutena, jota yksilö ei mitenkään voi itse hallita, on hyvin tuore, huomauttaa pastori Matthew Rueger vastikään suomennetussa kirjassaan Kristillinen opetus seksuaalisuudesta langenneessa maailmassa.

    Kristillinen seksuaalimoraali herättää tätä nykyä länsimaissa laajasti vastustusta ja jopa vihaa. Amerikkalaisen pastori Matthew Ruegerin hiljattain suomeksi julkaistu kristillisen seksuaaliopetuksen puolustuspuhe muistuttaa, ettei ensimmäisillä kristityillä ollut yhtään helpompaa. Heidän edustamansa näkemys, jonka mukaan seksi ei ole vallan tai itsekkään nautinnon väline eikä myöskään välttämätön paha suvun jatkumiseksi, oli antiikin maailmassa radikaali. Paavalin opetus tasavertaisesta, elinikäisestä kumppanuudesta miehen ja vaimon välillä oli jyrkästi ristiriidassa ympäröivän kulttuurin arvojen kanssa: koko valtakunta keisareita myöten rypi himoissaan ja käytti alempisäätyisiä seksiorjinaan ihmisarvoa alentavissa orgioissaan, homo- ja heteroseksuaalisissa.

    ”Ummehtunutta konservatiivisuutta” edustaa siis pikemminkin seksuaalinen holtittomuus kuin Raamatun seksuaalimoraali, joka Ruegerin mukaan on aina törmäyskurssilla maailman arvojen kanssa. Kristinusko mullisti tälläkin saralla kaikkia niitä yhteiskuntia, joissa se alkoi saada jalansijaa.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Piispainkokous nostatti myrskyn

    Piispainkokouksen kesäkuun alussa antama pastoraalinen ohje samaa sukupuolta olevien parien kohtaamisesta seurakuntatyössä on nostanut melkoisen myrskyn. Välittömänä reaktiona monet uutta avioliittokäsitystä kannattavat juhlivat, miten seurakunnissa vihdoin on lupa vihkiä avioliittoon myös samaa sukupuolta olevat parit. Pian ohjeen julkistamisen jälkeen kahdentoista herätysliikejärjestön johtajat julkaisivat kannanoton, jossa muun muassa totesivat ohjeen antaneiden piispojen rikkoneen piispanlupauksensa.

    Kolmenkymmenenviiden kirkolliskokousedustajan allekirjoittamassa julkilausumassa todettiin piispainkokouksen ohjeen pyrkineen selvästi ohittamaan kirkolliskokouksen tekemän päätöksen olla muuttamatta kirkon avioliittokäsitystä. Kirkolliskokouksen liberaalipuolen laatima, 52 edustajan allekirjoittama vastine, puolestaan kiitti piispainkokousta ”inhimillisyydestä, ihmisten välisen rakkauden todeksi hyväksymisestä ja Jeesuksen esimerkin seuraamisesta”. Pian näiden jälkeen neljätoista kirkkoherraa otti kantaa kysymykseen ja kertoi ohjeistaneena omien seurakuntiensa pappeja olemaan vihkimättä samaa sukupuolta olevia pareja. Reaktiot eivät varmasti jää tähän.

    Kirkkomme on sekaisin. Kukaan ei enää tiedä, kenellä kirkossa on johtajuus, vai onko kenelläkään. Kirkkoon on syntynyt pahoja repeämiä. Lähitulevaisuus näyttää, onko tämä vain ohimenevä myllerrys vai onko kirkko pysyvästi vaurioitunut. Voi olla, että jotain peruuttamatonta on nyt tapahtunut.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Hanna Ranssi-Matikainen:”Avioliitto-opetus takaisin seurakuntiin!”

    Syntyvyys ja avioituvuus ovat laskussa ja ilmiö koskettaa kristittyjä siinä missä muutakin väestöä. Miten seurakunnissa voitaisiin tukea nuorten avioitumista ja perheen perustamista?

    Suomessa avioituvuus on vähentynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana melkein kymmenellä tuhannella avioliitolla, eikä kristillinen kenttä ole irrallaan siitä kulttuurisesta ympäristöstä, jonka keskellä se elää.

    – Meneillään on koko avioliittoinstituutiota koskeva muutos, joka näkyy myös seurakunnissa, sanoo Parempi avioliitto ry:n toiminnanjohtaja Hanna Ranssi-Matikainen, joka kirjoitti aiheesta hiljattain kolumnin Uusi Tie -lehteen.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista