Essi Tuomala

Pidän sylissäni vastasyntynyttä lapsenlastani. Viikkoja ennen laskettua aikaa syntynyt keskonen on pieni ja hauras, aivan kuin hän ei painaisi mitään. Katsellessani rauhallisesti nukkuvaa pienokaista mieleeni nousevat psalmin sanat: ”Minä olen ihme, suuri ihme, ja kiitän sinua siitä.” (Ps. 139:14)

Lapsi on suuri Luojan lahja. Uuden elämän syntyminen ei ole itsestäänselvyys. Lapsia ei hankita tai tehdä vaan saadaan. Päällimmäisenä on ajatuksissani kiitollisuus Jumalaa ja suomalaista terveydenhuoltoa kohtaan.

Joulussa vastasyntynyt lapsi on kaiken keskus. Luukkaan jouluevankeliumissa enkeli ilmoitti paimenille merkin syntyneestä Vapahtajasta. ”Te löydätte lapsen.” (Luuk. 2:12)

Suski Hulkko, 32, viimeistelee parhaillaan Diakonia-ammattikorkeakoulun lopputyötään. Hän valmistuu ensi keväänä sosionomiksi ja kirkon nuorisotyöntekijäksi.  Turussa Sleyn Lutherin perikunnan nuorteniltoja vetävä Hulkko on viime kuukausina löytänyt toivoa Roomalaiskirjeen kahdeksannesta luvusta.

Tykkäät lukea. Mitä olet lukenut viime aikoina, ja mitä lukemasi kirjat ovat sinulle antaneet?

Vaikka media, oppikirjat ja jotkut reformaation ”vasemman laidan” kirkot meitä toisin valistavat, todistusaineiston valossa näyttää siltä, että Jeesus syntyi kuin syntyikin 25. joulukuuta.

On taas se aika vuodesta, kun mediassa muistutetaan, että joulu on itse asiassa alun perin pakanallinen juhla, eikä Jeesus suinkaan syntynyt 25. joulukuuta. Melkein voisi sanoa, että siitä tietää adventin ajan alkaneen.

Vanha virsi menee siis näin: pakanallisessa Rooman valtakunnassa juhlittiin 25.12., vuoden pimeimpänä aikana, Sol Invictusta eli ”voittamattoman auringon” juhlaa. Kun keisari Konstantinus 310-luvulla teki kristinuskosta valtionuskonnon, kristillinen kirkko omi vanhan pakanallisen juhlan tapoineen ja ymppäsi tilalle Jeesuksen syntymäjuhlan edistääkseen rahvaan kristillistämistä.

Perheterapeutti Jari Kekäleen mukaan ihmiset riitelevät keskenään siksi, että he ovat haavoittuneita ja hauraita – eivät niinkään siksi, etteivät he osaa sujuvan vuorovaikutuksen tekniikoita.

Se, että ihminen kokee lapsena hylätyksi tulemisen tunteita, turvattomuutta ja yksin selviytymisen pakkoa, jättää hänen mieleensä jäljet. Vastoin median usein toitottamia käsityksiä ihminen voi traumatisoitua, vaikka hän ei olisi kaltoinkohtelun uhri tai joutuisi kokemaan traagisia tapahtumia elämässään.

Perhe- ja psykoterapeutti Jari Kekäle muistuttaa Miksi me riitelemme? -kirjassaan (Suomen Luther-Säätiö 2025), että aikuisenkin elämään ja ihmissuhteisiin merkittävällä tavalla vaikuttava trauma voi syntyä lapsuudessa kiintymyssuhteen ongelmien vuoksi. Kiintymyssuhteella tarkoitetaan lapsen ja häntä hoitavan vanhemman välistä tunnesuhdetta. Se syntyy sen pohjalta, miten lapsen tarpeisiin vastataan, hänen tunteitaan kuunnellaan ja häntä ymmärretään. Kiintymyssuhde voi olla turvallinen tai turvaton. Tässä ihmissuhteessa ihminen sisäistää mallin sekä maailmasta että ihmissuhteista.

Etelän evankelistat Lapissa – Laestadius ja Hedberg tunturimailla, toim. Sari Eskola ja Sirkka Perälä, Väyläkirjat 2025

Sari Eskola ja Sirkka Perälä ovat koonneet kirjaansa evankelisen Todistajaseuran maallikkosaarnaajien matkakertomuksia lähetysmatkoilta Lappiin vuosina 1921–1940. Kertomukset avaavat kiehtovan kurkistusaukon lestadiolaisuuden ja evankelisuuden kohtaamisiin. Erityisen mielenkiintoinen lukukokemus oli minulle, sillä olen kasvanut lestadiolaisuudessa ja löytänyt aikuisiällä evankelisen liikkeen pariin.

Kirja sisältää toimittajien esipuheen ja kirkkohistorian emeritusprofessori Jouko Talosen saatesanojen lisäksi kahdeksan matkakertomuksia sisältävää lukua sekä toimittajien päätösluvun, joka vertailee lestadiolaisuutta ja hedbergiläisyyttä. Päätösluvussa on kirjan sisällölle taustoitusta, joka voisi palvella sellaista lukijaa, joka ei ole kirjan aihepiirissä ennestään syvällä. Suosittelenkin lukemaan sen ennen varsinaisia matkakertomuksia.

Mikään ei taida kiinnostaa ihmiskuntaa yhtä paljon kuin maailmanloppu. Milloin on syytä pelätä ilmaston muuttumisen, milloin asteroidin, milloin ydinsodan vuoksi – ihan varmaa on, että loppua kirkuvat lööpit myyvät. Klassista kliseetä lainatakseni: näin on myös meidän hengellisessä elämässämme. Kun puhutaan viimeisistä tapahtumista ja tarkkaillaan lopun aikojen merkkejä, ihmiset innostuvat. Into tarjoaa hyvän maaperän oikean opetuksen lisäksi myös harhaopeille. Mitä Raamattu sanoo maailmanlopusta?

Tarkkaavainen raamatunlukija saa ensimmäiset vihjeet tulevista tapahtumista jo luomiskertomuksen kohdalla. Sen päätteeksi Jumala karkottaa langenneen ihmiskunnan Eedenin puutarhasta ja asettaa ”Eedenin puutarhan itäpuolelle kerubit ja salamoivan, leimuavan miekan vartioimaan elämän puulle vievää tietä” (1. Moos. 3:24). Jumala ei siis tuhoa paratiisia eikä ihmiskuntaa, vaan ainoastaan estää paluun. Lukija saattaa aavistaa, että tässä on johtolanka, joka voi vielä myöhemmin olla merkityksellinen.

Vanha testamentti tarjoaa välähdyksiä tulevasta. Profeetta Aamos puhuu Herran päivästä, jota Jumalasta eksyneen kansan ei kannattaisi odottaa kovin innokkaasti: ”Voi teitä, jotka hartaasti odotatte Herran päivää! Mitä iloa teille on Herran päivästä? Se tuo pimeyden, ei valoa.” (Aam. 5:18) Myös pikkuprofeettakollega Joel povaa tuomiopäivää: ”Vaviskaa, kaikki maan asukkaat: Herran päivä tulee. Se on jo lähellä.” (Joel 2:1)

Jos Luther olisi musiikkilaji, hän olisi progressiivinen rock, luonnehtii lääninrovasti Jari Kemppainen.

Mutainen tie vie rauniokirkon ohi. Liukasta on. Molemmilla puolilla näkyy maalaistaloja. Tuntuu siltä kuin olisin ajanut vahingossa aikakoneeseen. Ja nyt aika pysähtyy. Pälkäneen pappila on tien päässä.

Kirkkoherranvirasto on samassa rakennuksessa kuin kirkkoherra Jari Kemppaisen koti. Talo rakennettiin vuonna 1854, kristinusko tuli Pälkäneelle 1409. Silloin perustettiin seurakunta. Se oli katolinen mutta muuttui 1500-luvulla luterilaiseksi.

Albaniassa on yksi maailman vanhimmista kristillisistä kirkoista, joka sinnitteli islamin ja kommunismin kurimuksessa vuosisatojen ajan. Nykyään yhteiskunnan henkinen ja hengellinen ilmapiiri on materialismin kyllästämä, mutta evankeliumi tavoittaa jatkuvasti niin muslimeja kuin maallistuneitakin.

Albaniassa kaksi vuotta sitten tehty väestönlaskenta paljasti, että muslimien osuus maan väestöstä on pudonnut alle 50 prosentin– ensimmäistä kertaa sitten 1600-luvun. Vielä vuoden 2011 väestönlaskennassa albanialaisista noin 57 prosenttia oli islaminuskoisia.

Katolilaisia ja ortodokseja oli väestönlaskennan mukaan yhteensä 15,6 prosenttia, ”uskovia ilman tunnustuskuntaa” 13,8 prosenttia ja ateisteja 3,6 prosenttia. Noin 16 prosenttia väestöstä ei halunnut vastata uskontoa koskevaan kysymykseen.

Jukka Aarnio löysi Sleyn Porin messuyhteisön kuutisen vuotta sitten ja jäi sille tielleen. Tänä syksynä hän ja 250 muuta messuyhteisön jäsentä vetosivat Turun arkkihiippakuntaan messujen jatkumisen puolesta.

Miten olet löytänyt tiesi Porin messuyhteisöön?

Tulimme vaimoni kanssa messuyhteisöön vuonna 2019. Sitä ennen olimme olleet mukana Lähetyshiippakunnan seurakunnassa. Olemme aikanaan tulleet Kansanlähetyksen piirissä uskoon, eikä evankelisuus ollut meille ennestään kovin tuttua. Yhtenä sunnuntaina päätimme lähteä Väinölän kirkolle, jossa messuyhteisö silloin kokoontui. Alussa seurakuntalaiset olivat vähän vieraita meille, mutta pastorin tapa julistaa evankeliumia oli niin rakkaudellinen ja koskettava, että päätimme tulla uudelleen. Sillä tiellä olemme edelleen.