Essi Tuomala

Vuoden 1876 Sanansaattajan – siis lehden ensimmäisessä vuosikerran – heinäkuun numerossa kerrotaan Evankeliumijuhlan ohjelmasta. Siihen aikaan juhlaohjelma oli aika lailla yksinkertaisempi kuin nykyään: raamatunselityksiä ja jumalanpalveluksia, ja toki vuosikokous. Oman nykyjuhlista poikkeavan värinsä juhliin toi niiden kaksikielisyys. Evankelinen liike jakautui suomenkieliseen ja ruotsinkieliseen yhdistykseen vasta vuonna 1922.

Vuoden 1876 Evankeliumijuhlaa vietettiin 4.–6.7., tiistaista torstaihin. Tiistain ja keskiviikon sekä torstain aamupäivän tilaisuudet pidettiin Helsingissä. Keskiviikon jumalanpalvelukset, suomeksi klo 8 ja ruotsiksi klo 11, toimitettiin Nikolainkirkossa eli nykyisessä Helsingin tuomiokirkossa. Jumalanpalvelusten jälkeen pidettiin yhdistyksen vuosikokous kirkon itäisessä paviljongissa. Kokouksen asialista oli lyhyt: ”Luetaan vuosikertomus, valitaan jäseniä toimistoon ja keskustellaan, siinä määrässä kuin aika myöntää, Yhtiöä koskevia asioita.”

Torstain ohjelma oli mielenkiintoinen. Silloin aamun raamatunselitysten ja lounaan jälkeen ”mennään rautatietä myöden Fredriksberg-nimiseen maatilaan” jossa raamatunselitykset niin suomen kuin ruotsin kielellä jatkuivat. Kovin kauas junalla ei kuitenkaan tarvinnut matkustaa, sillä Fredriksberg sijaitsi nykyisen Pasilan alueella.

Me asumme kuoleman varjon maassa, kuten Jesajan yhdeksännen luvun ensimmäisessä jakeessa sanotaan. Siksi meille ja läheisillemme tapahtuu elämämme aikana isoja, joskus mullistavan järkyttäviä asioita. On päiviä, jolloin synnin ja sairauksien aiheuttama fyysinen ja psyykkinen kipu runtelee ankarasti. Toiset kantavat taloushuolten taakkoja, ja toisinaan kuoleman varjo lankeaa tummana läheistemme päälle.

Meillä kristityillä on se erityinen mahdollisuus, että voimme kääntyä silloin Jumalan puoleen huutamaan tuskaamme ja pyytämään häneltä apua. Silloin ei jaksa korulauseita, vaan rukous on suoraa huutoa Jumalan puoleen: ”Jeesus, auta!” Siinä luotu on kohtaamassa Luojaansa syvällä tasolla. Omat mahdollisuudet ovat karisseet, eikä harhaluuloja ole myöskään omista ansioista Jumalan edessä. Kun olet tällä heikon ja syntisen paikalla, saat Jeesuksen tähden uskoa asiasi ja koko elämäsi Kaikkivaltiaan käsiin. Jumala rakastaa sinua ja vastaa viisautensa mukaan.

Vaikka olisimme niin lamaantuneita, ettemme jaksaisi rukoilla, Hän on silti lähellä: ”Herra on lähellä niitä, joilla on särkynyt sydän, hän pelastaa ne, joilla on murtunut mieli.” (Ps. 34:19) Hän asuu murtuneiden ja nöyrien luona, kuten Jesaja 57:15 sanoo. Ja samassa jakeessa Jumala lupaa: ”Minä virvoitan murtuneiden hengen ja herätän eloon nöyrien sydämen.” Saat levätä Hänen lähellään ja näissä lupauksissa.

Pelot tekevät monen ihmisen elämästä ahtaan karsinan. Perheterapeutti Elli Meklinin mukaan peloista irti päästäminen on päivittäinen harjoitus.

Sinikka ja Tiina Nopolan Risto Räppääjä -lastenkirjoissa päähenkilön täti Rauha Räppääjä kuvaa itseään näin: ”Olen pienten ympyröiden ihminen.” Rauhan pienistä ympyröistä kertoo eräs työ, jolla hän jossakin monista Risto Räppääjä -kirjoista hankkii tienestejä: Rauha valmistaa kotinsa turvassa pahvisista munakennoista retkimunakuppeja. Nopolat eivät kerro Rauhan elinkeinon syyksi pelkoja, mutta moni pelokas ihminen voi samastua hänen pieniin ympyröihinsä.

Aina pienissä ympyröissä eläminen ei ole ihmisen omien toiveiden mukainen tilanne. Moni matkustelisi, hakisi uutta työpaikkaa tai lähtisi vaikka rohkeasti etsimään elämänkumppania pettymyksenkin uhalla, jos hän ei pelkäisi niin paljon vieraan maan vaaroja, epäonnistumista ja sen aiheuttamaa häpeää tai torjutuksi tulemista. Sosiaalisten tilanteiden pelko ja pakko-oireiseen häiriöön liittyvät pelot rajoittavat niin ikään huomattavasti monien elämää. Yksi ei uskalla syödä juhlissa kakkua, koska on kuullut varoituksia ulkomailta tulleista pakastemarjoista. Niistähän voi saada vakavan taudin! Toinen ei uskalla sanoa taloyhtiön kokouksessa mitään, koska pelkää ihmisten reaktioita. Erilaisten pelkojen lista on pitkä ja monipuolinen.

Arkkitehti Samuli Miettiselle arkkitehtuurin ja kaiken taiteen lähtökohtana on ihminen, joka pohtii elämänsä tarkoitusta, merkitystä ja Luojaansa.

Valokuvassa 1–2-vuotias poika istuu lattialla pikkuautoineen. Erilaiset autot kuten henkilöautot ja kuorma-autot on ryhmitelty viivasuoriin riveihin.

– Leikinkö autoilla vai järjestelinkö niitä? kuvan poika, arkkitehti Samuli Miettinen miettii ja nauraa.

Oletko joskus ollut perheleirillä? Sellaisella, jossa lapset juoksevat pitkin pihaa ja aikuiset rupattelevat keskenään. Välillä kokoonnutaan koko leiriväen kesken yhteen laulamaan, leikkimään tai syömään ja sitten taas jatketaan puuhastelua leiritunnelmissa oman perheen kesken. Kristillisellä perheleirillä tärkeä osa ohjelmaa ovat hetket, joissa ollaan Raamatun äärellä. Äänekäskin perheleiri hiljentyy hetkeksi aamu- ja iltahartauteen ja raamattuopetuksiin. Ollaan yhdessä tärkeimmän äärellä, Jumalan perheenä.

Perheleirillä koolla on joskus hyvinkin sekalainen seurakunta, eri tilanteista ja taustoista koolle tullut joukko. Parin päivän aikana koetaan iloja ja suruja, harmistuksia ja innostumista kaiken tekemisen ja touhuilun lomassa. Siinä samalla konkretisoituu ajatus siitä, kuinka me kaikki kuulumme Jumalan perheväkeen, emme vain kirkossa istuessamme, vaan jokaisen leikin, ruokailun ja askartelunkin aikana. Mukana ovat oman perheen jäsenet, lapset ja vanhemmat, tai ehkä isovanhempi tai kummi on lähtenyt mukaan leireilemään. Yhtä lailla Jumalan perheväkeä ovat kaikki ne uudet leirikaverit, jotka nähdään nyt ensimmäistä kertaa. Myös heidät on kutsuttu mukaan – eikä vain leirille vaan seurakuntaan ja Jumalan perheeseen. Leikin ja keskustelujen ohella alkaa hahmottua, että me olemme yhtä. Tuokin minulle tuiki tuntematon lapsi on ihan yhtä lailla Jumalalle rakas kuin minä itse. Ja tuokin vieras aikuinen mahtuu Jumalan kämmenelle, samaan paikkaan, jossa itse saan olla. Meidät kaikki on kutsuttu ja meitä erilaisia perheitä ja yksilöitä yhdistää kaikista tärkein asia, Jeesus.

Helluntai on seurakunnan syntymäjuhla. Se on hetki, jolloin suljetut ovet avautuivat ja evankeliumi alkoi kulkea yli kieli- ja kulttuurirajojen. Pari tuhatta vuotta sitten Jerusalemissa oli koolla ihmisiä monista kansoista. Yhtäkkiä tapahtui jotakin, mikä pysäytti heidät kaikki: tavalliset galilealaiset miehet alkoivat puhua, ja jokainen kuuli sanoman omalla kielellään. Hämmennys, ihmetys ja kysymykset täyttivät ilman. Pyhä Henki vuodatettiin opetuslasten päälle, ja siitä syntyi jotain, mikä elää ja vaikuttaa tänäkin päivänä. Pyhän Hengen vuodattaminen ei synnyttänyt vain jotakin liikettä tai järjestöä, vaan Jumalan perheen, johon kutsu kuuluu yhä: ”Kääntykää ja ottakaa itse kukin kaste Jeesuksen Kristuksen nimeen, jotta syntinne annettaisiin anteeksi. Silloin te saatte lahjaksi Pyhän Hengen. Teitä tämä lupaus tarkoittaa, teitä ja teidän lapsianne, ja myös kaikkia niitä, jotka ovat etäällä – keitä ikinä Herra, meidän Jumalamme, kutsuu.” (Apt. 2:38–39)

Kristinuskon leviäminen on kahdentuhannen vuoden ajan lopettanut monia väkivaltaisia perinteitä ihmissyönnistä vastasyntyneiden tappamiseen. Sanansaattaja-lehti kertoo neljä esimerkkiä viimeisen puolentoista vuosisadan ajalta kansoista, jotka laskivat aseensa kuultuaan hyvän uutisen.

Kristillistä lähetystyötä on syytetty siitä, että se hävittää paikallisen kulttuurin ja perinteiset tavat. Monissa kulttuureissa ympäri maailman on kuitenkin ollut – ja on edelleen –

väkivaltaisia perinteitä, joiden häviäminen on koko yhteisön etu – jopa elinehto. Historiasta tunnemme monia esimerkkejä siitä, miten evankeliumi on muovannut kulttuuria inhimillisempään suuntaan. Antiikissa kristinuskon leviäminen lopetti esimerkiksi vastasyntyneiden hylkäämisen ja antoi naiselle ihmisarvon. Myöhempinä vuosisatoina se on vaikuttanut verikoston laantumiseen ja lopettanut vuosisatojen ajan toisiaan teurastaneiden heimojen keskinäisen vihanpidon. Tälläkin hetkellä kristityt tekevät evankeliumin levittämisen lisäksi työtä esimerkiksi tyttöjen silpomisen kieltämiseksi.

Länsi-Suomen rukoilevaisten johtokunnan puheenjohtaja Elias Halminen imi rukoilevaisuuden jo äidinmaidossa. Hänen lapsuudessaan rukoilevaisilla oli paljon seuratoimintaa, ja seurat olivat usein suuria. Kuten monien muiden herätysliikkeiden, myös rukoilevaisten keskuudessa on viime vuosina koettu jumalanpalvelus- ja ehtoollisherätys, ja vanhan käsikirjan mukaista jumalanpalvelusta kokoonnutaan viettämään niin usein kuin mahdollista.

Oletko itse syntynyt rukoilevaiseen liikkeeseen?

Kirkollinen keskustelu näyttäytyy monesti konservatiivien ja liberaalien taisteluna. Jotkut kirkon ja seurakunnan päätöksistä ovat tuntuneet minustakin käsittämättömiltä ja turhauttavilta. Myönnän, että muutaman kerran on tullut tunne, että kirkosta eroaminen ja riitelyjen taakse jättäminen olisi houkuttelevaa. Ja kuitenkin haluan pysyä kirkon yhteydessä. Tämä on se kirkko, johon minut on jo lapsena liitetty ja jonka yhteydessä olen hengelliset eväät elämääni saanut.

Kun minulla tulee riitaa puolisoni kanssa, en ajattele, että “tämä oli tässä”. Riidat pakottavat keskustelemaan ja etsimään yhteistä ratkaisua. Joskus on tarpeen ottaa ja antaa omaa tilaa ja puuhailla yksikseen. Kaikista asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, eikä kaikkea ole tarpeen tehdä yhdessä. Silti on tärkeä pysyä saman katon alla ja kohdata toisen toiveet ja tarpeet rakkaudella.

Tutkimusten mukaan hyvä saattohoito vähentää merkittävästi potilaiden eutanasiatoiveita. Oregonin osavaltiossa Yhdysvalloissa tehtiin pian lääkäriavusteisen itsemurhan laillistamisen jälkeen tutkimus siitä, miten palliatiiviset hoitotoimenpiteet vaikuttivat parantumattomasti sairaiden potilaiden halukkuuteen pyytää lääkäriavusteista itsemurhaa. Niistä potilaista, jotka ensin olivat pyytäneet lääkäriavusteista itsemurhaa, mutta sen jälkeen saaneet oireisiinsa ainakin yhdenlaista olennaista palliatiivista hoitoa, lähes puolet (46 %) muutti mielensä lääkäriavusteisen itsemurhan tarpeesta. Syöpäpotilaille tehty tutkimus puolestaan paljasti hoidon huonon laadun olevan yhteydessä potilaiden eutanasiatoiveisiin.

Eeva Rahkon hoitamat potilaat ovat olleet huolissaan sekä ali- että ylihoidosta: tulenko saamaan riittävästi apua tai kipulääkitystä? Mitä jos hengenahdistus pahenee? Voivatko hoitotoimenpiteet pitkittää kärsimystäni?

Rahkon omaan kielteiseen eutanasiakantaan on vaikuttanut maailmalta tulevien hälyttävien tulosten lisäksi rohkaiseva kokemus potilastyöstä.

– Meillä on paljon hyviä keinoja lievittää kärsimystä, kuten kipuja tai sairauden oireita.

– Mikään hoito ei silti takaa, että kärsimys voidaan poistaa sataprosenttisesti. Myös eutanasiassa on omat komplikaationsa, eivätkä kaikki eutanasiakuolemat ole kauniita ja rauhallisia, hän muistutti.

En pelkää homoseksuaaleja tai muslimeja. Minulla on kuitenkin oikeus suhtautua kriittisesti sellaisiin ilmiöihin, joiden näen Jumalan sanan ja oman vakaan harkintani perusteella olevan vääriä tai muuten ongelmallisia. Minulla on myös oikeus ilmaista vakaumukseni tulematta leimatuksi omituiseksi, arveluttavaksi tai jopa vastenmieliseksi. Sama oikeus on jokaisella. Sitä on uskonnon- ja sananvapaus. Avoin ja rakentava keskustelu on mahdollista vain silloin, kun nämä oikeudet tunnustetaan ja niihin sitoudutaan.