Essi Tuomala

Yksi nykypäivän tärkeimmistä vanhemmuustehtävistä on tuoda järkeä älylaitteiden käyttöön. Samaan aikaan moni vanhempi joutuu miettimään myös omaa suhdettaan somemaailmaan ja alati kasvavaan ruutuaikaan.

Tänä syksynä on puhuttu paljon puhelinten haitoista erityisesti pienten lasten ja koululaisten kohdalla. Monissa kouluissa lanseerattu kännykkäkielto on herättänyt keskustelua niin oppilaissa, opettajissa kuin vanhemmissakin. Nimettömät äidit ja isät ovat avautuneet mediassa pienten lastensa puhelinaddiktioista ja siitä, kuinka vaikea vanhempana on rajata lasten ruutuaikaa.

Ulkomailla on tavallista, ettei alakouluikäisillä lapsilla ole puhelimia lainkaan, Suomessa taas poikkeuksellista on se, jos puhelinta ei ole.

Filosofian professori Phillip Cary ei aloittaisi keskustelua kristinuskosta vieraantuneen ihmisen kanssa puhumalla synnistä. Hän kertoisi kristinuskon erityislaatuisesta kauneudesta.

Miten suomalaiset männyt ja Jumalan armo liittyvät yhteen?

Muun muassa siitä keskustelin filosofian professori Phillip Caryn kanssa elokuun lopulla Sastamalassa. Cary luennoi Karkun evankelisella opistolla Sleyn Raamattu- ja lähetysteologisilla päivillä Nikean uskontunnustuksesta.

Jeesuksen sanat siitä, ettei kristityn pidä murehtia arkisista tarpeistaan, tuntuvat olevan vastoin Raamatun opetusta siitä, että ihmisen on ansaittava leipänsä hikeään pyyhkien ja suurella vaivalla. Mitä tästä voidaan oppia?

Saamme jatkuvasti kuulla uutisia, jotka saavat aikaan huolta ja murhetta. Jossain käydään sotaa, toisaalla kylvetään pelkoa ja hämmennystä. Puhutaankin ”sodan sumusta”: tilanteesta, jossa faktat katoavat, tilanteet hämärtyvät ja vasta ajan kuluttua voidaan tietää, mitä todella on tapahtunut. Sodan sumu vaikeuttaa oikeiden valintojen tekemistä. Paniikki vyöryy päälle ja käsitys oikeasta ja väärästä muuttuu utuiseksi.

Jumalan valtakunnassa asiat ovat toisin. Kristus ei hallitse kylvämällä ympärilleen sekaannusta, vaihtoehtoisia todellisuuksia tai hämärtyviä horisontteja. Matteuksen evankeliumissa Jeesus kehottaa meitä olemaan ja huolehtimatta: ”Älkää siis murehtiko: ’Mitä me nyt syömme?’ tai ’Mitä me juomme?’ tai ’Mistä me saamme vaatteet?’ Tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne tietää kyllä, että te tarvitsette kaikkea tätä. Etsikää ennen kaikkea Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskasta tahtoaan, niin teille annetaan kaikki tämäkin. Älkää siis huolehtiko huomispäivästä, se pitää kyllä itsestään huolen. Kullekin päivälle riittävät sen omat murheet.” (Matt. 6:25–34).

Suomalaisen lähetystyön alkuvuosina 1800-luvulla kotimaahan jääneet lähetyssaarnaajien morsiamet eivät voineet vuosikausiin työskennellä rakastettujensa rinnalla Ambomaalla. Tämä lähetyshistorian vaihe aiheutti lähetyskutsumuksen saaneille ihmisille monenlaisia vaikeuksia.  

Englantilaiset lähetysseurat halusivat 1800-luvulla lähettää veljet kentälle avioliiton solmineina. Mannermaiset seurat puolestaan katsoivat parhaaksi lähettää morsiamet kentälle vasta pari vuotta sulhastensa jälkeen. Suomen Lähetysseura noudatti tätä käytäntöä. Ja kuten muutkin eurooppalaiset lähetysseurat, Suomen Lähetysseura katsoi 1860-luvulla työnsä alkuvaiheessa, ettei lähetystyöntekijä saanut astua avioon ilman sen johtokunnan lupaa.

Kirkkohistorian professori Simo Heininen valottaa teoksessaan Naisen paikka. Suomalaiset Ambomaalla 1870–1900 sitä, millaista oli olla lähetyssaarnaajan morsian ja vaimo aikana, jona naisella ei lähetystyöntekijänä ollut selkeää työnkuvaa.

Aurora Forma, 26, on ollut useana vuonna talkoolaisena Maata Näkyvissä -festareilla, jotka pidetään Turussa 21.–23.11. Kolmatta vuotta teologiaa Åbo Akademissa opiskeleva Forma unelmoi jo kauan ennen ensimmäisiä festaritalkoitaan siitä, että saisi olla mukana tekemässä tapahtumaa. Tänä vuonna hän toimii festareilla neuvonnan aluevastaavana. Forman mielestä Maata Näkyvissä -festarit on upea mahdollisuus saada paljon nuoria koolle evankeliumin sanoman äärelle.

Miksi haluat itse olla mukana talkoissa tekemässä festareita?

”Helluntaiherätyksen syntymisestä lähtien henkikasteella on tarkoitettu Pyhän Hengen kastetta, johon liittyy kielilläpuhuminen.” Näin kirjoittaa Tapani Sopanen kolmiosaisessa herätyskristillisyyden historiassaan.

Sopanen lähtee varhaisen kirkon montanolaisuudesta ja keskiajan valdolaisista, ottaa muiden muassa mukaan myös meidän Ukko-Paavomme ja Lars Levimme ja päätyy helluntailaisuuteen ja karismaattiseen liikkeeseen. Kirjoittajan oma tausta näkyy siinä, miten suuren osan ja merkityksen helluntailiike ja sen sukulaiset saavat.

Näiden kirjojen ansio on siinä, että ne tuovat esiin sellaisia vapaakirkollisia ilmiöitä, jotka ovat muussa kirkkohistorian kirjoituksessa jääneet syrjään. Kirjoittaja muistuttaa siitä, että valtakirkot ovat usein vainonneet herätysliikkeitä. Herätykset ovat häirinneet kirkon rauhaa.

Martti Lutherin Sidotun ratkaisuvallan julkaisemisesta tulee tänä vuonna kuluneeksi 500 vuotta. Sitä on sanottu Lutherin vaikeimmaksi teokseksi. Professori Antti Laato kertoo, miksi se kuitenkin kannattaa lukea.

Professori Antti Laato yritti lukioaikana yhteensä kolme kertaa aloittaa Martti Lutherin Sidottua ratkaisuvaltaa, mutta hanke tyssäsi kerta toisensa jälkeen aloittelijan mokaan.

– Kun sitten vihdoin luin sen kokonaan, lähdin liikkeelle Erasmuksen tekstistä. Sitten vasta hahmotin kunnolla, mistä on kyse, hän kertoo.

Ajatus seksuaalisesta suuntautumisesta ylhäältä päin annettuna synnynnäisenä ominaisuutena, jota yksilö ei mitenkään voi itse hallita, on hyvin tuore, huomauttaa pastori Matthew Rueger vastikään suomennetussa kirjassaan Kristillinen opetus seksuaalisuudesta langenneessa maailmassa.

Kristillinen seksuaalimoraali herättää tätä nykyä länsimaissa laajasti vastustusta ja jopa vihaa. Amerikkalaisen pastori Matthew Ruegerin hiljattain suomeksi julkaistu kristillisen seksuaaliopetuksen puolustuspuhe muistuttaa, ettei ensimmäisillä kristityillä ollut yhtään helpompaa. Heidän edustamansa näkemys, jonka mukaan seksi ei ole vallan tai itsekkään nautinnon väline eikä myöskään välttämätön paha suvun jatkumiseksi, oli antiikin maailmassa radikaali. Paavalin opetus tasavertaisesta, elinikäisestä kumppanuudesta miehen ja vaimon välillä oli jyrkästi ristiriidassa ympäröivän kulttuurin arvojen kanssa: koko valtakunta keisareita myöten rypi himoissaan ja käytti alempisäätyisiä seksiorjinaan ihmisarvoa alentavissa orgioissaan, homo- ja heteroseksuaalisissa.

”Ummehtunutta konservatiivisuutta” edustaa siis pikemminkin seksuaalinen holtittomuus kuin Raamatun seksuaalimoraali, joka Ruegerin mukaan on aina törmäyskurssilla maailman arvojen kanssa. Kristinusko mullisti tälläkin saralla kaikkia niitä yhteiskuntia, joissa se alkoi saada jalansijaa.

Vanhan testamentin ”ihannekuningas” Daavidin elämässä on paljon yhtäläisyyksiä Jeesuksen kanssa, mutta myös suuria eroavaisuuksia. Jeesus on koko ihmiskunnan Vapahtaja – myös raskaasti rikkoneen Daavidin.

Uuden testamentin mukaan Jeesus oli Daavidin jälkeläinen – mutta mitä se tarkoittaa? Antti Laato kirjoitti Sanansaattaja-lehdessä hiljattain Daavidista Jeesuksen sukuluetteloissa ja sukuluetteloiden neljästä naisesta, joten emme tällä kertaa palaa niihin. Voimme vain todeta, että Jeesus oli Daavidin poika (Luuk. 18:39).

Palmusunnuntaista kertoessaan eri evankelistat kertovat kansan laulaneen tai huutaneen Jeesukselle eri tavoin. Tämä on selvää, sillä eihän kyseessä ollut mikään johdettu kuoro, joka olisi huutanut yhteen ääneen samoin sanoin. Luukas ei käytä meille adventin evankeliumista tuttua hoosianna-sanaa – se olisi ollut hänen pakanalukijoilleen outo – sen sijaan hän käyttää kreikan sanaa doksa, kunnia. Hän käyttää Jeesuksesta arvonimeä ”kuningas”, Matteuksella on ”Daavidin Poika”, Markuksella ”Daavidin valtakunta” ja Johanneksella ”Israelin kuningas”. Kaikkien näiden arvonimien voitiin ymmärtää tarkoittavan maallista messiasta.