lähetystyö

Reijo Arkkilasta tuli vuosien mittaan ristin teologi: heikkoudessa, huonoudessa ja uupumuksen alla saadaan omistaa täysi pelastus ja syntien anteeksiantamus Kristuksessa. Tämä kantoi Arkkilaa myös silloin, kun syvä masennus vei hänet sairaalahoitoon.

Sleyn emeritustoiminnanjohtaja Reijo Arkkila asuu puolisonsa Marjatan kanssa Hämeenlinnassa. Muutto palvelutaloon tuli ajankohtaiseksi viitisen vuotta sitten.

– Viihdymme ihan hyvin. Marjatan vanhemmat ovat asuneet tässä samassa paikassa, Arkkila kertoo.

Australialainen teologi Christine Lockwood haastaa usein toistetun väitteen siitä, että lähetystyö tuhoaa alkuperäiskulttuureja.

Christine Lockwood jonotti kerran Papua-Uudessa-Guineassa lähetystyössä ollessaan sairaanhoitajan vastaanotolle raskaudenaikaiseen tutkimukseen.

– Minun jälkeeni hoitajan luo tuli paikallinen nainen, joka tarvitsi paljon apua ja huolenpitoa. Hoitaja suhtautui naiseen vähättelevästi ja torjuvasti. Tämä oli köyhä ja tullut maaseudulta jostakin kylästä, eikä kuulunut samaan klaaniin kuin hoitaja, Lockwood kertoo.

Sleyn lähetystyö viettää tänä vuonna 125-vuotispäiviään. Ensimmäiset lähetit, Wellroosit yhdessä Esteri Kurvisen kanssa, rantautuivat Japaniin joulukuussa vuonna 1900. Heillä oli selvä työnäky: koko maailma on voitettava Kristukselle. Tästä kertoo Alfred Wellroosin samana vuonna kirjoittama laulu: ”Uskaltain lähden vain, sillä Jeesus on turvanain. Kerran polvensa kaikki maa notkistaa ja näin tunnustaa: ’Jeesus, hän Herramme on.’” (SK 400:4)

Japanin-lähetyksen alkuaikoina odotettiin japanilaisten pian kääntyvän Kristuksen puoleen ja sen jälkeen puolestaan välittävän evankeliumin muualle Aasiaan. Japanin-lähetit ovat kuitenkin joutuneet huomaamaan, miten kova maa heillä on ollut ja on kylvettävänä. Tänä päivänä vain vajaa prosentti japanilaisista on kristittyjä. Eikä lähetystyö kaikkialla muuallakaan ole voitosta toiseen kulkemista. Maailman paras sanoma ei kelpaa ihmisille. Ei ihme, että välillä houkuttaisi ripustaa hanskat naulaan ja lopettaa turhauttava työ.

Työtä on kuitenkin jatkettava Kristuksen käskyn ja lupauksen tähden. Saksalainen vuonna 2020 kuollut lähetysteologi Peter Beyerhaus kirjoitti 1970-luvulla: ”Onko ylipäänsä enää olemassa todella lupaavia mahdollisuuksia tavoittaa evankeliumin sanalla ihmiskunnan ei-kristillistä osaa? Tähän kysymykseen vastataan usein melko alakuloisesti. Jo toisesta maailmansodasta lähtien ovat lähetysjohtajat puhuneet suljetuista ja sulkeutuvista ovista. Mutta on yksinkertaisesti väärin antaa tällaisten esteiden ja takaiskujen lamauttaa ja viedä koko rohkeus. Tällainen ajattelutapa on tämän päivän maailmanlähetyksen suurin vaara!”

Viron ja Indonesian välillä on 10 000 kilometriä, mutta paikallisten luterilaisten kirkkojen näky on yhteinen: nuori sukupolvi pitää varustaa lähetystyöhön.

Pastorit Richard Beny ja Robert Bunder istuvat kanssani Karkun evankelisen opiston pihapiirin majoitusrakennuksen sohville. On Evankeliumijuhla-viikonlopun lauantai, ja sääennusteista huolimatta ilma on aurinkoinen, suomalaisittain arvioituna ”helteinen”. Richard Benyn mielestä on hitusen koleaa, mutta tunnelmaa hän kehuu lämpimäksi. Beny haluaa ottaa yhteisiä selfieitä jo ennen ensimmäistä kysymystä.

– Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen Euroopassa, hän kertoo hymyillen.