Essi Tuomala

– Ostin ensimmäisen Kalliopohjani joululoma-ansioillani 1960-luvun lopulla Lapinlahdenkatu 1:n kirjakaupasta, jossa olin ensin kiireapulaisena ja sen jälkeen vielä tekemässä inventaariota. Luetteloin pimeässä kirjavarastossa kirjoja ja siinä hyllyn nurkalla oli tyrkyllä Kalliopohja. Se oli meille Vanhan kirkon seurakuntanuorille annetun suositeltavien kirjojen listalla. Sain luvan ostaa kirjan.

Samojen kysymysten äärelle joutui Job. Hän oli tunnettu jumalaapelkäävänä ja menestyneenä miehenä, mutta Jumala salli Saatanan koetella häntä. Tämän seurauksena häneltä vietiin kaikki: omaisuus, terveys, perhe, jopa ystävät kääntyivät häntä vastaan. Inhimillisesti katsottuna Jumalan lain seuraamisesta ei ollut Jobille etua; pahoja asioita tapahtui hänelle siitä huolimatta. Jobin menestys elämässä ei siis ollut hänen omaa ansiotaan vaan Jumalan antama lahja. Tätä asiaa eivät Jobin ystävätkään ymmärtäneen, sillä he syyttivät Jobin onnettomuuden johtuvan Jumalan rangaistuksesta.

Kirja kuvaa koskettavasti lujaa ystävyyttä ja työtoveruutta sekä kuormien kuljettajien että henkensä uhalla kirjallisuutta vastaanottavien kristittyjen välillä. Aluksi epävarma Mäki-Soini karaistuu vähitellen ja oppii, miten tullimiesten kanssa toimitaan ja miten ryöstöyrityksistä voi yrittää selvitä. Tietynlainen kovuus ja omien tunteiden kuolettaminen tulee hinnaksi sille, että kristillisen kirjallisuuden salakuljetus ja myöhemmin, rautaesiripun murruttua, avustuskuormien kuljettaminen Itä-Eurooppaan on ylipäänsä mahdollista. Esko Mäki-Soini näki reissuillaan paljon inhimillistä kärsimystä: köyhyyttä, prostituutiota, lastenkoteja, psykiatrisiin laitoksiin suljettuja ihmisiä, väkivaltaa. Kirjan sivuille on ajopäiväkirjojen ohella tallentunut myös ilo rakkauden löytämisestä. Mäki-Soini tutustui työnsä kautta amerikkalaiseen Sandi Bozziniin, jonka kanssa avioitui vuonna 1993. Pariskunnan kaksi jo täysi-ikäistä lasta syntyivät perheen asuessa Suomessa. Olisin mielelläni lukenut myös Mäki-Soinin vaimon ja lasten ajatuksia Esko Mäki-Soinin työstä, sillä perhe oli usein mukana avustuskuljetuksissa. Näin kirjan tarinasta olisi tullut kokonaisempi.

– Olen silti jo aiemmin tiennyt, että tämä paikka on monelle ihmiselle tärkeä ihan tunnetasolla, Jääskeläinen kertoo.

Me ollaan nähty kuinka meri halkeaa, seurattu pimeässä tulta valkeaa.

Lähetysstrategian visio määrittelee suunnan, johon haluamme kulkea ja jossa tahdomme olla viiden vuoden kuluttua. Uuden strategian visiossa on kolme kohtaa. Ensin: ”Tuomme iankaikkisen pelastuksen ja hengellistä toivoa tavoittamattomille ihmisryhmille, rakennamme yhteyksiä yli kulttuurirajojen ja teemme Kristuksen rakkautta eläväksi sanoin ja teoin.”

Lähtökohtaisesti urheilu on minulle toissijainen asia, johon ei tarvitse sitoa omaa identiteettiä. Olen ensisijaisesti uskova ja vasta sitten urheilija, mikä ottaa painetta pois urheilusta.

Ensimmäisenä: ihmisarvo. Joidenkin ihmisten arvon vuoksi noustaan barrikadeille ja taistellaan kynnet verillä. Toisten arvo selitetään pois ja poljetaan maan tomuun: ihmisten, jotka syntyvät vääränlaisina tai vääränä hetkenä. Kuka määrittää näiden välisen eron? Ihminen. Kuka sanoo: ”Minä olen luonut sinut sisintäsi myöten — Sinä olet ihme, suuri ihme”? Jumala. (Tai no Daavid ja eri persoonapronomineilla, mutta Jumala uskoakseni allekirjoittaa asian.) Maailmassa on ääniä, joiden mukaan Huugon olisi kuulunut jäädä syntymättä, mutta toisin kävi. Kaiken koetun jälkeen Launonen toteaa: ”Huugon elämä oli lyhyt, mutta hyvä, paljon parempi kuin monien terveiden lasten elämä tässä maailmassa.”

– Olin yöllä hereillä, kun näin videot. Pian alkoi tulla naureskelu- ja pilkkavideoita, joilla iloittiin Kirkin kuolemasta. Se tuntui todella pahalta, Pyykönen sanoo.