Essi Tuomala

Länsi-Suomen rukoilevaisten johtokunnan puheenjohtaja Elias Halminen imi rukoilevaisuuden jo äidinmaidossa. Hänen lapsuudessaan rukoilevaisilla oli paljon seuratoimintaa, ja seurat olivat usein suuria. Kuten monien muiden herätysliikkeiden, myös rukoilevaisten keskuudessa on viime vuosina koettu jumalanpalvelus- ja ehtoollisherätys, ja vanhan käsikirjan mukaista jumalanpalvelusta kokoonnutaan viettämään niin usein kuin mahdollista.

Oletko itse syntynyt rukoilevaiseen liikkeeseen?

Kirkollinen keskustelu näyttäytyy monesti konservatiivien ja liberaalien taisteluna. Jotkut kirkon ja seurakunnan päätöksistä ovat tuntuneet minustakin käsittämättömiltä ja turhauttavilta. Myönnän, että muutaman kerran on tullut tunne, että kirkosta eroaminen ja riitelyjen taakse jättäminen olisi houkuttelevaa. Ja kuitenkin haluan pysyä kirkon yhteydessä. Tämä on se kirkko, johon minut on jo lapsena liitetty ja jonka yhteydessä olen hengelliset eväät elämääni saanut.

Kun minulla tulee riitaa puolisoni kanssa, en ajattele, että “tämä oli tässä”. Riidat pakottavat keskustelemaan ja etsimään yhteistä ratkaisua. Joskus on tarpeen ottaa ja antaa omaa tilaa ja puuhailla yksikseen. Kaikista asioista ei tarvitse olla samaa mieltä, eikä kaikkea ole tarpeen tehdä yhdessä. Silti on tärkeä pysyä saman katon alla ja kohdata toisen toiveet ja tarpeet rakkaudella.

Tutkimusten mukaan hyvä saattohoito vähentää merkittävästi potilaiden eutanasiatoiveita. Oregonin osavaltiossa Yhdysvalloissa tehtiin pian lääkäriavusteisen itsemurhan laillistamisen jälkeen tutkimus siitä, miten palliatiiviset hoitotoimenpiteet vaikuttivat parantumattomasti sairaiden potilaiden halukkuuteen pyytää lääkäriavusteista itsemurhaa. Niistä potilaista, jotka ensin olivat pyytäneet lääkäriavusteista itsemurhaa, mutta sen jälkeen saaneet oireisiinsa ainakin yhdenlaista olennaista palliatiivista hoitoa, lähes puolet (46 %) muutti mielensä lääkäriavusteisen itsemurhan tarpeesta. Syöpäpotilaille tehty tutkimus puolestaan paljasti hoidon huonon laadun olevan yhteydessä potilaiden eutanasiatoiveisiin.

Eeva Rahkon hoitamat potilaat ovat olleet huolissaan sekä ali- että ylihoidosta: tulenko saamaan riittävästi apua tai kipulääkitystä? Mitä jos hengenahdistus pahenee? Voivatko hoitotoimenpiteet pitkittää kärsimystäni?

Rahkon omaan kielteiseen eutanasiakantaan on vaikuttanut maailmalta tulevien hälyttävien tulosten lisäksi rohkaiseva kokemus potilastyöstä.

– Meillä on paljon hyviä keinoja lievittää kärsimystä, kuten kipuja tai sairauden oireita.

– Mikään hoito ei silti takaa, että kärsimys voidaan poistaa sataprosenttisesti. Myös eutanasiassa on omat komplikaationsa, eivätkä kaikki eutanasiakuolemat ole kauniita ja rauhallisia, hän muistutti.

En pelkää homoseksuaaleja tai muslimeja. Minulla on kuitenkin oikeus suhtautua kriittisesti sellaisiin ilmiöihin, joiden näen Jumalan sanan ja oman vakaan harkintani perusteella olevan vääriä tai muuten ongelmallisia. Minulla on myös oikeus ilmaista vakaumukseni tulematta leimatuksi omituiseksi, arveluttavaksi tai jopa vastenmieliseksi. Sama oikeus on jokaisella. Sitä on uskonnon- ja sananvapaus. Avoin ja rakentava keskustelu on mahdollista vain silloin, kun nämä oikeudet tunnustetaan ja niihin sitoudutaan.

Kari Jaakko Pitkäranta

s. 25.4.1948

k. 5.1.2026

Elämässä on hetkiä, jolloin suunta ei ole selvä. Tulevaisuus voi tuntua sumuiselta, eikä katse kanna kovin pitkälle. Silloin joutuu luopumaan hallinnan tunteesta ja hyväksymään keskeneräisyyden. Se on yllättävän samanlaista kuin juokseminen pimeässä.

Olen polkujuoksija, ja joskus juoksen pimeässä otsalampun valossa. Lamppu ei näytä koko reittiä – vain muutaman metrin eteenpäin. Ja silti se riittää. Näen juuri sen verran, että voin ottaa seuraavan askeleen.

Otsalamppu tekee jotain yllättävää: se rajaa näkökenttää. Se estää näkemästä liian kauas ja pakottaa luottamaan. Jos yritän katsoa liian pitkälle pimeyteen, en enää näe jalkojeni eteen ja kompuroin.

Jeesus itse lainasi Psalmia 110, kun hän jätti kirjanoppineet pohtimaan tulevan Daavidin suvun kuninkaan Messiaan suhdetta Isään Jumalaan (Mark. 12:35–37). Jeesus luki tekstin tietysti hepreaksi. Hänen valtuuttamansa hepreaa osaavat apostolit lainasivat usein Psalmin 110 sananmuotoja ja heidän on täytynyt miettiä tarkkaan, mitä tekstissä lopulta sanotaan. Hepreaa osaava kristitty huomasi, että viidennessä jakeessa Jumalaa kutsutaan samalla heprean sanalla ’adon, jolla kuningasta puhutellaan ensimmäisessä jakeessa. Kuningasta lohdutetaan sanoilla: ”Herra (’adon) on sinun oikealla puolellasi.” (Ps 110:5) Psalmin 110 sanoma on siis: Jahve on Herra (’adon) ja tämä sama kunnianimitys annetaan myös Daavidin suvun kuninkaalle. Näin ollen siis myös tuleva Messias saa arvonimekseen ’adon.

Markuksen tekemä lyhyt selonteko Jeesuksen ja lainoppineiden välillä (Mark. 12:35–37) on siis käsitellyt koko Psalmin tulkintaa. Jumalaa Jahvea ja tulevaa Messiasta kutsutaan samalla kunnianimellä ’adon. Keskustelu on päättynyt Jeesuksen viisaaseen kysymykseen: ”Daavid itse sanoo Messiasta Herraksi (’adon). Kuinka Messias silloin voi olla Daavidin poika?”

Yleltä helmikuussa eläköitynyt musiikkitoimittaja Risto Nordell muistuttaa, ettei vanhasta kirkkomusiikista nauttimiseen tarvita musiikin opintoja. Musiikin tarjoama kauneus, harmonia, lohtu ja keidashetket ovat jokaisen ulottuvilla.

Viime vuoden lopulla erään Ylen musiikkiohjelman Facebook-sivuilla jaettiin yhteistä surua. Ylen ykkösellä kahdeksantoista vuoden ajan kuultu Riston Valinta, musiikkitoimittaja Risto Nordellin luotsaama radio-ohjelma oli loppumassa, koska Nordell oli jäämässä eläkkeelle. Riston Valinnassa Nordell soitti paljon kirkkomusiikkia ja haastatteli muusikoita, pohdiskeli elämää, maailmanmenoa, kulttuuria ja taidetta sekä kertoili rakkaista harrastuksistaan kuten kalastuksesta.

Sitten tapahtui onnellinen käänne. Eläkkeelle jäätyään Nordell otti yhteyttä Radio Dein niin ikään hiljattain eläköityneeseen päätoimittaja Kirsi Rostamoon. Nordell tiedusteli, olisiko hänelle käyttöä Deimatkoilla. Nordell oli nimittäin jo aiemmin vetänyt ekumeenisia pyhiinvaellusmatkoja Italiaan ja esitellyt matkoilla kirkkomusiikkia. Rostamo kysyi vielä puhelun lopuksi, haluaisiko Risto alkaa tehdä Riston Valinnan kaltaista ohjelmaa Radio Deille.

Kun Carita ja Riku Klénillä oli yksi lapsi ja toinen tulossa, he kävivät kylässä perheessä, jossa oli seitsemän lasta. Vierailu oli käänteentekevä.

– Perheen lapsilla oli iloinen, remuava meininki, jollainen lapsiporukassa aina tulee. Silloin aloimme ajatella, että lapsia voisi olla paljonkin, Carita kertoo.

Hän ajattelee, että jokainen lapsi on lahja. Jos lahjan saa, miksi ei ottaisi sitä vastaan? Carita ei kuitenkaan vähättele sitä, että elämä suurperheen vanhempana on välillä ollut raskasta.

– Tiukin vaihe oli ehkä silloin, kun lapsia oli viisi, esikoinen meni eskariin ja nuorin oli puolivuotias. En olisi millään jaksanut pukea kaikkia viittä talvivaatteisiin siksi, että yksi saataisiin vietyä eskariin. Palkkasimme avukseni hoitajan.

Kun Riku sai vuonna 2014 mahdollisuuden lähteä töihin Aucklandin yliopistoon Uuteen-Seelantiin, tuolloin viisilapsinen perhe muutti toiselle puolelle maapalloa. Kuopus oli silloin yksivuotias. Kaksi lapsista meni Aucklandissa kouluun ja yksi päiväkotiin. Carita toteaa, että asuminen Uudessa-Seelannissa oli ihanaa: lapsille oli paljon tekemistä, oli turvallista, ihmiset ystävällisiä ja luonto upea. Carita ei lainkaan kaivannut Suomen talvea ja lasten pynttäämistä villahaalareihin ja paksuihin rukkasiin. Klénit asuivat Aucklandissa tammikuusta toukokuuhun, mutta kun kuudes lapsi ilmoitti tulostaan, perheen oli palattava Suomeen. Synnyttäminen Uudessa Seelannissa olisi tullut hyvin kalliiksi.