Essi Tuomala

”Mitä ajattelet siitä, jos herätysliikkeet muodostaisivat viiden vuoden sisällä uuden luterilaisen kirkon?”

64 % kyselyyn vastanneista messuyhteisökävijöistä kertoi suhtautuvansa uuden kirkon perustamiseen joko erittäin tai melko myönteisesti. Kolmetoista prosenttia arvioi, ettei tunne kysymystä riittävästi vastatakseen, kaksitoista prosenttia vastasi ”ei myönteisesti eikä kielteisesti” ja yksitoista prosenttia suhtautuu uuden kirkon perustamiseen joko erittäin tai melko kielteisesti.

Ne, jotka eivät tällä hetkellä ole jäseniä Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa tai jossain muussa luterilaisessa kirkossa, ovat odotetusti myötämielisimpiä uudelle kirkolle: heistä 86 prosenttia suhtautuu sellaisen perustamiseen erittäin tai melko myönteisesti. Suomen evankelis-luterilaisen kirkon jäsenistäkin 59 prosenttia suhtautuu uuden kirkon perustamiseen erittäin tai melko myönteisesti ja kolmetoista prosenttia erittäin tai melko kielteisesti.

Suhtautuminen viiden vuoden sisällä perustettavaan uuteen kirkkoon korreloi sekä iän että messuyhteisöjäsenyyden kanssa: nuoremmat ja messuyhteisöihin sitoutuneet ovat myötämielisiä uuden kirkon perustamiselle, kun taas vanhemmat ja löyhemmin messuyhteisöön kiinnittyneet suhtautuvat asiaan varauksellisesti tai kielteisesti.

– Ilman muuta tämä on merkittävä tulos, Tarvainen kommentoi.

Ihmisiin vaikutetaan luomalla mielikuvia. Mielikuvia luodaan kertomuksilla, narratiiveilla. Täysin objektiivista, puolueetonta, narratiivia tuskin on olemassakaan. Jokainen kertoo tarinansa omasta näkökulmastaan, ja vaikka itse uskoo sen ehdottomaan todenmukaisuuteen, on se parhaassakin tapauksessa yksipuolinen. Avoin, kuunteleva ja kunnioittava keskustelu pyrkii löytämään yhteistä narratiivia, jossa keskustelun osapuolet ovat valmiit korjaamaan omaansa ja sen yksipuolisuuksia.

Se, jolla on hallussaan tiedotusvälineet, käyttää valtaa saadessaan oman narratiivinsa tehokkaasti ihmisten tietoisuuteen. Ei ole olemassa objektiivista mediaa. Sosiaalinen media on kuitenkin tehnyt mahdolliseksi myös pienemmille toimijoille saada oma äänensä ja tarinansa kuuluviin. Joskus pieni ääni voi sosiaalisessa mediassa kasvaa yllättävän suureksi ja merkittäväksi. Perinteisten medioiden haltijoilla ei enää ole monopolia narratiivien luomisessa ja levittämisessä – onneksi.

Kirkon johdon useampien piispojen suulla toistetun narratiivin mukaan raamattukonservatiiviset herätysliikkeet ovat muuttuneet entistä jyrkemmiksi erityisesti virkakäsityksessään. Tämä muutos on tapahtunut heidän mukaansa nimenomaan liikkeiden johdossa, ja liikkeiden aktiivit kärsivät tilanteesta. Kukapa ei uskoisi tätä, kun piispat arvovallallaan niin sanovat. Narratiivin, ollakseen uskottava, olisi kuitenkin saatava tukea faktoista.

Lempikirjailijani Joel Haahtelan uusin kirja Talvikappeli laittoi pohtimaan, miksi Jumala oli valinnut ihmisen pelastussuunnitelmaksi niin julman tien, oman poikansa uhraamisen kaikkein kivuliaimmalla tavalla?

Kirjassa eletään 1300-lukua freskomaalarin kautta. Kristuksen kärsimyksen kuvaaminen on hänen työnsä raskaimpia vaiheita. Miten kuvata hetkeä, jossa Vapahtajamme ottaa koko maailman, kaikkien ihmisten synnit kannettavakseen? Miksi tämä, katseelle vastenmielinen kuva täytyy tehdä ja miksi Jumala, Isä, sallii tämän tapahtua pojalleen?

Tässä raskaimmassa hetkessä ei näy rakkautta. Se on täynnä tuskaa ja syvää ahdistusta. Siinä Jeesus, Jumalan täysin hylkäämänä, astuu syvimpään pimeyteen. ”Jumala kadottaa Jumalan” huutaen sen monelle ihmisellekin tutun tuskan: ”Jumalani, Jumalani, miksi hylkäsit minut?” Vapahtajamme on kaltaisemme, täysi ihminen. Hänen myötätuntonsa ja rakkautensa ihmiskuntaa kohtaa kumpuaa tästä tuskallisesta hetkestä. Se osoittaa meille, että hän tuntee meidän jokaisen kipumme, fyysisen ja henkisen ja ennen muuta sen syvimmän pimeyden hetken, kokemuksen Jumalan hylätyksi tulemisesta. Kaiken tyhjiin raukeamisen kauhun.

Reijo Arkkilasta tuli vuosien mittaan ristin teologi: heikkoudessa, huonoudessa ja uupumuksen alla saadaan omistaa täysi pelastus ja syntien anteeksiantamus Kristuksessa. Tämä kantoi Arkkilaa myös silloin, kun syvä masennus vei hänet sairaalahoitoon.

Sleyn emeritustoiminnanjohtaja Reijo Arkkila asuu puolisonsa Marjatan kanssa Hämeenlinnassa. Muutto palvelutaloon tuli ajankohtaiseksi viitisen vuotta sitten.

– Viihdymme ihan hyvin. Marjatan vanhemmat ovat asuneet tässä samassa paikassa, Arkkila kertoo.

Pääsiäinen on juutalaisten juhlista tärkein, ja uudessa liitossa se on myös kristikunnalle merkittävin kirkkovuoden juhla. Mutta tiesitkö, minkä muistoksi juutalaiset viettävät lehtimajanjuhlaa tai suurta sovituspäivää?

Juutalaisessa uskonharjoituksessa vuotuisilla juhlilla oli – ja on edelleen – keskeinen merkitys. Tärkeää oli myös niiden viettäminen juuri oikeaan aikaan juhlakalenterin mukaan. Osa juhlista perustui Vanhan testamentin ohjeisiin, osa oli myöhemmin syntyneitä. Uudessa testamentissa viitataan joihinkin juutalaisten juhliin, joista osa on saanut uuden merkityksen uudessa liitossa.

Vanhassa testamentissa tarkin juhlakalenteri on Kolmannen Mooseksen kirjan luvussa 23. Tekstissä mainitaan sapatin lisäksi viisi vuotuista juhlaa: uusi vuosi, suuri sovituspäivä, pääsiäinen, helluntai sekä lehtimajanjuhla. Näiden lisäksi juutalaisille tärkeitä juhlia ovat purim-juhla, josta säädetään Esterin kirjassa, sekä hanukka, joka on peräisin makkabealaisajalta 100-luvulta eKr.

Joel Haahtela: Talvikappeli. Otava 2026.

Tammikuussa kirjailija Joel Haahtela kertoi Kirkko ja kaupunki -lehden haastattelussa, että hänen kaikki teoksensa puhuvat yksinäisyydestä, kuolemasta ja rakkaudesta. Näitä teemoja sopi siis odottaa myös Haahtelan uusimmalta pienoisromaanilta Talvikappeli, joka ilmestyi hiljattain. Löydän 1300-luvulle sijoitetusta tarinasta myös vahvan säikeen syyllisyyden kohtaamisesta ja armosta.

Sahar Sadlovsky Gold on Tel Avivissa, Israelissa asuva juutalaistaustainen luterilainen pastori. Hänen elämänsä muuttui, kun hän kirjoitti Googleen hakusanoiksi ”kristitty” ja ”Jeesus”.

Jalkapallo johti Israelissa asuvan juutalaisen, Sahar Sadlovsky Goldin, ensimmäistä kertaa kristittyjen pariin.

– Pelasin jalkapalloa noin kymmenen vuotta. Se oli minulle melkein epäjumala, hän kertoo Teamsin välityksellä kotonaan Tel Avivissa vain muutama päivä ennen Iranin raketti-iskuja, joiden myötä hän joutui perheineen siirtymään pommisuojaan.

Anna Pöyhönen on Suomen Raamattuopiston Säätiön musiikkisihteeri ja kanttori. Hiljainen viikko on kanttorille usein vuoden kiireisin viikko. Pöyhösen mielestä se on kirkkovuoden parasta aikaa, jolloin draaman kaari vie suurimmasta pimeydestä suurimpaan valoon – myös musiikissa.

Minkälainen on tuleva hiljainen viikkosi työn puolesta?

Palvelin Heinolan maaseurakunnan kappalaisena yli 14 vuotta. Nykyinen Heinolan pitäjänkirkko oli kotikirkkoni yli 22 vuotta. Sen alttaritaulussa Jeesus kantaa ristiään Golgatalle. Jeesuksen takana näkyy muutama sotilas keihäineen, sininen lippu, tikkaat ja muita ihmisiä. Ristin alaosaan on juuri tarttumassa vihreäpaitainen mies, Simon Kyreneläinen.

Taulussa huomio kiinnittyy Simoniin, sillä hän on kierosilmäinen. Alttaritaulua on ammuttu kevään 1918 taisteluissa ja ristinkantaja on saanut luodinreiän silmäänsä. Reikä on myöhemmin paikattu, mutta Simonista tuli kierosilmäinen.

Simon Kyreneläinen kuuluu siihen joukkoon Raamatun henkilöitä, joista tiedot ovat vain muutaman rivin mittaisia. Simon oli kotoisin Kyrenestä, Pohjois-Afrikasta nykyisen Libyan alueelta. Hänellä oli kaksi poikaa, Aleksandros ja Rufus. Ohikulkijana hänet pakotettiin kantamaan Jeesuksen ristiä. Siinä kaikki. Vähäisistä tiedoista huolimatta Simon tunnetaan kaikkialla maailmassa.