Luokka Arkistot

    Sanansaattajan maksulliset artikkelit

  • Kaikki
    Vain jäsenet voivat tarkastella tätä luokkaa. Nähdäksesi tämän luokan, rekisteröidy ostamalla Sanansaattajan verkkolukuoikeus.
  • Hullua hullumpi maailma ja adventin Jeesus

    Maailma on hullu ja tulee aina vain hullummaksi, kuin turkulaisen konkariduon Matin ja Tepon laulussa: ”Minä tunnen, kuinka vauhti kiihtyy. Tule mukanani juhlimaan.” Mikä parikymmentä vuotta sitten oli normaalia, on tänään yleisen mielipiteen tuomitsemaa, ja epänormaalista on tehty trendikästä. Mikä ennen oli häpeällistä, on tänään ylpeyden aihe. Nuoret ovat ahdistuneita yrittäessään rakentaa omaa identiteettiään uuden arvomaailman hyväksymistä aineksista ja pelätessään maailmanlopun kauhukuvien värittämää tulevaisuutta. Suurvaltojen johtajat, joiden salkuissa on koko maailman tuhoamiseen riittävän ydinasearsenaalin laukaisukoodit, ovat arvaamattomia kuin lauantaisen lottoarvonnan numerot. Perinteistä hengellisyyttä korvataan epämääräisellä henkisyydellä, johon haetaan vaikutteita idän uskonnoista ja uushenkisyydestä. Kirkossa tunnutaan olevan enemmän huolissaan metsistä kuin ihmisten iankaikkisista sieluista.

    Kaiken tämän keskellä kristityn sydämessä alkaa soida yhä useammin vanha adventin laulu kauniilla Johann Sebastian Bachin sävelmällä: ”Oi saavu, Jeesus, miks viivyt sä vielä, miksi viivyt sä vielä? Raskas on kulkuni maisella tiellä, tällä tiellä.” (SK 7) Onhan Jeesus luvannut tuoda selvyyden ja oikeuden tullessaan kerran takaisin. Silloin maailmasta vihdoin loppuu kaikki hulluus ja pahuus, joka ihmiskuntaa on vaivannut Aadamista ja Eevasta asti – ja joka yhä painaa myös omaa sydäntäni. Lopulta taitaa olla niin, että juuri oman sydämeni hulluuteen ja pahuuteen kaikkein kipeimmin kaipaan auttajaa, häntä, joka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista.

    Sydämeni huutaa: ”Rakkahin Jeesus, miks viivyt sä vielä? Oi saavu, Jeesus.” Ja Jeesus vastaa: ”Minä tulen pian.” Aamen. Tule, Herra Jeesus!

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Poika ja Kaarle -herttuan laivat

    Kirkkohistorian kahinaa -blogia kirjoittavaa Ossi Tammistoa kiehtoo se, että keppikerjäläinenkin voi kirjoittaa nimensä kirkon historian lehdille.

    Maatalon poika pyöräilee Sauvossa, Karunan kylällä kohti kotia. Hän on lainannut sivukirjastosta jonkin osan Carl Grimbergin 25-osaisesta Kansojen historiasta tai ehkä 1940-luvulla kirjoitetun Jokamiehen maailmanhistorian. Eletään 2000-luvun alkua, mutta poika näkee kirjojen lainauskorteista, että jotkut teoksista on lainattu edellisen kerran 1950- tai 1960-luvulla. Nuori historian harrastaja, Ossi Tammisto, on iloinen siitä, että sivukirjastossa on hyllyissä kirjoja, jotka muissa kirjastoissa olisi tilattava varastosta.

    Kun Tammisto hiljattain oli puhumassa kotipaikkakunnallaan Sauvon kirjaston historiasta, paikalla oli kirjastonhoitaja, joka Tammiston lapsuudessa työskenteli Karunan sivukirjastossa. Kirjastonhoitaja totesi Tammistolle, että ”eihän siellä oikein muita käynyt kuin sinä”.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Ilmestyskirja nyt! – Mitä on Raamatun apokalyptiikka?

    Ilmestyskirjan sanoma on ollut aina tärkeä kristilliselle kirkolle, ja tänä päivänä sille on erityistä kysyntää. Ihmiset haluavat tietää, millä tavalla Jumala pitää huolta omistaan, kun maailma saastuu, sotia käydään ja kristittyjä vainotaan eri puolilla maailmaa.

    Sana apokalyptiikka tulee kreikan sanasta apokalypsis (”ilmestys” tai ”paljastus”). Vastaava verbi tarkoittaa ”paljastaa”. Kyseessä on siis Jumalan antama ilmoitus, jossa salaisuuksien verho vedetään tulevaisuutta koskevien tapahtumien edestä pois. Ensimmäisen kerran sana apokalypsis esiintyy Johanneksen Ilmestyskirjan alussa (Ilm. 1:1): ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys, jonka Jumala antoi hänelle näyttääkseen palvelijoilleen, mitä pian on tapahtuva.”

    Kreikan ilmaisu ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys” voidaan ymmärtää kolmella eri tavalla. Ensinnäkin se voi viitata Jeesuksen ilmestymiseen, joka tapahtuu aikojen lopulla (1. Piet. 1:7,13; Piet. 4:13; ks. myös Room. 2:5; 8:19, 1. Kor. 1:7; 2. Tess. 2:3). Ilmestyskirjassa viitataankin tähän lopunajan tapahtumaan niin alussa (Ilm. 1:7) kuin myös lopussa (Ilm. 20:11). Toiseksi Jeesus kutsuu Johanneksen todistamaan ja kirjoittamaan näkemänsä (Ilm. 1:12–17). Johannes kokee siis jotakin vastaavaa kuin Vanhan testamentin profeetat, jotka saavat ilmestyksen ja joiden tehtävänä on sitten kirjata ilmestyksessä nähdyt asiat muidenkin luettavaksi. Kolmanneksi, ”Jeesuksen Kristuksen ilmestys” voidaan ymmärtää viittaukseksi koko Ilmestyskirjan sisältöön. Juuri tässä kolmannessa merkityksessä kirjan alkusanat on ymmärretty. Niinpä käsikirjoituksissa on ilmaisu ”Johanneksen Apokalypsi”, missä sana ”apokalypsi” viittaa koko kirjaan. Suomalaisissa raamatunkäännöksissä on siksi kirjan nimeksi annettu Ilmestyskirja.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Paluuprosessi voi kestää vuosia  

    Sirkka-Liisa Huhtisen uraauurtava väitöstutkimus paljastaa, että lähetystyöntekijät ovat omanlaisensa ryhmä ulkomaille työhön tai opiskelemaan lähteneiden ekspatriaattien joukossa. Lähetystyön ainutlaatuiset haasteet liittyvät sekä työhön että sen päättymiseen.

    Ulkomailla työskentelevien suomalaisten elämässä on paljon samoja haasteita riippumatta heidän työnantajastaan ja tehtävistään. Lähetystyöntekijöiden työalueellaan kohtaamat vaikeudet ovat kuitenkin erityislaatuisia verrattuna niihin ongelmiin, joita ekspatriaatit eli kansainvälisten yritysten ulkomailla toimivat työntekijät ja kehitystyöntekijät kohtaavat. Lähetystyöntekijä voi esimerkiksi joutua vaihtamaan työaluetta saman maan sisällä tai siirtymään kokonaan toiseen maahan siksi, että hän edustaa työalueellaan uskontoa.

    – Monissa maissa kristinuskoa pidetään uhkatekijänä ja siksi lähetystyöntekijä, hänen läheisensä tai työtoverinsa voivat joutua vaaraan. Väitöskirjani aineistossa erään kotimaahan palaajan kaksi työkaveria oli murhattu, marraskuun alussa Helsingin yliopiston teologisessa tiedekunnassa väitellyt Sirkka-Liisa Huhtinen huomauttaa.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • ”Kiitän Jumalaa joka päivä kaikesta hyvästä”

    Hilda Ruusumiekka on graafinen suunnittelija, joka on parhaillaan vanhempainvapaalla kolmikuisen esikoisensa kanssa. Ruusumiekkaa huolettavat maailmantilanteen ja tekoälyn vaikutus hänen työmahdollisuuksiinsa tulevaisuudessa, mutta usko antaa hänelle elämässä turvan ja vakaan perustan.

     

    Miksi olet päätynyt juuri graafiseksi suunnittelijaksi? Mikä alassa sinua kiehtoo?

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Armopohjainen realismi

    Tasavallan presidentti Alexander Stubb otti jokin aika sitten ulkopolitiikassa käyttöön uuden käsitteen ”arvopohjainen realismi”. Samalla hän tuli osoittaneeksi – ainakin minulle – keskeisen piirteen viime vuosikymmenten ulkopoliittisesta keskustelusta: eräänlaisen sekulaarin idealismin, joka lähentelee jopa uskonnollisuutta.

    Tämä idealismi on vuosikausia näkynyt vaikkapa toimittajien tavassa tentata kärkipoliitikkoja kysymyksillä, joissa oletetaan, että Suomen valtio tekee yhteistyötä vain hyvien toimijoiden kanssa. Tai jos ei tee, niin edustajamme ainakin luennoivat pahoille maailman johtajille eettisistä hyveistä. Että suomalaiset poliitikot ottaisivat jokaisessa ulkopoliittisessa keskustelussa esiin demokratian, ihmisoikeudet ja länsimaisen tasa-arvokäsityksen.

    Arvopohjainen realismi näyttäisi rikkovan tämän idealismin sikäli kuin ymmärrän monitulkintaista käsitettä oikein. Se nimittäin antaa luvan työskennellä jopa väärässä olevien toimijoiden kanssa. Se saattaisi jopa mahdollistaa sen, että katsoisimme omaa oletettua eettistä hyvyyttämme hieman kriittisemmin. Silloin ulkopolitiikasta tulee enemmän sopimusperusteista ja yhteisten intressien etsimistä kuin käännyttämistä tai …niin… moraaliposeerausta. Ideologisesti oikeaoppisia lauseita, joita lausutaan sen vuoksi, että voitaisiin näyttää olevan hyvän puolella pahaa vastaan.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • ”Etelän kasvavien kirkkojen ääntä tulee kuulla entistä herkemmin”

    Pääosin afrikkalaisista kirkoista koostuva anglikaaniyhteisö Global Anglican Future Conference (GAFCON) ilmoitti lokakuussa sanoutuvansa irti Canterburyn uudesta arkkipiispasta. Virkakysymys ja seksuaalietiikka aiheuttavat eripuraa paitsi anglikaanikirkkojen välillä myös niiden sisällä. Esimerkiksi Englannin kirkko on jakautunut molemmissa kysymyksissä.

    Lokakuun alussa Englannin anglikaaninen kirkko valitsi ensimmäistä kertaa johtajakseen naisen. Lontoon piispa Sarah Mullally asetetaan Canterburyn arkkipiispaksi eli koko anglikaanisen maailman johtajaksi maaliskuussa.

    Lokakuun puolessa välissä maailmanlaajuisen anglikaaniyhteisön raamattukonservatiivinen siipi, pääosin Afrikan anglikaanikirkoista koostuva Global Anglican Future Conference (GAFCON) julisti olevansa anglikaaninen kirkkoyhteisö. GAFCON-yhteisön kirkkoihin kuuluu jopa noin 85 prosenttia maailman anglikaaneista.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Minä – raamattukonservatiivi

    Kirkollinen kenttä on pahasti kahtiajakautunut, minkä marraskuun kirkolliskokous taas kerran vahvisti. Tämä ikävä tosiasia on hyväksyttävä, vaikka jotkut vielä uskottelevat itselleen, että kirkossa lopulta kuitenkin vallitsee yhteys. Erottava tekijä ei pohjimmiltaan ole virka- tai avioliittokäsitys vaan raamattunäkemys. Se heijastuu moniin muihin kysymyksiin, kuten tällä hetkellä kirkkoa jakavaan avioliittokeskusteluun.

    Yleisesti puhutaan kirkon konservatiiveista ja liberaaleista, vaikka samalla todetaan, että nämä termit eivät ole kovinkaan osuvia. Olen samaa mieltä. En minä halua olla konservatiivi, joka pitää kiinni vanhasta vain siksi, että se on vanhaa. Monessa asiassa katson olevani hyvin uudenaikainen ja kirkossa on paljon asioita, joita haluaisin uudistaa. Eivätkä kaikki kirkon ”liberaalit” ole kaikessa uudistusmielisiä. Vuoden 2018 arkkipiispanvaalin ensimmäisessä vaalipaneelissa pääsin moittimaan kilpakumppaneitani konservatiiveiksi, kun he eivät innostuneet esittämästäni seurakuntarakenteen uudistamisesta ja henkilöseurakuntamallista.

    Mikä siis olisi hyvä termi kuvaamaan edustamaani näkemystä? Miten olisi ”raamatullinen”? Mielelläni omaksun tuon termin itselleni, mutta kirkollisessa keskustelussa sen käyttäminen johtaa riitaan termin omimisesta. Myös kirkon liberaali siipi katsoo olevansa raamatullinen. Sama ongelma koskee termiä ”tunnustuksellinen”. Ehdotan käytettäväksi termiä ”raamattukonservatiivi”. Termin voi ymmärtää kahdella toisiaan täydentävällä tavalla. Ensinnäkin, olen raamattunäkemykseltäni konservatiivi. Ymmärrän Raamattua niin kuin kirkko on sitä parin tuhannen vuoden ajan ymmärtänyt ja luen sitä yhdessä alkukirkon isien, Lutherin ja Hedbergin kanssa. Toiseksi, konservatiivisuuteni ei nouse niinkään vanhan arvostamisesta vaan Raamatusta. En siis ole konservatiivi vain ollakseni konservatiivi, vaan haluan pitäytyä Raamatun oppiin ja arvoihin. Olen siis raamattukonservatiivi.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Fiksusti erimielisinä?

    ”Mitään ei saa enää sanoa”, on usein kuultu puuskahdus, kun keskustelu jostakin tunteita herättävästä ja työläältä tuntuvasta aiheesta on päättynyt umpikujaan. Erityisen haastavaa on puhua vaikeista aiheista koulussa.

    Voiko aiheista, jotka herättävät voimakkaita tunteita ja joiden pelkkä esille ottaminen jo loukkaa toisia, puhua kouluissa ja yliopistoissa ollenkaan? Tätä pohditaan Mikko Puustisen, Jenni Marjokorven ja Janne Säntin toimittamassa teoksessa Erimielisten tila. Vaikeiden aiheiden käsittely opetuksessa.

    Puustinen, Marjokorpi ja Säntti määrittelevät vaikeiksi aiheiksi teemat, jotka herättävä keskustelijoissa syviä, identiteetteihin asti ulottuvia erimielisyyksiä sekä vahvoja tunteita. Tällaiset teemat liittyvät usein politiikkaan, maailmankuvaan ja arvoihin.  Vaikeita aiheita ovat myös henkilökohtaisesti herkät teemat kuten henkilökohtaisiin ominaisuuksiin tai terveydentilaan liittyvä asiat.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Jumalan syliin pudonnut

    Annukka Häkämies on tehnyt työuransa kriisi- ja mielenterveystyön parissa. Kasvatustieteilijän oivallukset kiteytyvät siihen, että vaikeissa vaiheissa ei pidä yrittää sinnitellä yksin, sisun voimalla.

    Annukka Häkämies aloitti vuosia sitten opettajankoulutusta käydessään tärkeän näytetunnin pitämisen ”hirveän tärkeänä”, kuten hän itse kuvaa. Häkämies istui katederilla opettajan pöydän takana. Häntä jännitti, ja hän alkoi siksi leikkiä jaloillaan tuolilla. Yleisönä olleet opiskelijat eivät nähneet luennoitsijan jalkoja pöydän edessä olleen levyn takaa.

    – Kuinka ollakaan, tuoli lähti altani ja putosin pöydän alle. Koko sali oli aivan hiljaa. Sitten nousin pöydän alta ja jatkoin opetusta kesken jääneestä lauseesta.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista