Sanansaattajan maksulliset artikkelit

Lähes 30 vuotta sitten kuolleen Ruotsin kirkon piispan, Bo Giertzin, raamattu- ja virkanäkemystä on puitu tänä syksynä Kotimaa-lehdessä. Giertzin virkateologiasta väitellyt Anssi Ollilainen ottaa osaa keskusteluun.

Arkkipiispa emeritus John Vikström kirjoitti Kotimaa-lehden vierasblogissa naispappeuden ja sukupuolineutraalin avioliittonäkemyksen vastustuksen perusteista Suomen evankelis-luterilaisessa kirkossa. Vikströmin mukaan vastustajien argumentaatio nojaa biblisismiin ja edustaa pikemminkin kalvinismia kuin luterilaisuutta.

Biblisismillä Vikström viittaa 1800-luvulla Saksassa kehittyneeseen suuntaukseen, jonka mukaan Raamattu on riittävä ja ainoa lähde kaikelle jumalatiedolle. Biblisistit hylkäsivät sekä kirkon tunnustukset että yleishumanistisen filosofian. Biblisismi oli autonomian aikaan Suomen merkittävimpiä teologisia koulukuntia, ja sitä edustivat arkkipiispoista Torsten Thure Renvall ja Gustaf Johansson.

Psykiatri Marja Kuronen ei unohda sitä vakavasti masentunutta tansanialaista miestä, jonka kanssa hän löysi yhteisen kielen. Kirkolliskokousedustajanakin hän haluaa etsiä yhteyttä, mutta suree kirkon muuttumista taistelutantereeksi.

Psykiatri Marja Kuronen tulee minua vastaan Mikkelin rautatieasemalle. Tämäkö farkkutakkiin pukeutunut, ikäistään nuoremmalta näyttävä nainen tosiaan eläköityi viime kesänä? Kuronen kertoo, että oli päättänyt jäädä työstä pois ”siinä kuusvitosena”.

Marja Kurosen päivä on alkanut vesijuoksulla. Menemme lounaalle Kenkäveron pappilaan. Kahdeksantoista huonetta käsittävä pytinki on Suomen suurin puupappila. Kuroselle tulee Kenkäveron tunnelmasta mieleen Haukivuorella sijaitseva lapsuudenkoti, jonka rakennuksista osa on 1700-luvulta. Nykyään Kurosen veli viljelee Lietlahden tilalla luomuporkkanaa.

”Sä puhuit aika paljon siitä taivaasta – millainen paikka se on?” Tämä nuoren miehen suora kysymys nousee mieleeni aika ajoin. Pyhäinpäivän alla on hyvä pysähtyä miettimään, millainen paikka taivas on. Mitä Raamattu opettaa taivaasta, ja miten sinne pääsee? Missä ovat tämän ajan jo jättäneen rakkaat? Mitä tapahtuu kuoleman jälkeen?

Edellä mainitun nuorukaisen kanssa otimme esille kaksi raamatunkohtaa. Ensimmäinen kohta löytyy Johanneksen evankeliumin luvusta 14, jossa Jeesus rohkaisee seuraajiansa kertomalla, että menee edeltä valmistelemaan asuinsijaa. Siis kotia. Taivas on Jumalan koti, jossa Hän omiensa kanssa asuu.

Suomessa lähes jokaisella ihmisellä on jonkinlainen koti. Kodin tulisi olla turvapaikka tämän ajan myrskyiltä ja myllerryksiltä. Kodissa tulisi olla hyvä olla. Silti me tiedämme, että aina näin ei ole. Taivaallisessa kodissa tilanne on toinen. Ilmestyskirja sanoo näin: ”Minä näin uuden taivaan ja uuden maan. Ensimmäinen taivas ja ensimmäinen maa olivat kadonneet, eikä merta ollut enää. Näin, kuina pyhä kaupunki, uusi Jerusalem, laskeutui taivaasta Jumalan luota juhla-asuisena, niin kuin morsian, joka on kaunistettu sulhasta varten. Ja minä kuulin valtaistuimen luota voimakkaan äänen, joka sanoi: ”Katso, Jumalan asuinsija ihmisten keskellä! Hän asuu heidän luonaan, ja heistä tulee hänen kansansa. Jumala itse on heidän luonaan, ja hän pyyhkii heidän silmistään joka ainoan kyyneleen. Kuolemaa ei enää ole, ei murhetta, valitusta eikä vaivaa, sillä kaikki entinen on kadonnut.” (Ilm. 21:1–4)

Ensimmäisillä festareilla eksyneet nuoret soittelivat projektipäällikön kotipuhelimeen. Neljännesvuosisata myöhemmin tapahtuma päätyi eduskunnan kyselytunnin aiheeksi. 2020-luvulla oltiin jo laittamassa pillejä pussiin, mutta sitten alkoikin uusi nousu. Neljä Maata Näkyvissä -festareita työkseen tehnyttä muistelee tapahtuman vaiheita 1980-luvulta nykypäivään.

Timo Vainio ja Jussi Miettinen olivat kaksi tavallista lukiolaispoikaa, jotka kävivät viikoittain Sleyn Turun Lutherin kirkolla Kertsissä eli nuortenilloissa ja raamattupiirissä. Syyskuussa 1984 17-vuotiaan Timon elämä päättyi täysin odottamatta sairauskohtaukseen kesken koulupäivän.

– Lapsuudenkaverini Pasi Salminen, joka on nykyään Ruskon seurakunnan kirkkoherra, kertoi että olin sanonut Timon hautajaisissa, että haluaisin järjestää Timon muistoksi tapahtuman. En itse muista sitä, Miettinen kertoo.

Suomen evankelis-luterilainen kirkko ei palkkaa lähetystyöntekijöitä vaan toteuttaa lähetystyötä itsenäisten lähetysjärjestöjen kautta. Suomen Lähetysseuran (SLS) ja Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen lähetystyö on jo yli sadan vuoden ajan tunnustettu kirkon työksi, ja 1960-luvulta lähtien on kirkon lähetysjärjestöiksi tullut lisää järjestöjä. Tällä hetkellä kirkolla on kahdeksan sopimusjärjestöä, joista kolmen tausta on evankelisessa herätyksessä (Sley, SLEF, Ely), kolmen viidennessä herätysliikkeessä (Kansanlähetys, Kylväjä, Sansa), yksi on ekumeeninen (Piplia-seura) ja yksi yleiskirkollinen (SLS).

Viimeisten parin vuosikymmenen aikana järjestelmää on aika ajoin kritisoitu. On katsottu, että kirkko voisi paremmin toimia vain yhden järjestön kautta. Näitä ajatuksia on kuultu lähinnä Lähetysseuran taholta. Monen järjestön malli on kuitenkin säilynyt.

Marraskuun alussa kokoontuvan kirkolliskokouksen esityslistalla on Helsingin hiippakuntavaltuuston aloite kirkon lähetystyön kokonaisarvioinnin tekemiseksi. Aloitteessa pyydetään piispainkokousta tekemään selvitys ja ryhtymään toimenpiteisiin järjestelmän muuttamiseksi. Aloitteen todellinen intentio on varsin selvä. Tahdotaan yhden tai korkeintaan kahden järjestön malli, jossa herätysliiketaustaiset lähetysjärjestöt eivät ole mukana. Nyt voimassa oleva viisivuotinen sopimuskausi päättyy vuonna 2028, ja aloitteen tavoitteena on uuden mallin voimaan tuleminen tuolloin.

Göteborgin hiippakunnan piispa Bo Giertzin syntymästä tulee tänä vuonna kuluneeksi 120 vuotta. Hänen kirjoittamansa sielunhoitoromaani Kalliopohja vei Kirsi Myllyniemen mennessään jo seurakuntanuorena.

Teologian maisteri Kirsi Myllyniemi tarttui Kalliopohjaan ensimmäistä kertaa yli viisikymmentä vuotta sitten.

– Ostin ensimmäisen Kalliopohjani joululoma-ansioillani 1960-luvun lopulla Lapinlahdenkatu 1:n kirjakaupasta, jossa olin ensin kiireapulaisena ja sen jälkeen vielä tekemässä inventaariota. Luetteloin pimeässä kirjavarastossa kirjoja ja siinä hyllyn nurkalla oli tyrkyllä Kalliopohja. Se oli meille Vanhan kirkon seurakuntanuorille annetun suositeltavien kirjojen listalla. Sain luvan ostaa kirjan.

”Minulla on omat suunnitelmani teitä varten, minun ajatukseni ovat rauhan, eivätkä tuhon ajatuksia. Minä annan teille tulevaisuuden ja toivon.” (Jer. 29:11)

Kun miettii edellä olevaa raamatunlausetta ja vertaa sitä tämän päivän uutisiin, saattaa herätä kysymys, missä Jumala on. Maailma näyttää päivästä päivään yhä kaoottisemmalta, eikä toivoa löydy. Sama kysymys voi nousta esiin, kun katsoo oman elämän vaikeuksia, jotka tuntuvat ylitsepääsemättömiltä. Mitä niin pahaa olen tehnyt, että ansaitsen tämän? Olenhan seurannut uskollisesti Jumalaa ja hänen sanaansa!

Samojen kysymysten äärelle joutui Job. Hän oli tunnettu jumalaapelkäävänä ja menestyneenä miehenä, mutta Jumala salli Saatanan koetella häntä. Tämän seurauksena häneltä vietiin kaikki: omaisuus, terveys, perhe, jopa ystävät kääntyivät häntä vastaan. Inhimillisesti katsottuna Jumalan lain seuraamisesta ei ollut Jobille etua; pahoja asioita tapahtui hänelle siitä huolimatta. Jobin menestys elämässä ei siis ollut hänen omaa ansiotaan vaan Jumalan antama lahja. Tätä asiaa eivät Jobin ystävätkään ymmärtäneen, sillä he syyttivät Jobin onnettomuuden johtuvan Jumalan rangaistuksesta.

Esko Mäki-Soini: Salainen tyhjä tila. toim. Marko Westerbacka. Warelia 2025.

Sastamalasta kotoisin oleva, nykyisin Kansanlähetyksen palveluksessa työskentelevä Esko Mäki-Soini oli nuoresta asti mukana toiminnassa, jossa silloisen itäblokin maihin kuten esimerkiksi Romaniaan ja Unkariin kuljetettiin rekkoihin piilotettuina Raamattuja ja kristillistä kirjallisuutta. Matkat, joita Mäki-Soini kuvaa Salainen tyhjä tila -kirjassaan, olivat vaarallisia. Nuori rekkakuski tärisi usein pelosta rajanylityksillä, joita yhdellä matkalla oli lukuisia. Taloelementtikuormaan piilotettujen Raamattujen löytyminen olisi merkinnyt kuljettajalle kuulusteluja ja pahempiakin seurauksia.

Kirja kuvaa koskettavasti lujaa ystävyyttä ja työtoveruutta sekä kuormien kuljettajien että henkensä uhalla kirjallisuutta vastaanottavien kristittyjen välillä. Aluksi epävarma Mäki-Soini karaistuu vähitellen ja oppii, miten tullimiesten kanssa toimitaan ja miten ryöstöyrityksistä voi yrittää selvitä. Tietynlainen kovuus ja omien tunteiden kuolettaminen tulee hinnaksi sille, että kristillisen kirjallisuuden salakuljetus ja myöhemmin, rautaesiripun murruttua, avustuskuormien kuljettaminen Itä-Eurooppaan on ylipäänsä mahdollista. Esko Mäki-Soini näki reissuillaan paljon inhimillistä kärsimystä: köyhyyttä, prostituutiota, lastenkoteja, psykiatrisiin laitoksiin suljettuja ihmisiä, väkivaltaa. Kirjan sivuille on ajopäiväkirjojen ohella tallentunut myös ilo rakkauden löytämisestä. Mäki-Soini tutustui työnsä kautta amerikkalaiseen Sandi Bozziniin, jonka kanssa avioitui vuonna 1993. Pariskunnan kaksi jo täysi-ikäistä lasta syntyivät perheen asuessa Suomessa. Olisin mielelläni lukenut myös Mäki-Soinin vaimon ja lasten ajatuksia Esko Mäki-Soinin työstä, sillä perhe oli usein mukana avustuskuljetuksissa. Näin kirjan tarinasta olisi tullut kokonaisempi.

Karkun evankelisen opiston rehtori Milka Jääskeläinen on syvällinen jalkapallofani, joka neuloo itsensä pois päivän hektisyydestä. Hänestä opettajan on tärkeää kuunnella oppilaitaan tarkalla korvalla.

Luokanopettaja ja uskonnon aineenopettaja Milka Jääskeläinen aloitti Karkun evankelisen opiston rehtorina elokuussa. Hänen henkilökohtainen historiansa opiston kanssa on aiemmin ollut ”vähäinen” käsittäen kuitenkin esimerkiksi lintukurssille osallistumista ja juhannuksenviettoa.

– Olen silti jo aiemmin tiennyt, että tämä paikka on monelle ihmiselle tärkeä ihan tunnetasolla, Jääskeläinen kertoo.

Maata Näkyvissä -festarit juhlii tänä syksynä 40-vuotista taivaltaan teemalla Uskollinen. Neljäkymmentä vuotta on raamatullinen aikamääre. Israelin kansa oppi neljänkymmenen erämaavuoden aikana, että Jumala pysyy uskollisena silloinkin, kun ihmisen uskollisuus horjuu.

Maata Näkyvissä -festarit sai alkunsa, kun koululainen Timo Vainio menehtyi sairaskohtaukseen kesken koulupäivän. Hänen isosiskonsa ja kaverinsa päättivät järjestää muistotilaisuuden, joka sai nimekseen Maata Näkyvissä. Jumala tarttui tapahtumaan, ja vuosien varrella on nähty monia käänteitä, mutta tänä syksynä tämä Pohjoismaiden suurin kristillinen nuorisotapahtuma järjestetään jo 40. kerran. Tämän vuoden teema on uskollinen. Mistä oikein on kysymys?

Me ollaan nähty kuinka meri halkeaa, seurattu pimeässä tulta valkeaa.