Luokka Arkistot

    Sanansaattajan maksulliset artikkelit

  • Kaikki
    Vain jäsenet voivat tarkastella tätä luokkaa. Nähdäksesi tämän luokan, rekisteröidy ostamalla Sanansaattajan verkkolukuoikeus.
  • Raamatun seksuaaliopetus on radikaali kaikkina aikoina

    Ajatus seksuaalisesta suuntautumisesta ylhäältä päin annettuna synnynnäisenä ominaisuutena, jota yksilö ei mitenkään voi itse hallita, on hyvin tuore, huomauttaa pastori Matthew Rueger vastikään suomennetussa kirjassaan Kristillinen opetus seksuaalisuudesta langenneessa maailmassa.

    Kristillinen seksuaalimoraali herättää tätä nykyä länsimaissa laajasti vastustusta ja jopa vihaa. Amerikkalaisen pastori Matthew Ruegerin hiljattain suomeksi julkaistu kristillisen seksuaaliopetuksen puolustuspuhe muistuttaa, ettei ensimmäisillä kristityillä ollut yhtään helpompaa. Heidän edustamansa näkemys, jonka mukaan seksi ei ole vallan tai itsekkään nautinnon väline eikä myöskään välttämätön paha suvun jatkumiseksi, oli antiikin maailmassa radikaali. Paavalin opetus tasavertaisesta, elinikäisestä kumppanuudesta miehen ja vaimon välillä oli jyrkästi ristiriidassa ympäröivän kulttuurin arvojen kanssa: koko valtakunta keisareita myöten rypi himoissaan ja käytti alempisäätyisiä seksiorjinaan ihmisarvoa alentavissa orgioissaan, homo- ja heteroseksuaalisissa.

    ”Ummehtunutta konservatiivisuutta” edustaa siis pikemminkin seksuaalinen holtittomuus kuin Raamatun seksuaalimoraali, joka Ruegerin mukaan on aina törmäyskurssilla maailman arvojen kanssa. Kristinusko mullisti tälläkin saralla kaikkia niitä yhteiskuntia, joissa se alkoi saada jalansijaa.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Jeesus – Daavidin Poika

    Vanhan testamentin ”ihannekuningas” Daavidin elämässä on paljon yhtäläisyyksiä Jeesuksen kanssa, mutta myös suuria eroavaisuuksia. Jeesus on koko ihmiskunnan Vapahtaja – myös raskaasti rikkoneen Daavidin.

    Uuden testamentin mukaan Jeesus oli Daavidin jälkeläinen – mutta mitä se tarkoittaa? Antti Laato kirjoitti Sanansaattaja-lehdessä hiljattain Daavidista Jeesuksen sukuluetteloissa ja sukuluetteloiden neljästä naisesta, joten emme tällä kertaa palaa niihin. Voimme vain todeta, että Jeesus oli Daavidin poika (Luuk. 18:39).

    Palmusunnuntaista kertoessaan eri evankelistat kertovat kansan laulaneen tai huutaneen Jeesukselle eri tavoin. Tämä on selvää, sillä eihän kyseessä ollut mikään johdettu kuoro, joka olisi huutanut yhteen ääneen samoin sanoin. Luukas ei käytä meille adventin evankeliumista tuttua hoosianna-sanaa – se olisi ollut hänen pakanalukijoilleen outo – sen sijaan hän käyttää kreikan sanaa doksa, kunnia. Hän käyttää Jeesuksesta arvonimeä ”kuningas”, Matteuksella on ”Daavidin Poika”, Markuksella ”Daavidin valtakunta” ja Johanneksella ”Israelin kuningas”. Kaikkien näiden arvonimien voitiin ymmärtää tarkoittavan maallista messiasta.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Kun ovi on lähes auki

    Seppo Laakso: Ei ole täällä mitään pysyvää. Keskusteluja luopumisesta Veijo Järvisen kanssa. Väyläkirjat 2025.

    Psykoterapeutti Seppo Laakso sai keväällä 2024 yllättävän tehtävän. Hänen ystävänsä ja entinen työtoverinsa, Harjavallan kirkkoherran toimesta eläköitynyt Veijo Järvinen (1945–2024) pyysi Laaksoa kirjoittamaan kirjan luopumisen koulusta. Tuolloin hoitokodissa asuneella Järvisellä oli elinaikaa enää joitakin kuukausia, vaikka hän ei sitä silloin tiennytkään. Järvinen halusi Laakson kanssa pohtia tunteita, joita ihmisessä herää, kun hän tietää, että kuolema lähestyy. ”Olen elämässäni pitänyt aika monta puhetta luopumisesta ja kaiken jättämisestä, kun olen siunannut vainajia. Mielestäni en ole puhunut väärin, mutta syvyysulottuvuus on tullut nyt vasta. Ovi on ollut raollaan tällä, ja nyt se on jo aika lailla auki”, Järvinen pohti. Hänelle vaikeinta oli luopumisessa se, ettei hän enää näkisi läheisiään, kun olisi poissa.

    Ei ole täällä mitään pysyvää koostuu Veijo Järvisen ja Seppo Laakson pohdinnoista, jotka punoutuvat yhteen niiden tunteiden ja ajatusten kanssa, joita Laaksossa herää hänen saatellessaan ystäväänsä kohti kuoleman hetkeä. Yhteiset rukoushetket ovat tärkeitä miehille, jotka ovat tehneet yhdessä Athos-vuorelle suuntautuneen pyhiinvaelluksenkin. Järvinen ei voi enää osallistua kotiseurakuntansa messuun eikä jaksa aina edes sanoa Isä meidän -rukoukseen kuin ”Amen”.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • ”Teatteri on minulle intohimo”

    Leena Ylimäki toivoo, että teatteria taidemuotona voitaisiin hyödyntää enemmän kirkossa ja kristillisissä järjestöissä.  

    Leena Ylimäki oli ujo ja arka lapsi, joka rakasti teatteria.

    – Teimme serkkujen kanssa mummolassa lapsuuden kesinä sketsejä. Puutarhakeinu toimi katsomona mummille ja muille aikuisille. Haaveilin näyttelemisestä ja minulla oli siihen ujoudestani huolimatta sisäinen palo, Ylimäki kertoo.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • ”Gospel on enemmän kuin musiikkia” – Juha Heinonen palkittiin Glow-festivaalissa

    Maata Näkyvissä -festareiden ja Sleyn nuorisotyön johtaja Juha Heinonen sai elokuussa Glow-festivaalissa Vuoden Gospel-tunnus -palkinnon. Heinonen on tehnyt vuosikymmenten ajan laajaa työtä suomalaisen gospelmusiikin ja nuorisotyön parissa.

    Se oli yllätys! Rinnallani ehdokkaina samassa palkintokategoriassa oli niin kovaa porukkaa, kuten Anna-Mari Kaskinen, jota on palkittu niin monesta muustakin syystä. Kyllä se tuntui hienolta ja olin tosi yllättynyt. En ole koskaan tehnyt työtä tunnustusten takia, mutta kun tällaisen saa, niin se rohkaisee ja antaa voimia jatkaa.

    Minulle gospel on aina ollut enemmän kuin musiikkia. Olen ollut pienestä asti gospeldiggari (LIISA VOISKO TUOHONKURSIIVIN LISÄKSI/SIJAAN TEHDÄ SELLASEN MERKKIVÄLIEN HARVENNUKSEN, KUN ON VAIKEA SANA T: MARTTI): kymmenvuotiaana kuuntelin Jaakko Löytyn ensimmäistä levyä Asioita, joista vaietaan ja pian sen jälkeen Pro Fiden toista albumia. Kaikki lähti niistä hetkistä. Ajattelen, että gospel on maailman paras väline maailman parhaalle viestille Jumalan rakkaudesta, joka tulee ilmi Jeesuksessa. Moni ajattelee, että se on vähättelyä, jos sanon, että gospel on väline – mutta sehän on valtava asia, jos saa olla väline evankeliumille.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Kaipaanko taivaaseen vai Jumalan luo?

    Raamatunlukusuunnitelmani käskee minun avata Filippiläiskirjeen. Sen ensimmäisessä luvussa apostoli Paavali tuskailee kahden kaipuun välillä: toisaalta halu päästä perille jäytää jo vahvana, toisaalta orastavat seurakunnat tarvitsevat Paavalia opettajakseen. Jään makustelemaan Paavalin tapaa kuvata kaipuuta taivaaseen: “Haluaisin lähteä täältä ja päästä Kristuksen luo, sillä se olisi kaikkein parasta.” Taivaskaipuu on toki minullekin tuttu tunne, mutta Paavalille Kristus on niin kaikki kaikessa, että joudun väkisinkin pohtimaan, mikä oikeastaan saa minut kaipaamaan taivaaseen.

    Usein samaistun profeetta Eliaan, joka oli niin kyllästynyt taistelemaan pahuutta vastaan, että pyysi Jumalaa jo ottamaan hänet pois. Kun velvollisuudet kasaantuvat, ihmissuhteet sakkaavat ja maailman murheet painavat raskaina hartioita, tuntuu luontevalta huokailla Jumalan puoleen. Kaipaanko kuitenkaan hänen luokseen silloin, kun ystäviä riittää ympärillä ja hankkeeni tuntuvat menestyvän?

    Muistan, kuinka joskus lapsena luin Ilmestyskirjaa ensimmäistä kertaa. Siinä taivas kuvattiin kyllä kauniina ja upeana, mutta silti en voinut pettymykselleni mitään. Ihmisen osa vaikutti olevan laulaa ylistyslauluja Jumalan edessä, ja vieläpä kokonaisen ikuisuuden. Ajattelin, että ennen pitkää kyllästyisin takuuvarmasti. Nykyäänkin aikoina, jolloin rukouselämä tuntuu takkuavan, ajatus ikuisesta ylistyksestä ei ole se rohkaisevin. Ehkä se kuitenkin on sitä, mitä sieluni todella haluaa silloin, kun mikään synti ei ole sitä repimässä vääriin suuntiin.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Luterilaisen vapaakirkollisuuden kiehtova maailma

    Suomessa on toiminut luterilaisia vapaakirkkoja melkein sadan vuoden ajan ja ensimmäiset vapaakirkot syntyivät evankelisen liikkeen sisällä. Uudet kirkot vaikuttivat osaltaan valtakirkon myönteisempään suhtautumiseen evankelisuutta kohtaan: evankelisia ei voinut kohdella miten vain, sillä valtakirkolle oli olemassa vaihtoehto.

    Suomen evankelis-luterilainen kirkko on selkeästi suurin maassamme toimivista kristillisistä kirkoista. Vaikka sen jäsenmäärä onkin ollut viimeiset parikymmentä vuotta pahasti laskussa, jäsenmäärä on edelleen ylivoimainen suhteessa muihin uskonnollisiin yhdyskuntiin. Tosin mitattaessa aktiivisesti seurakuntaelämään osallistuvien osuutta erot tasoittuvat.

    Kirkko mielletään Suomessa luterilaisuuden synonyymiksi siitä huolimatta, että Suomessa toimii useita itsenäisiä luterilaisia kirkkoja, joista osa on ollut olemassa jo yli sata vuotta. Niiden jäsenmäärä on ollut varsin vaatimaton ja niiden syntyhistoria vaihteleva. Tässä artikkelissa tarkastellaan lyhyesti suomalaisia luterilaisia vapaakirkkoja painottuen sellaisiin kirkkoihin, jotka yhä ovat toiminnassa.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Jyviä ja akanoita

    Kirkkohallituksen täysistunto päätti kokouksessaan 27.8. vuoden 2026 kirkkokolehdeista. Esitys oli, että kaikille kirkon lähetysjärjestöille annetaan vähintään yksi virallinen kirkkokolehti. Kokouksessa tehtiin kuitenkin vastaesitys, jossa lähetysjärjestöistä kaksi, Sley ja Kansanlähetys, jätettäisiin ilman virallista kolehtia. Vastaesitys voitti äänin 6–4. Kirkkohallituksen täysistunnon enemmistö siis päätti ruveta erottelemaan jyviä akanoista ja piti Sleytä ja Kansanlähetystä akanoina, jotka sopii heittää pois. Virallisen kolehdin menettäminen merkinnee Sleylle noin 50 000 euroa kolehtitulojen pienenemistä.

    Kyseinen päätös kertoo paljon kirkkomme nykytilasta. Heti kokouksen jälkeen Tulkaa kaikki -liike juhli päätöstä ja kiitti kaikkia aktiivejaan, jotka olivat kirjelmöineet aiheesta kirkkohallitukselle. Kirkossa valtaa näyttää siis pitävän perinteisiä kirkollisia arvoja halveksiva Tulkaa kaikki -liike, joka pystyy painostamaan päättäviä elimiä ja jonka pääagenda on konservatiivisten kristittyjen vaientaminen ja saattaminen marginaaliin kirkossa. Samalla äänestyspäätös todistaa taas kerran kirkon vahvasta jakautumisesta.

    Kirkkohallituksen päätös on sopimusrikkomus. Kirkon ja sen lähetysjärjestöjen välillä on laadittu sopimus, jossa todetaan muun muassa: ”Kirkko sitoutuu kohtelemaan kaikkia lähetysjärjestöjään yhdenvertaisin perustein.” Mitkään sopimukset ja sitoumukset eivät näytä merkitsevän kirkon radikaaleille uudistushenkisille mitään, kun he haluavat ajaa kirkkoa hajottavaa agendaansa.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Kuvassa Daniel Nummela ”Nyt tarvitaan rohkeutta”

    Kansanlähetyksen toiminnanjohtaja Daniel Nummela pitää todennäköisenä, että jos piispojen suhtautuminen herätysliikkeisiin ei muutu, syntyy toinen kirkko.

    Huhtikuussa seitsemän herätysliikejärjestöä kokoontui Ryttylän Kansanlähetysopistolle pohtimaan tulevaisuutta. Tapahtuman nimi oli Kirkkokansan teologinen symposium. Taustalla oli Suomen evankelis-luterilaisen kirkon ja sen herätysliikkeiden kiristyneet välit. Erityisesti Sley ja Kansanlähetys ovat olleet kriisin polttopisteessä, koska ne ovat kirkon virallisia lähetysjärjestöjä, mutta eivät ole pappisviran ja avioliiton suhteen taipuneet liberaalille kannalle. Muun muassa Inkerin kirkossa suoritettujen pappisvihkimysten vuoksi Sleyn ja Kansanlähetyksen lähetysjärjestöstatus oli vaakalaudalla, mutta niin kutsutun kuulemismenettelyn jälkeen järjestöt saivat sen säilyttää.

    Ainakin toistaiseksi.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista
  • Otatko kutsun vastaan?

    Kutsu Jumalan pitoihin ei ole mikä tahansa kaunis kukkakortti, jota ihastellaan jääkaapin ovessa. Tässä kutsussa on ihmeellinen voima. Se siirtää ihmisen pimeyden vallasta valon valtakuntaan.

    Kotona Vammalassa olin kerran menossa syömään paikalliseen ravintolaan. Aikeeni esti suuri valkoinen kyltti, jossa luki: ”Kutsuvierastilaisuus”. Ravintola oli täyttynyt kutsutuista, joiden joukossa minä en ollut. Nälkäisenä käännyin ovelta.

    Ehkä sinäkin olet joskus odottanut kutsua juhlaan, josta ystäväsi on etukäteen kertonut. Olet kuitenkin jäänyt ilman kutsua. Et ollutkaan juhlien järjestäjän kanssa niin läheinen ystävä kuin olit kuvitellut. Mielesi täyttivät pettymys ja synkät ajatukset.

    Laadukas verkkojournalismi vaatii resursseja.
    Vain 6,9 € kuukaudessa saat Sanansaattajan verkkojutut luettaviksesi
    ja tuet kristillisiä kirjoittajia.

    Jatka lukemista